Topakka ote ruodista, pieni vääntöliike ja kevyt nykäisy. Jos käteen jäi raparperin ruoti, jonka tyviosassa on pieni valkoinen kieleke, sadonkorjuu on tehty oikeaoppisesti. Tällöin kasvustoon ei jää lyhyttä pätkää mätänemään, ja lehtiruoti saadaan kokonaisuudessaan hyötykäyttöön.
Raparperia ei ole kovin pitkään tunnettu keittiökasvina, mutta rohdoksena sitä on hyödynnetty jo vuosituhansien ajan. Yrttimäisen kasvin juurakkoa on käytetty lievästi ulostavana lääkeaineena. Raparperin syntyjuuret juontavat Kiinan, Siperian ja Tiibetin alueille, mistä löytyy yhä useita raparperilajeja. Ravinnoksi viljellyn raparperin uskotaan levinneen Kiinasta Eurooppaan vasta 1700-luvun lopulla.
MAINOS
Touko–kesäkuu on raparperin parasta sadonkorjuuaikaa. Tällöin nuoret ruodit ovat mehukkaita ja mureita. Kesän edetessä niiden tukisolukko puutuu ja ruodit muuttuvat säikeisiksi. Raparperin lehdet poistetaan heti korjuun jälkeen, sillä ne eivät kelpaa ta
Turun seudulla raparperin rohdosmuotoa tiedetään viljellyn jo 1600-luvulla, mutta vasta 1900-luvun alussa saatiin Skandinavian alueille nykyistä tarharaparperia (Rheum rhabarbarum), jonka meheviä lehtiruotia ryhdyttiin hyödyntämään ruoaksi happamien hedelmien tapaan.
Nykyään raparperikasvusto on lähes itsestäänselvyys suomalaisessa pihassa. Sisukas keittiökasvi kasvattaa uskollisesti kevät keväältä lehtiruodit ja kukkii vielä kaupan päälle, vaikkei sitä hellisi vuosikausiin lisäravinteilla. Lajin merkitys on ehkä suurempi kuin arvataankaan. Raparperin sadonkorjuu on merkittävä tapaus, johon myös lapset saavat osallistua. Lisäksi leivonnaisten täytteenä saa käyttää itsekasvatettua tuotetta.
MAINOS
Ruotien kirpeä, omintakeinen maku johtuu orgaanisista hapoista. Punertavat ruodit saavat kauniin värinsä antosyaaneista, joita on pintakerroksessa ja välillä ruodin sisälläkin. Raparperin ruoti nyhdetään juurakosta käsivoimin, veistä ei käytetä.
Usein raparperipehko saadaan talokauppojen yhteydessä. Jos ei, niin vierailu naapuripihalla tai taimimyymälässä varmistaa piirakkatarpeiden saamisen. Kasvuston jakaminen on ehdottomasti helpoin ja nopein keino hyötykasvin juurruttamiseksi omaan puutarhaan. Raparperi viihtyy parhaiten kosteassa ja multavassa maassa, johon aurinko porottaa esteettä. Kuivassa ja varjossa kasvaneen yksilön ruodeista tulee honteloita.
Nuoren jakotaimen tai vanhan raparperin ruoteja ei pidä nyhtää kaikkia kerralla. Vasta kolmantena vuonna uudesta yksilöstä voi ottaa kunnon sadon, sillä liian varhainen sadonkorjuu heikentää nuoren juurakon kasvuvoimaa. Vanhan kasvuston perinpohjainen repiminen voi näivettää hyötykasvin tyystin, koska samalla tulee hävitettyä seuraavan vuoden kasvua turvaava, yhteyttävä lehtipinta-ala.
MAINOS
Raparperilajikkeet ryhmitellään lehtiruodin ominaisuuksien perusteella. Esimerkiksi ’Victoria’ on vihreäruotinen lajike, jossa ei ole antosyaaneja punastuttamassa ruotia. Myös oksalaattipitoisuus on tullut yhä tärkeämmäksi laatukriteeriksi.
Raparperin kirpeä maku on peräisin orgaanisista hapoista, erityisesti omena- ja oksaalihapoista, joita on runsaasti lehtiruodissa. Raparperin lehdet puolestaan sisältävät paljon antrakinonia ja liukoista oksaalihappoa, minkä takia ne kelpaavat ainoastaan kompostiin.
MAINOSMalttamattomat tai kokeilunhaluiset voivat kokeilla raparperin hyötämistä jo kevättalvella. Siihen kelpaavat nuoret taimet, jotka nostetaan syksyllä pakkasilta suojaan ja hyödetään 10–15-asteisessa huoneessa. Hyödön aikana kasvit eivät tarvitse muuta kuin vettä ja hieman valoa. Täysin pimeässä kasvaneet ruodit eivät saa raparperin tuttua, happamanmakeaa makua esille.
Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Puutarhaliiton kanssa. Artikkelin Copyright Kotipuutarha-lehti.
