Routaeristeiden ja muiden rakennustuotteiden CE-merkintä muuttaa rakentamista Suomessa

Talo
Heinäkuussa voimaan astuva, pakollinen CE-merkintä rakennustuotteille tulee parantamaan rakentamisen laatua Suomessa.

Esimerkiksi routaeristeelle on ilmoitettava sulatus- ja jäädytyskestävyysominaisuus eli kuinka paljon tuote imee kosteutta EN-standardin mukaisessa testissä. CE-merkintä tulee vaikuttamaan rakennusmateriaalien valintaan.

– Finnfoamin kaltaiset XPS-materiaalit ovat olleet vallitsevia maaneristysmateriaaleja Euroopassa jo pitkään. Uskon, että myös meillä mennään yhä enemmän tähän suuntaan, kun eri eristeiden ominaisuuksia pystytään paremmin vertailemaan pakollisen, kertoo viestintäjohtaja Asso Erävuoma. – Meillä CE-merkintä on ollut jo vuodesta 2004.

Routaeristeen tärkein ominaisuus luotettavuus

Routaeristeen tehtävähän on suojella rakennusta kalliilta ja vaikeasti korjattavilta routavaurioilta. Lähtökohtana tulee olla, että routaeristeen ominaisuudet eivät saa muuttua ajan saatossa, vaan sen tulee toimia koko rakennuksen eliniän eli vähintään 50 vuotta. Routaeristeen tulee kestää painumatta ja vettymättä. Jo pieni määrä kosteutta puolittaa sen eristyskyvyn.

– Perustukset kannattaa aina tehdä kunnolla, myös routaeristyksen osalta. Useasti näkee piha-alueilla muureja ja aitoja, joiden routaeristys on pettänyt tai sitten sitä ei ole ollutkaan. Kivetyksetkin alkavat ilman routaeristystä aaltoilla 2-3 vuodessa. Lämpöeristeen lujuuden merkitys korostuu alueilla, missä on liikennöintiä, Erävuoma kertoo.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Lisätietoja: www.finnfoam.fi