Runsas omenasato rasittaa puita – syysistutettavien aika on nyt

Piha

Viimeistään nyt on aika tukea omenapuiden notkuvat oksat. Kesää omenasatoa iltaisin, jolloin ampiaisia on vähemmän. Syyskuvasto ilmestynyt ja valikoima tilattavissa. Valikoimissa myös uusi valkosipulilajike, tutustu!

Historiallisen lämmin kesä sen kuin jatkuu, ja vanhan kansan ennusteen mukaan Laurin-päivän (10.8) ilma jatkuu aina Perttulin-päivään (24.8) asti. Saa nähdä millainen syksy tulee, elämme mielenkiintoisia sääaikoja.

Omenoita niin että oksat notkuu – tarvitseeko tukea?

Omenasadosta näyttää tulevan valtaosin huippu hyvä ja puut notkuvatkin kypsyvien omenien painosta nyt monin paikoin. Nyt olisi viimeistään hyvä hetki käydä katselemassa puita sillä silmällä, että tarvitsiko niiden oksia tukea, etteivät suotta repeäisi. Jo pelkät pystyyn nostetut laudat oksien tukena ajaa yleensä asian hyvin, niiden kun ei siellä tarvitse kuukautta pidempää apuna olla.

Ampiaisten pistojen hoitoon vielä pari uutta vinkkiä

Nyt kun nuo ampiaiset ovat muutenkin ärhäköitä ja tykkäävät myös mm. omenoista, niin niiden keruu kannattaa ajoittaa mahdollisimman myöhään illalla, jolloin ampiaiset ovat kokonaan pois tai ainakin niitä on paljon vähemmän kuin päivällä.

Viime viikolla olleisiin ampiaisten pistojen hoitoon tarkoitettujen vinkkien lisäksi sain vielä kolme uutta vinkkiä.

Maija Sodankylästä vinkkasi soodan käytöstä:

Yksi nopean avun vinkki puuttui ampiaisen piston lievitysohjeista! Se on vanha tuttu ruokasooda. Kipu loppuu heti, kun laittaa lusikkaan tilkan vettä ja ruokasoodaa ja sen paksuksi kerrokseksi pistokohdan päälle. Jo lapsena sain tuosta avun kipeään sääreeni ja nyt samalla keinolla lopetan lastenlasten kivut.

–Maija

Ja Helena vinkkasi hienon sokerin kätevästä ja tehokkaasta käytöstä:

Ampiaisen pistokseen meillä on vuosikymmeniä, ainakin 45 vuotta vanha neuvo. Kostuta ampiaisen pistos ja hieraise hienoa sokeria päälle. Tuo on helppo konsti, koska sokeripalalla painaminen voi olla hankalaa. Itsellenikin mies hieraisi hienoa sokeria lapaluun sisäsyrjään, kun ampiainen (oli kyllä itseasiassa jokin keväällä iskevä möttiäinen, koska silloin elettiin toukokuuta) pisti. Sokeria pintaan ja ta-daa: särky loppui eikä turvonnut. Joitakin vuosia sitten sain ampiaisen pesästä kiukkuiset kaverit kimppuuni ja pistivät poskeen. Juoksujalkaa sisälle, posken kostutus ja sokerin taputtelu poskelle. Säryt loppui eikä edes turvonnut yhtään. Kokeilkaapa!

– Helena

Ja Paula vinkkasi meille puutarhaihmisille tutun aineen, eli mullan käytöstä ja hyväksi havaitusta tehosta:

Luin vinkkejä ampiaisen pistoihin postista. Tuli mieleen oma kokemus ja vinkki, mitä en muista mistä kuulin, mutta toimii. Olen testannut kaksi kertaa amppariin ja pari päivää sitten kimalaisen pistoon. Heti piston jälkeen juoksin ulos, otin multaa kukkapenkistä ja hieroin sitä pistokohtaan. Kipu hävisi heti ja pistokohta ei edes turvonnut. Normaalisti olen allerginen mehiläiselle ja ennen olen kärsinyt oireista liki viikon, syönyt kortisonia kyypakkauksesta – jopa kaksi pakkausta parin päivän välein. Silti on reilu turvotus, punoitus ja kipu.

Hyvää kesän jatkoa terv. Paula

Kiitos Maija, Paula ja Helena vinkeistä. Minusta tämä on aivan mielettömän ihanaa, kun saa hyväksi havaittuja käytännönvinkkejä ja ideoita ihan laidasta laitaan. Ja kaikkein parasta on, kun saan koota ne yhteen ja jakaa ne teidän kesken! Jonain päivänä kirjoitan vielä kirjan näistä kaikista vuosien varrella tulleista vinkeistä. Tiedä vaikka jo ensi talvena, iltojen alettua hämärtyä ja takkatulen loimutessa olisi aikaa näitä koota yhteen, omaksi ja meidän kaikkien iloksi.

Mr. Valkosipulin eli Kalevin terveiset lukijoille

Suomen todellinen valkosipulikasvatuksen ”guru”  Kalevi lähetti meille ajankohtaisia terveisiä oman valkosipuliviljelmän laidalta:

Terveisiä kaikille puutarhurin perjantaipostin lukijoille

Tänä kesänä olen pohtinut tuota lämpösumma-asiaa, että kasvaako valkosipuli lämpösummaa noudattaen. Viime kesänä oli viileää ja sateista, jolloin valkosipuli kasvoi hitaasti ja kaikki saivat isoa sipulia. Nyt tilanne on päinvastoin – valkosipulin kasvukausi on ollut lyhyt ja sipulit tuleentuvat varhain. Ellei kastelu ole ollut kunnossa, jäivät valkosipulit pieniksi.
 
Tänä kesänä valkosipulin maastanoston ajankohtaa olen seurannut poistamalla multaa valkosipulin tyvältä, ja katsonut joko kynnet näkyvät kohuminan kuoren alla. Kun naatti ränsistyy kuivuudesta ja helteestä, ei siitä voi oikein päätellä mikä on tuleentumisen tilanne. Kukkavarrellisissa noston ajankohta on viimeistään silloin, kun varren päähän kehittyvä itusilmuryväksen suojuskuori halkeaa. Pehmeävartiset ovat päättäneet kasvunsa, kun varret kaatuvat, jolloin ne voi silloin nostaa alkukuivaukseen.

Terveisin Kalevi

Kalevin jo hiljalleen klassikoksi muodostuvaa kirjaa ”Kiehtova Kynsilaukka” saa taas täältä

Iloisia uutisia valkosipulin ystäville

Tämän kertomista olen odottanut kohta kolmen vuoden ajan. Silloin törmäsin ensi kertaa tähän Ljubasha-lajikkeeseen ja silloin jo päätin, että tuota me halutaan myös. Se on mitä mainioin kaveri Ziemaille. Molemmat ovat huippu lajikkeita, mutta omilla pienillä eroavaisuuksilla. Ljubashaan voit tutustua täällä, tuttu Ziemiai lajike löytyy täältä

Kukkahoroskoopissa iki-ihana Kurjenkello

Kurjenkello 9.8.–4.9.

Huomiota herättävä, erikoislaatuinen, luokseen kutsuva, ihastusta osakseen saava. Siinä laatusanoja, jotka kuvaavat kurjenkello-persoonaa. Kurjenkelloa et löydä joka mutkasta, mutta tavatessasi tiedät, että seura tulee miellyttämään. Kasvina kurjenkello pitää valoisista rinnelehdoista, samoin kurjenkello-ihminen rakastaa niin asumisessaan kuin koko elämänsä linjoissa valoa, ilmavuutta, tilaa ja vapautta; periaatteella antaa kaikkien kukkien kukkia! Kurjenkello haluaa, ja myös sopii, kukoistamaan samassa ”kimpussa” mitä erilaisimpien kedonkukkien kera. Kurjenkello nostaa jopa metrisen vartensa muiden kellojen yläpuolelle ja tarkkailee maailmaa ennakkoluulottomin, ennennäkemätöntä ja parempaa etsivin katsein; mikään uusi ei ole niin erikoista, etteikö sitä kannattaisi kokeilla… Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Kurjenkello elää täysillä aurinkoista päivää, syksy tulee myrskyineen, mutta ei kannata murehtia! Kurjenkellolle sopiikin vierelleen vankkavartisempi ja maanläheisempi kukka tukemaan, joka ei koko ajan kurkottele maailman tuuliin. Kurjenkello voi suotuisien myötätuulien puhallellessa suurine ”kalkattavine” kelloineen joskus unohtaa vierellään kasvavat kissan- ja variksenkellot, joten perusteellisesti rauhoittuen, tutkistelevaan itsetarkkailuun kannattaa uhrata aikaa.

Syyskuvaston tuotteet nyt esillä – kuvasto ilmestynee ensi viikolla

Tämä on aina joka syksy ja kevät yhtä jännittävä hetki, kun saan julkaista sesongin uudet, toivotut, tutut ja perinteiset kasvit.

Nyt olen valinnut kuvastoon hyviä syysistutettavia perennoja, pensaita ja tietty kukkasipuleita. Myös valmiita penkkikokonaisuuksia, perhoskasveja, edullisia aitataimia, hyötykasveja ja paljon muuta kivaa retkeilyyn, säilöntään, istuttamiseen sekä tuholaisten turvalliseen karkottamiseen liittyen.

Tässä muutama makupala näin aluksi:

Miss Pionin 2018 (Sarah Bernhad)

Tämä kukkii jo ensi kesänä täysillä. Iso juurakko. Nyt vain 3,90 € / kpl (ovh 9,90 € – ale -60 %). Tämän kaunottaren löydät täältä.

Ps. Näitä voisi tilata maksimissaan 10 kpl / asiakas, jotta näitä riittäisi kaikille.

Hunajamarja

Tämä keväällä kesken loppunut hunajamarja soveltuu erinomaisen hyvin myös syysistutuksiin. Tarjolla on kaksi lajiketta, joita suosittelen ottamaan molempia, niin sato paranee ja varmistuu. 12,50 € / kpl, tai molemmat yhdessä 19,90 € (ovh 25 € – ale -20 %). Nämä kannattaa varata ajoissa täältä.

Koko syksyn valikoimani löydät täältä.

Syyskuvasto kotiin toimitettuna

Jos et saa kuvastoa ensi viikolla (lähtee tilaajille automaattisesti), niin tilaa se täältä – saa vinkata kavereillekin!

Lämpimän mukavaa elonkorjuukuukautta toivottaa puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

ampiainen ampiaisenpisto ampiaiset hunajamarja Juha Toikka Kodin Kukat Kodinkukat kurjenkello pioni pionin taimi pionit valkosipuli valkosipuli sato valkosipulin kasvatus valkosipulit

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: