Rosolli on joulupöydän kevyin herkku

Ruoka
Rosolli on joulupöydän salaatti ja kevyt vastapaino muuten melko raskaille ja suolaisille jouluruuille. Se valmistetaan perinteisesti perunoista, porkkanoista ja punajuurista, ja moni lisää mukaan myös omenaa, sipulia, suolasilakoita tai suolakurkkuja – oman maun ja suvun perinteiden mukaan.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
7.11.2023

Rosolli valmistetaan yksinkertaisimmillaan niin, että keitetyt punajuuret, porkkanat ja perunat pilkotaan pieniksi kuutioiksi.

Rosolli – voit käyttää rosollissa myös

  • silliä
  • omenaa
  • silputtua sipulia
  • suolasilakoita
  • suolakurkkuja.

Joidenkin jouluruokaperinteiden mukaan rosolliin ei laiteta lainkaan perunaa.

Rosollin kastike tehdään kermavaahdosta, joka maustetaan viinietikalla ja värjätään punajuuriliemellä. Kastikkeen voi myös tehdä kermaviilistä.

Rosolli lautasella, joka on punaisen pöytäliinan päällä.

Rosolli kuuluu useimpaan joulupöytään.

Tee rosolli valmiiksi jo ennen jouluaattoa

Rosollin voi tehdä valmiiksi pari päivää ennen jouluaattoa, koska se säilyy jääkaapissa hyvin. Kastike kannattaa valmistaa vasta ennen tarjoilua, jotta kerma ei ota ylimääräisiä makuja jääkaapista.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Perunat, porkkanat ja punajuuret kannattaa keittää varmasti kypsiksi, eli mieluummin ihan vähän yli kuin alle. Jos juurekset jäävät edes aavistuksen raaoiksi, niistä voi tulla jääkaapissa ikävän kovia kuutioita.

Rosolli sisältää pilkoittuja juureksia.

Rosolli valmistetaan kypsentämällä ja pilkkomalla juurekset ja muut ainekset, kuten suolakurkut ja sipulit.

Rosolli on terveellisin joulupöydän herkku

Rosollin syömisessä ei kannata nuukailla, sillä se on erityisen terveellinen jouluruoka. Erityisesti punajuuri sisältää monia vitamiineja ja hivenaineita, jotka ovat terveydelle erittäin edullisia.

Rosolli on myös kevyt joulupöydän herkku, sillä ilman kastiketta ja silliä se sisältää vain reilut 40 kilokaloria 100 grammaa kohden – ja kaikki täyttä ravintoa.

porkkanoita, perunoita ja punajuuria toripöydässä

Rosolli valmistetaan terveellisestä raaka-aineista, joten se on myös joulupöydän terveellisin ja kevyin ruoka.

Näin rosolli tehdään

Rosollin voi tehdä monen reseptin mukaan ja soveltaa suvun perinteistä rosolliohjetta omaan makuun sopivaksi. Tässä on yksi perinteinen rosolliresepti.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Rosolli

  • 3 keitettyä porkkanaa
  • 3 keitettyä perunaa
  • 3 keitettyä punajuurta
  • 2 maustekurkkua
  • 1 omenaa
  • 1 sipuli

Rosollin kastike

  • 1,5 dl kuohukermaa
  • 1 rkl punajuurien lientä
  • 1 tl väkiviinaetikkaa
  • ripaus sokeria
  • ripaus suolaa

Valmistus

  1. Kuori ja leikkaa jäähtyneet juurekset pieniksi kuutioiksi.
  2. Kuutioi herkkukurkku ja omenaa.
  3. Hienonna kuorittu sipuli.
  4. Asettele rosolliainekset kulhoon kerroksittain, riveittäin tai sekaisin. Pistä kylmään.
  5. Vatkaa kerma, mutta jätä se löysäksi vaahdoksi ja mausta etikalla sekä sokerilla.
  6. Värjää rosollikastike punajuurien liemellä. Tarjoa kastike erillisessä astiassa.

Rosollia jäi yli – mitä voi tehdä rosollista?

Jos rosollia jää joululta yli, siitä voi jatkojalostaa maukasta ruokaa välipäiville – porkkana, peruna ja sipuli sopivat hyvin punajuuriruokiin, eikä pieni määrä sipulia tai maustekurkkua haittaa.

Punajuurigratiini tai punajuuripaistos syntyvät uunissa tai airfryerissä. Mukaan voi lisätä perunaa tai makaronia ruokaisuutta tuomaan – sekä tietysti juustoa. Sinihomejuusto tai vuohenjuusto ja punajuuri ovat ehdoton yhdistelmä piirakoissa ja paistoksissa.

Joulun jälkeen maistuu myös lämmin punajuurikeitto, jonka voi höystää nokareella smetanaa ja tarjoilla vaikka lämpimien kinkku- tai kalavoileipien kanssa.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Rosollia sujahtaa mukavasti myös munakkaaseen, lihapullataikinaan tai vaikka lämpimiin voileipiin. Siitä syntyy herkullinen pyttipannukin.

Punajuurta patongin ja pestokastikkeen päällä

Lue lisää jouluruoka- ja koristevinkkejä

MAINOS
MAINOS LOPPUU