Ruukkukasveilla vaihtelua puutarhaan ja muita Lassen vinkkejä
Lauri Partanen eli Lasse on syntyjään multasormi. Hän kasvattaa taimetkin siemenestä itse. Järvenpään-pihaa hän on hoitanut jo 18 vuotta. Puutarhakiinnostus heräsi jo lapsena, kun Lasse opetteli 4H-kerhossa hyötykasviviljelyn aakkosia. Puutarhaharrastus jatkui Leppävaarassa, missä perheellä oli kaupungin vuokraama viljelypalsta.
Teksti: Ulla Kervinen
Kuvat: Pekka Vainonen
1. Istutan osan kesäkukista suuriin ruukkuihin – muun muassa daaliat, gladiolukset ja samettikukat. Siirrän sitten aina ruukut sinne, missä lisäväriä tarvitaan, ja näin piha saa joka vuosi hieman toisenlaisen ilmeen.
2. Olen erityisesti ihastunut erivärisiin samettikukkiin (samettiruusuihin), joita kylvän jo huhtikuussa laatikkoon itämään. Koulin sirkkataimet myöhemmin suuriin ruukkuihin ja sen jälkeen taas siirtelen ruukkuja pitkin pihamaata.
3. Osan taimista istutan suoraan maahan, jos kaipaan lisäväriä jonkin pensaan alle. Samettikukka on kiitollinen kesäkukka, sillä se viihtyy auringossa ja jaksaa kukkia varjossakin. Niillä saa pihasta nopeasti näyttävän. Ne sietävät jonkin verran kuivuutta, ja niissä on ihania lajikkeita.
4. Otan aina syksyllä siemenet talteen seuraavan vuoden kukintaa varten ja kylvän ne taas keväällä turveruukkuihin. Toukokuussa kylvän maahan kehäkukkaa ja pajusäleikköä vasten köynnöskrassia.
5. Kasvatan suurissa ruukuissa myös verenpisarat, pelargoniat ja osan kärhöistä. Verenpisarat ja pelargoniat säilytän talven yli kellarissa, mistä nostan ne keväällä esiin. Sen jälkeen lisään ruukkuihin tuoretta multaa ja leikkaan kasvien versot lyhyiksi seuraavaa kukintaa vauhdittamaan. Näin samat taimet voivat kukkia vuodesta toiseen ja kasveista voi tulla todella rakkaita.