Ruusuja vaivaavat tuhoeläimet

Joinakin vuosina tuholaiset kuitenkin sattuvat lisääntymään runsaasti esimerkiksi suotuisten sääolojen takia, jolloin niiden torjunta käy välttämättömäksi. Runsaana esiintyessään tuholaiset pystyvät pilaamaan isonkin ruusupensaan kauneuden.

Ankeroiset

Juuriäkämäankeroiset (Meloidogyne-lajit, ruots. rotgallnematoder, engl. root-knot nematodes) elävät muista ruusun tuholaisista poiketen juurissa, joihin ne aiheuttavat pieniä äkämiä. Ankeroiset ovat pieniä, alle millimetrin pituisia sukkulamatoja; niitä ei näe paljain silmin. Saastuneet taimet kasvavat kituliaasti, kukkivat huonosti ja lakastuvat. Juuriäkämäankeroiset ovat pääasiassa kasvihuoneissa viljeltävien leikkoruusujen vitsaus, mutta joskus niitä tavataan avomaan ruusuissakin. Taimia ostettaessa on tarkistettava, ettei juurissa ole äkämiä, ja vialliset taimet on palautettava myymälään. Jo istutetut, saastuneet taimet on kaivettava ylös ja poltettava eikä saastuneessa maassa saa viljellä ruusuja. Tätä vaarallista kasvintuhoojaa tulee aika ajoin ruusuntaimien mukana ulkomailta.

Nivelkärsäiset

Nivelkärsäisten lahkoon kuuluville hyönteisille on yhteistä nivelikäs imukärsä, jolla ne imevät nestettä kasvisoluista. Lehtiin ilmestyy vaaleita pisteitä, jotka tuhon edetessä laajenevat yhä suuremmiksi laikuiksi, lehdet voivat myös sykeröityä. Nivelkärsäiset elelevät kasveissa yleensä isoina joukkoina. Sekä aikuiset hyönteiset että niitä muistuttavat, mutta pienemmät toukat (nymfit) imevät solunesteitä. Nivelkärsäisillä on useimmiten pehmeä ja ohut iho, joten ne on periaatteessa helppo hävittää millä tahansa yleistorjunta-aineella. Ongelmana on näiden hyönteisten runsaus ja kyky lisääntyä nopeasti. Torjuntaan onkin ryhdyttävä heti kun ensimmäiset tuholaiset havaitaan pensaassa.

Sylkikaskas

(Philaenus spumarius, ruots. vanlig spottstrit, engl. common froghopper) elää hyvin monissa luonnon-ja puutarhakasveissa, joskus myös nuorissa ruusujen versoissa. Toukat
elävät sylkimäisen vaahdon sisällä. Jos kaskaita on vähän, ne voidaan hävittääkäsinkin tai vesisuihkulla.

Ruusukaskas

(Edwardsiana rosae, ruots. rosenstrit, engl. rose leafhopper) on 3-4 mm pitkä, kellanvihreä, kapea hyönteinen. Nuoret ja aikuiset majailevat lehtien alapinnoilla, joista ne hyppäävät lentoon kasveja kosketettaessa. Ruusukaskas imee soluista nesteitä ja kuivattaa niitä. Lehdissä näkyy aluksi pieniä vaaleita pisteitä ja tuhon pahetessa koko lehti muuttuu vähitellen vaaleaksi. Ruusuista tätä tuholaista joudutaan torjumaan ruiskutuksin, sillä muuta keinoa ei ole päästä siitä eroon. Ainetta on yritettävä saada lehtien alapinnoille ja ruiskutus on uusittava muutaman kerran. Etenkin kiiltävälehtiset ruusut näyttäisivät olevan ruusukaskaiden suosiossa.

Ansarijauhiainen

Kasvihuoneissa yleinen ansarijauhiainen (Trialeurodes vaporariorum, ruots. växthusmjöllus, vit flygare, engl. glasshouse whitefly) saattaa lämpiminä kesinä viihtyä myös avomaanruusujen riesana. Aikuinen hyönteinen on noin 2 mm:n pituinen ja näyttää äkkiseltään valkosiipiseltä pikku perhoselta.

Isoruusukirva

(Macrosiphum rosae, ruots. rosenbladlus, engl. rose aphid) on ruusujen pahimpia tuholaisia. Erityisesti kerääntyessään suurin joukoin ryhmäruusujen latvoihin, nuppuihin ja kukkaperiin kirvat saavat imennällään suurta vahinkoa aikaan. Ruusukirvat hidastavat etenkin vastaistutettujen ruusujen versojen kasvua. Ryhmäruusuista kirvoja täytyy torjua ruiskutuksin. Kirvat ovat yleisiä myös monissa Rugosa-ja Pimpinella-ryhmän ruusuissa. Imentävaurioiden lisäksi kirvat likaavat kasveja tahmeilla ulosteilla. Aikuinen ruusukirva on noin 3 mm:n pituinen, vihreä tai punertava, pullean päärynänmuotoinen otus; nuoret kirvat ovat samanlaisia, mutta pienempiä. Mustat tuntosarvet ovat ruumista pitemmät, ja myös jalat ovat mustankirjavat.

Kuva yllä: Kirvat kerääntyvät joukoittain ruusunversojen nuoriin latvoihin imemään kasvin solunesteitä ja samalla ne tahraavat lehdet ja kukat sokeripitoisilla ulosteillaan. Yksinkertaisin kirvojen torjuntatapa on ”pestä” ruusupensas päästämällä letkusta vettä kovalla paineella. Kuvassa on tarhakurtturuusulajike ’Signe Relander’.

Kirvajahdissa kukkakärpäsen toukka Kirvoja pitävät osaltaan kurissa niiden luontaiset viholliset, joista tavallisimpia ovat leppäkertut toukkineen.

Kanukkakilpikkä

(Parthenolecanium corni, ruots. vanlig sköldlus, engl. brown scale) on kilpikirva, joka elää ruusujen ja muidenkin pensaiden varsilla ja runsaana esiintyessään aiheuttaa oksien kuivumista. Otus on kupera, aluksi keltainen, myöhemmin ruskea, 3,5-6 mm:n pituinen ja paikallaan pysyvä. Jos kilpikirvoja on runsaasti, kirvaiset oksat täytyy leikata pois ja hävittää. Kanukkakilpikkä pitää etenkin kurtturuususta.

Luteet

Luteet, kuten tarhalude (Lycogoris pabulinus, ruots. trädgårdsstinkfly, engl. common green capsid) ja niittylude (Lygus pratensis, ruots. vanligt ängsstinkfly, engl. capsid bug) aiheuttavat imennällään nuorten lehtien ja versonkärkien surkastumista ja kuivumista. Ne ovat hyvin moniruokaisia ja vioittavat toisinaan myös ruusuja. Nämä luteet ovat litteitä, noin 5 mm:n pituisia ja nopealiikkeisiä hyönteisiä.

Ripsiäiset

Ruusuripsiäinen (Thrips fuscipennis, ruots. rosentrips, engl. rose thrips) aiheuttaa imennällään nuppuihin ja lehtiin aluksi pieniä, vaaleita pisteitä ja myöhemmin lehtien vaalenemista ja kuihtumista. Kasveissa nähdään myös mustia, pieniä ulostekasoja. Otus on vain 1 mm:n pituinen ja kiiltävän musta. Se lisääntyy nopeasti kuivina ja kuumina kesinä. Sitä voidaan tarvittaessa torjua malationiruiskutuksin.

Perhoset

Aikuiset perhoset eivät vahingoita ruusuja (eivätkä muitakaan kasveja), mutta niiden matomaiset toukat voivat olla varsinaisia ahmatteja. Toukilla on purevat suuosat ja ne syövät niin lehtiä kuin nuppujakin. Pehmeäihoisiin perhostoukkiin tehoavat kaikki yleistorjunta-aineet. Jos toukkia on vähän, ne voidaan kerätä käsinkin pois tai leikata sykeröityneet versonlatvat ja lehdet.

Ruusukääriäisen

(Epiblema roborana, ruots. grå rosenvikler) punaruskeat toukat käärivät ruusunversojen kärkiä sykeröiksi ja syövät lehtiä ja nuppuja. Niitä tavataan etenkin luonnonvaraisissa ruusuissa sekämyös Pimpinella-ja Rugosa-ryhmän ruusuissa. Aikuinen on pieni, 2 cm:n pituinen perhonen. Toukka on 1,5 cm pitkä, ruskea ja tummapisteinen. Samanlaista tuhoa aiheuttavat myös orjantappurakääriäinen (Croesia bergmanniana, ruots. bergmans vecklare, engl. golden rose maggot), jonka kellanvihreät, mustapäiset ja mustajalkaiset toukat käärivät ruusun lehtiä suojakseen sekä ruusunsilmukääriäinen (Epiblema cynosbatella, ruots. stor rosenvikler). Monissa pensaissa esiintyvän pensaskääriäisen (Archips rosana, ruots. häckvecklare, engl. rose tortrix, brown rose maggot) tummanvihreät, jopa 2 cm:n pituiset toukat syövät myös ruusujen lehtiä.

Kärpäset

Kiulukkakärpäsen (Rhagoletis alternata, ruots. nyponfluga, engl. rose hip fly) jalattomat, vaaleat toukat syövät käytäviä ruusujen kiulukoihin. Joinakin kesinä ne ovat niin yleisiä esimerkiksi kurtturuusussa, ettei tervettä kiulukkaa juurikaan tapaa. Torjunta on vaikeaa. Yksi keino on kerätä pois kaikki kiulukat ja hävittää ne; ehkäpä tuholaista on sitten ruusupensaassa vähemmän seuraavana kesänä.

Hallamittarin

(Operopthera brumata, ruots. frostfjäril, engl. winter moth) toukat elävät monissa kasveissa ja aiheuttavat toisinaan myös ruusuille vahinkoa. Toukat elävät avautuvissa silmuissa syöden niitä ja käärien silmut seitin suojaan. Toukat ovat vaaleanvihreitä, valkojuovaisia, 2-2,5 cm:n pituisia. Jos puutarhan omenapuille tehdään varhaiskevätruis-kutus, on hyväsamalla ruiskuttaa myös muut ruusukasvit, kuten orapihlajat ja pensasruusut. Myöhemmin hallamittarin toukat voidaan torjua yleistor-junta-aineilla.

Takkuäkämäpistiäinen vaivaa toisinaan eräitä luonnonruusuja Se aiheuttaa pensaaseen suuria, takkumaisia äkämämuodostumia, jotka herättävät huomiota erikoisella ulkonäöllään.

Pistiäiset

Ruusuja vioittavia pistiäislajeja on lukuisia. Vioitukset kohdistuvat etenkin lehtiin ja versojen kärkiin, joskus nuppuihinkin. Tuhon aiheuttavat pistiäistoukat muistuttavat perhostoukkia sekä ulkonäöltään että elintavoiltaan. Maallikko ei yleensä erota perhos-ja pistiäistoukkia toisistaan eikä se olekaan välttämätöntä torjunnan kannalta. Pistiäistoukat hävi-tetään keräämällä käsin, leikkaamalla toukan sisältävä lehti tai verso pois tai yleistorjunta-aineilla.

Ruususahiaisen eli ruusupistiäisen (Arge ochropus, ruots. gul borsthornsstekel, engl. large rose sawfly) sinertävänvihreät, päältä kellertävät, mustakäsnäiset, noin 2 cm:n pituiset toukat syövät ruusujen lehtiä ja pahimmillaan koko pensaan lehdettömäksi. Myös täysikasvuiset naaraat vioittavat ruusujen versoja viiltämällä niihin munintakoloja. Tästä on seurauksena verson käpertyminen, jopa kuihtuminen. Vioittuneet versot poistetaan ja hävitetään.

Ruusunversopistiäisen (Ardis brunniventris, ruots. rosenskottstekel) kellanruskea, ruskeapäinen, noin sentin pituinen toukka vioittaa ruusujen versoja. Toukka tunkeutuu nuoren verson latvan sisään ja kaivautuu siellä alaspäin aiheuttaen verson taipumisen ja mustumisen. Vioittuneet versot poistetaan ja hävitetään.

Valkovyölehtiäisen (Allanthus cinctus, ruots. stor rosensbladstekel, engl. banded rose sawfly) toukat syövät isoja lovia ruusujen lehtien laitaan. Häirittäessä toukat kiertyvät kiekkomaisesti kokoon. Ne voidaan kerätä pois pensaasta asettamalla muovi pensaan alle ja ravistelemalla oksia.

Ruusunkäärölehtiäisen (Blennocampa pusilla, ruots. liten rosenbladstekel, engl. leaf-rolling rose sawfly) toukka kiertää ruusun lehdykän tiiviiksi ja kapeaksi kääröksi, jonka sisällä se sitten asustaa. Tätä pistiäistä on tavattu ainakin paikoin Etelä-Suomesta. Lehtikääröt poimitaan pois ja hävitetään.

Ruusunnuppupistiäisen (Monardis plana) nuorena vaaleankeltainen, ruskeapäinen, myöhemmin vihreä, 1,5 cm:n pituiseksi kasvava toukka syö ruusujen nuppuja, lehtiä ja nuoria versoja. Aluksi tuho näkyy koloina, mutta nuput saattavat olla myös kokonaan ontoiksi syötyjä. Tuholaista esiintyy ryhmäruusuissa ja mm. mustialanruusussa. Vioittuneet nuput poimitaan pois ja hävitetään. Pahoissa tapauksissa pensas voidaan ruiskuttaa yleistorjunta-aineella.

Ruusuetanainen ruusuetanaisen toukkien vioitusta juhannusruusussa. Lehdistä on jäljellä vain ohut päällysketto.

Ruusuetanainenkaan

(Endelomyia aethios, ruots. slemmig roseblandstekel, engl. rose slug sawfly) ei ole mikään harvinaisuus. Toukka on täysikasvuisena 10-12 mm pitkä, omituisen etanamainen, pitkänomainen, hieman taaksepäin kapeneva, kellertävä ja ruskeapäinen. Se asustaa lehtien ala-tai yläpinnoilla ja kaluaa ne paljaiksi jättäen vain lehtisuonet ja vastakkaisen pintasolukon (epidermin) jäljelle. Tuhon jälkeen lehdet ruskettuvat kokonaan. Ruusuetanainen on paikoitellen yleinen etenkin kaljulehtisissä ruusuissa. Toukat voidaan hävittää torjunta-aineruiskutuksin.

Takkuäkämäpistiäinen

(Diplolepis rosae, ruots. sömntornstekel, engl. bedeguar gall wasp) näyttää esiintyvän vain luonnonvaraisissa ruusuissa, useimmiten orjan-ja metsäruusussa. Sen vioitus herättää pikemminkin mielenkiintoa kuin harmistusta. Pistiäisnaaras munii yleensä kukkapohjukseen, joka toukkien syönnin vaikutuksesta äkämöityy. Äkämät ovat pitkien, tiheiden, sammalmaisten vihreiden tai punertavien karvojen peitossa. Useimmiten ruusupensaassa on vain muutama tällainen huomiota herättävä ”tupas” siellä täällä, mutta joskus pensas saattaa olla täynnä äkämiä.

Kovakuoriaiset

Vattukärsäkäs (Anthonomus rubi, ruots. hallonblomvivel, engl. strawberry blossom weevil) on vadelman ja mansikan paha tuholainen ja se vioittaa myös ruusuja. Tämä 2-3 mm pitkä, tumman ruskeanharmaa, pitkäkärsäinen kovakuo-riainen munii nuppuun ja puree kukkaperän poikki joko kokonaan tai osittain. Toukka kehittyy kuihtuvassa nupussa. Vattukärsäkäs suosii erityisesti juhannusruusua, mutta vioituksia tava-taanmyös muissa ruusuissa. Suurissa pensaissa kärsäkkäät eivät yleensä pysty saamaan kovin pahaa jälkeä aikaan, mutta roikkuvat nuput tietysti harmittavat ruusutarhuria. Tarvittaessa aikuisia kuoriaisia voidaan hävittää ruiskuttamalla pensaat yleistorjunta-aineella silloin, kun nuput ovat aivan pieniä.Mahdollinen toinen ruiskutus tehdään juuri ennen kukintaa.

Nuppuja vahingoittavat satunnaisesti myös eräät muut kovakuoriaiset, kuten kultakuoriainen (Cetonia aurata, ruots. guldbagge, engl. rose chafer) ja kupariseppä (Ctenicera cuprea). Kummankin kuoriaisen aikuiset syövät ruusukasveihin kuuluvien kasvien kukkia, myös kerrannaiskukkaisten ruusujen kukkia, etenkin juhannusruusun. Otukset tunkeutuvat avautumassa oleviin nuppuihin ja purevat ne piloille. Nämä kuoriaiset ovat kuitenkin niin harvinaisia ja oikeastaan kauniita, ettei niitä ole syytä erityisemmin torjua.

Punkit

Vihannespunkki (Tetranychus urticae, ruots. växthusspinnkvalster, engl. two-potted spider mite, red spider mite) elelee hyvin monissa kasveissa niin asunnoissa, kasvihuoneissa kuin puutarhoissa. Se saattaa kuivina ja lämpiminä kesinä vioittaa myös ruusuja. Vihannespunkki on alle 0,5 mm pitkä hämähäkkieläin, joka elää joukoittain lehtien alapinnalla imien solunesteitä. Vioitus näkyy lehdissä aluksi pieninä, vaaleina pisteinä, jotka vähitellen laajenevat isoiksi, kellertäviksi läikiksi ja lopulta koko lehti kuivuu. Lehtien alapinnalla näkyvä hieno seitti on varma merkki punkkien läsnäolosta. Suurennuslasin avulla seitin joukosta voi erottaa liikkuvia vihertäviä, tummakuvioisia aikuisia punkkeja sekä punertavia toukkia. Vaikeasti hävitettävän vihannespunkin torjuntaa varten on olemassa omat erikoisaineensa. Pihapuutarhassa punkit kuitenkin pysyvät yleensä kurissa, kun ruusupensaita ruiskutetaan usein jollakin (melko) myrkyttömällä torjunta-aineella tai vain pelkällä vedellä.

Nisäkkäät

Peltomyyrät (Microtus agrestis, ruots. åkersork, engl. short-tailed vole, field vole) syövät talven aikana puiden ja pensaiden kuorta lumen suojassa. Kun myyriä on paljon, niille kelpaavat myös ruusunvarret, jopa juhannusruusun tiheäpiikkiset versot. Suuret ruusupensaat eivät yleensä kärsi myyrien vierailusta, mutta pienet taimet saattavat tuhoutua täysin. Jos on pelättävissä myyrätuhoja, taimet voidaan suojata syksyllä tiheällä metalliverkolla tai talvella polkea lumi taimien ympäriltä tiiviiksi.

Myös rusakot ja kauriit käyvät usein maistelemassa ruusujen varsia ja voivat toisinaan saada aikaan suuriakin vahinkoja. Pääkaupunkiseudulla villikanit ovat viime vuosina vahingoittaneet myös ruusupensaita. Ainakin pienet taimet on hyvä suojata verkolla.

Artikkelin sisältö on ote kirjasta Suomalainen ruusukirja (© Pentti Alanko, Peter Joy, Pirkko Kahila, Satu Tegel ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2009, ISBN 978-951-31-4793-8). Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa.

Lisätietoja: www.tammi.fi