Siirry pääsisältöön

Osallistu kilpailuun!

Voit voittaa Tempur-tyynyn

Sannan piha valmistuu talkoovoimin

Piha
Kerroimme viime numerossa espoolaisen Sannan uuden talon pihasuunnitelmasta. Nyt käymme katsomassa, mitä pihalla ehti tapahtua ensimmäisen kesän aikana.
Pihasuunnitelma ja teksti Hanna Hentinen
Kuvat Niko Fagerström ja Jefunne Gimpel / Future Image
Autotallin edusta ja sisäpiha on päällystetty kivillä
Autotallin edusta ja sisäpiha on päällystetty Lakan Betonin Mukula-kivillä. Rauhallinen pinta saadaan aikaan latomalla kivet tiilikuvioon. Talon ja autotallin välissä on kaiteiden mukainen aita ja portti.

Sannan pihatyöt etenivät alkukesällä ripeästi. Pohjatyöt tehtiin jo talonrakennusvaiheessa. Kasvualusta tuotiin tontille kesäkuun alussa. Maanrakennusurakoitsija levitti kasvualustan Bobcatilla ja teki tarvittavat pohjarakenteet kivettävän alueen alle. Myös kivityöt annettiin ammattilaisten tehtäväksi. Lakan Betonin punaiset Mukula-kivet ladottiin viikossa etupihalle sisäänkäynnin ja autotallin edustalle. Green+ Oy:n siirtonurmikko levitettiin talkoovoimin hyvin tasoitetun kasvualustan päälle. Nurmikon valmistuttua piha sai vihreän maton, eikä nurmikon itämistä tarvinnut odotella.

Sanna huolehti hyvin siirtonurmikon kastelusta, mikä onkin juurtumisen edellytys. Kahdessa viikossa mattojen saumat kasvoivat umpeen ja nurmikko juurtui.
Sen jälkeen oli aidan vuoro, jotta Sannan koirat pääsivät pihalle juoksemaan. Alkuperäisen suunnitelman mukainen puuaita vaihdettiin kevyeksi ja edulliseksi verkkoaidaksi, joka riittää estämään koirien karkuretket. Verkolla on rajattu vain oleskelupiha. Sisääntulopihan suojaksi istutetaan isotuomipihlaja-aita vielä syksyn kuluessa. Autotallin ja päärakennuksen väliin rakennettiin puuaita ja portti talon kaiteiden mallin mukaan. Aidat Sanna rakensi isänsä avustuksella itse.
Pihalta puuttuu vielä suurin osa istutuksista. Pääsisäänkäynnin sivuille Sannan vanhemmat istuttivat keijuangervoja ja erilaisia kuunliljoja, jotka lähtivät hyvin kasvuun helteestä huolimatta. Hellekesä ei ole edullista aikaa pensaiden istuttamiselle. Vaikka astiataimia voikin istuttaa keskellä kesää, kastelu olisi vienyt liikaa aikaa, joten Sanna päätti siirtää istutuksen syksyyn, mikä on kasvien kannalta edullista.
Kun piha saa kanukoista, syreeneistä ja tuomipihlajista suojaistutukset, tila sulkeutuu ulkopuolisilta katseilta. Kun omena- ja kirsikkapuut istutetaan suunnitelman mukaisesti kehään ja ruusupensaat pation viereen, ja kun kasveja hoidetaan huolellisesti muutama vuosi, Sannan pihasta tulee ihanasti kukkiva, viihtyisä, rauhallinen keidas, kuten suunnittelija alun perin ajatteli.
Tasakokoiset betonikivet on helppo latoa hyvin tasoitetun asennushiekan päälle
Tasakokoiset betonikivet on helppo latoa hyvin tasoitetun asennushiekan päälle.
Nurmikkomattojen saumat on saatava vastakkain
Nurmikkomattojen saumat on saatava vastakkain. Rakoja ei saa jäädä, eivätkä matot saa mennä päällekkäin.
Mistä pihasuunnitelman saa?
Kerroimme viime numerossa, että pihasuunnitelmia tekevät suunnitteluhortonomit. Lisäksi niitä tekevät maisema-arkkitehdit. Sekä Viheraluesuunnittelijat ry että Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry kuuluvat valtakunnalliseen Viherympäristöliittoon. Yhdistysten jäsentietoja saa osoitteesta Viherympäristöliitto, Viljatie 4 C, 00700 Helsinki, www.vyl.fi. Suunnitelmia voi tiedustella myös puutarhaliikkeistä.