Saunavihta pakastimeen – antaa nurmikon rusehtua

Piha

Tee juhannuksen aikaan saunavihtoja ja pakasta ne myöhempää käyttöä varten. Kuiva nurmikko ruskettuu, mutta ei välttämättä vaadi kastelua – eikä todellakaan leikkaamista. Kastelukiteet pidentävät kasteluväliä ja raparperin suurista lehdistä saa katetta kuivuudesta kärsivien herukoiden juurille.

Viime viikko meni osaltani Hollannissa, vuosittaisessa jalostajien ja uutuuslajikkeiden ammattinäyttelyssä. Uusia lajikkeita oli esillä taas valtavasti, joista osa saadaan jo ensivuonna valikoimiin – moni niistä yksinoikeudella.

Tällaisia paikkoja oli toistakymmentä ja tutkittavia lajikkeita jokaisessa paikassa useampi sata, joten ohjelma oli tiukka. Mutta yhtään ei väsyttänyt, vaikka aamusta iltaan näitä tuli tutkittuakin.

Vaan olihan se ihanaa päästä kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan, ja ennen kaikkea nähdä, kuinka iloiset kippurahännät heiluivat pihaan ajaessani. Kyllä kotiin on aina hyvä tulla!

Uudenkuun aika alkoi – aika tehdä vihtoja, istutuksia ja kitkeä rikkaruohoja

Viime keskiviikkona alkoi uuden- eli nousevankuun aika. Saunavihtojen paras tekoaika alkoi ja jatkuu aina 28.6 asti. Parhaimmillaan niiden tekoaika olisi juhannuksena ja tuttuun tyyliin mielellään aamusta/aamupäivästä tehtyinä. Itse teen säilöttävät vihdat juhannuksena ja pakastan ne vakumoituina. Viime vuonna kokeilin sekä vakuumia että tiukasti muoviin käärittynä pakastamista, ja minusta vakuumissa tulos oli parempi. Ei isoa eroa, mutta vakuumiin pakattu vihta kesti paremmin siirtelyä pakastimessa, kuin tuo muoviin kääritty. Pakkaustapaa tärkeämpää on kuitenkin tämä tekoaika.

Ylöspäin kasvavien kasvien, kuten perennojen, kesäkukkien, puiden ja pensaiden jne. istuttamiselle on nyt myös hyvä kuunvaihe aina tuonne kuun loppuun asti. Ne lähtevät hienosti kasvamaan kuun vaikutuksen ansiosta. Toki vettä pitää antaa nyt reilusti, sillä taivaalta sitä ei juuri näyttäisi avuksi tulevan.

Nurmikko ruskettuu ja kuolee

Hirmu paljon on nyt puutarhassa kasteltavaa ja moni tuskailee etenkin nurmikon kastelun kanssa, koska se vie niin paljon aikaa ja vettä. Minusta tuo nurmikon kastelu on hiukan turhaa puuhaa. Toki se on hienompi, jos se saa paljon vettä ja pysyy vihreänä. Mutta ei se tosiaankaan kuole vaikkei sitä kastelekaan. Ruskeaksi se toki menee, mutta vihertää jälleen hetkessä kun saa vettä. Joten nurmikon kastelun suhteen minun tyylini on hyväksyä hiukan ruskeampi hetki ja odottelen sadetta. Annan sen myös olla pidemmällä sängellä. Nyt saa leikkuri ja leikkaajakin huilia!

Kastelukiteet on huippujuttu

Etenkin nyt sen on huomannut, että nuo ruukut, amppelit ja istutuspaikat, joihin olen lisännyt kastelukiteitä, pärjäävät ihan mahdottoman paljon paremmin kuin ne missä niitä ei ole. Kasteluväli on paljon pidempi ja kuivat paikat pysyvät paljon paremmin kosteina ja kasvavina. Jos sinullakin on helposti kuivahtavia paikkoja (ohut maakerros, paahteinen paikka, pitkä matka kastella, jne.) niin suosittelen lisäämään maahan näitä kiteitä. Ne toimivat siellä kolme-neljä vuotta ja maatuvat sitten hiljalleen. Ja nämä minun kastelukiteet ovat niitä, jotka eivät sisällä mitään mikromuoveja tms., vaan kaikki on täysin takaisin luonnonkiertokulukuun maatuvaa. Jos kiteitä huolit, niin löydät ne täältä.        

Raparperin lehtiä herukoille

Kuulostaa varmaan hieman hassulle ja oudolle, mutta kun ruohosilppua ei nyt tule, niin olenkin levittänyt noita raparperin lehtiä herukkapensaiden juurille katteeksi samalla kun leikkaan raparperejä käyttöön. Herukat kun ovat niin pintajuurisia, että kärsivät kuivuudesta melko nopeasti, niin tuo lehtikate on vallan mainio apu niille nyt pahimpien helteiden aikaan. Toki mikä vain kate on hyvä, mutta minulla nyt sattui nuo raparperin lehdet sopivasti lähettyville.

Taimien aamuravisteluja

Tomaattien, kurkkujen ja chilikasvustojen ravistelua olisi hyvä harrastaa aamuisin. Kasvustojen pieni ravistelu aamu-/aamupäivisin varmistaa pölytystä ja sitä kautta satoa. Etenkin kasvihuoneissa tuo on hyvä tehdä, mutta ei se haittaa tee ulkona kasvavillekaan taimille.

Totta vai tarua – kesäkukat ulos vasta 15.6. jälkeen

Vanha kansa sanoo, että 15.päivän jälkeen on vasta turvallista istuttaa kesäkukat ulos. Minulla ne ainakin on olleet jo monen monta viikkoa ulkona ja vain parina yönä olen niitä suojannut ja sisälle nostellut. Toki koko kevät on ollut poikkeuksellinen. Minusta yhä edelleen hallanvaaroissa on päivämääriä tärkeämpää seurailla säätietoja ja haistella illan ilmoja. Eli istutetaan vain reilusti ulos, eikä uskota niinkään päivämääriin, vaan omiin aistimuksiin ja sääennustuksiin.

Sen seitsemänkymmentä sorttia kesäistutettavia

Kesäistutettavat ja kasvatettavat monivuotiset, terassikasvit, köynnökset, marjat, hedelmäpuut, jne. olen koonnut nyt yhteen paikkaan, josta näet ne kätevästi kerralla. Koko kesävalikoimani näet nyt kätevästi täältä.

Ja hyttyslyhdyt yms. tarvikkeet ja karkoittimet taasen täältä.

Pieni loppukevennys – Puutarhurin rukous

Hyvä jumala,anna armossasi sadetta joka päivä,
jos vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen.
Ja kuten tiedät, hyvin hienoa ja lämmintä,
jotta se imeytyy maahan.

Mutta varjele sateelta Silene, Alyssym,
Helianthemus, laventeli ja muut jotka,
kuten äärettömässä viisaudessasi tiedät,
pitävät kuivuudesta ja joiden nimet voin
kirjoittaa paperille, jos niin tahdot.

Ja anna auringon paistaa koko päivän
vaikka ei tietenkään liikaa, eikä Astilben,
Gentianan, Hostan eikä Rhododentronin
päälle.

Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta,
runsaasti kastematoja, mutta ei etanoita eikä
lehtitäitä eikä härmätauteja.

Ja jos sopii, anna kerran viikossa sataa
lannoiteliuosta.

Amen.

– Karel Capek

Juhannusterveisin terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Juha Toikka / KodinKukat Oy


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Juha Toikka kate kesäkukat kesäkukka Kodinkukat nurmikon hoito nurmikon leikkaaminen nurmikon leikkuu nurmikon leikkuujäte nurmikonhoito raparperi saunavihta vasta viherkate vihta

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: