Siirtolapuutarha sai Vuoden Avoin Puutarha -tunnustuksen

Piha
Vuonna 1947 perustettu Peltolan Siirtolapuutarha Turusta sai vuoden 2013 tunnustuksen: alueella on 220 mökkipuutarhaa, joista 50 osallistui Avoimet Puutarhat -tapahtumaan. Tutustu!

Siirtolapuutarhan palstoilla ei nykyään ole aina kasvimaata, kuten pula-aikana, vaan puutarhat ovat kasvilajistoltaan monipuolisia ja runsaita. Alueella on kuitenkin yhtenäinen ilme, sillä säännöt määräävät edelleen muun muassa puiden korkeuden.

Siirtolapuutarhayhdistys oli mukana tapahtuman valmistelussa kaikin tavoin aktiivisesti


Peltolan siirtolapuutarha on perustettu vuonna 1947.

Alueen innokkaat puutarhaharrastajat ottivat vierailijat ystävällisesti vastaan ja antoivat kävijöille runsaasti neuvoja. Puutarhat olivat hyvin hoidettuja, taidokkaasti itse rakennettuja ja kasvilajistoltaan elämyksellisiä.

Osallistujat antoivat hyviä kehittämisideoita myös tulevia tapahtumia varten. Yhteistyö paikallisten puutarhayhdistysten kanssa oli aktiivista ja tiedotus toimi hyvin sekä sosiaalisessa mediassa että päivälehdessä. Peltolan Siirtolapuutarhalla oli Avoimet Puutarhat -tapahtuman lisäksi myös oma avoimien ovien päivä. Kävijöiden palaute tapahtumasta oli erinomainen ja osallistumista toivottiin myös seuraavalla kerralla.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Tunnustuksella halutaan nostaa esille elämyksellisiä puutarhoja


Siirtolapuutarhatunnelmaa parhaimmillaan.

Tunnustuksellaan Puutarhaliitto haluaa tukea suomalaista puutarhakulttuuria ja puutarhaharrastusta sekä edistää puutarhamatkailua. Tunnustuksen saaja valitaan vuosittain valtakunnallisen avointen puutarhojen teemapäivään osallistuneiden kesken.

Valintakriteereinä ovat mm. tapahtumaan huolellinen valmistautuminen, antaumuksellinen osallistuminen toteutukseen, kokemusten aulis jakaminen ja arvokkaiden vinkkien antaminen kehittämiseen, aktiivinen tiedottaminen sekä puutarhan elämyksellisyys.

Puutarhat avoinna jälleen kesäkuussa

Avoimet puutarhat tapahtuma järjestetään seuraavan kerran sunnuntaina 29.6.2014. Silloin aukeavat yhden päivän aikana jälleen kerran salaisten puutarhojen portit vierailijoille ympäri Suomen. Sitä odotellessa voi tutustua satoihin avoimiin puutarhoihin nojatuolimatkalla verkossa osoitteessa www.avoimetpuutarhat.fi.

MAINOS
MAINOS LOPPUU


Avoimet puutarhat tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Svenska Trädgårdsförbundetin kanssa. Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiöt ovat osallistuneet tapahtuman rahoittamiseen.