
Siirtonurmi vaatii 10-15 sentin paksuisen, pohjaan asti kunnostetun, kalkitun ja lannoitetun multakerroksen. Poista juurenpalat rikkaruohot ja kivet!
- Kastele esivalmistettu pohjamaa perusteellisesti parin päivän aikana ennen asennusta.
- Tilaa nurmirullat vasta niiden levittämispäiväksi, jotta ne eivät kuivuisi.
- Asenna rullat edelliseen rullaan nähden hieman limittäin, jolloin vaakasaumat eivät kulje samassa linjassa.
- Jos tontti on viettävä rinne, kiinnitä rullat maahan puutapeilla.
- Saumoista on saatava mahdollisimman tiiviit ja näkymättömät.
- Tiivistä valmis nurmikko kastelemalla sitä sadettamalla noin 10 minuutin ajan ja jatka kastelua päivittäin kunnes nurmikko on kunnolla juurtunut.
- Leikkaa ensimmäisen kerran vasta, kun ruoho on 10 sentin pituista, mutta lyhennä pituudesta ensin vain 1/3.
- Voit kävellä hyvin nurmikolla kolmen viikon kuluttua asennuksesta.
- Hoida nurmikko jatkossa kuten kylvönurmi. Kalkitse ja lannoita sitä vuosittain nurmikon erikoisravinteella ja leikkaa viikoittain.