Sinikan vihervinkit elokuu – perinnekukat kertovat – tee puutarhassa elo-syyskuussa

Piha
Juuri nyt on aika jakaa perennoja, keräillä siementaimet talteen ja perustaa uusia istutuksia.

Perinnekukat kertovat

Mummolan navetan seinustalla kasvoi vuosikymmenet komea kukka, jota paikalliset ovat aina nimittäneet salkoruusuksi. Harmaamalvikki se kuitenkin oli, ja aiheutin kai pienen pettymyksen sanomalla sen ääneen. Ei liene kuitenkaan ainoa perinnepiha, jossa tukkiruusut, malvat ja malvikit on sotkettu toisiinsa, sillä ne ovat läheistä sukua keskenään.

Vuosien saatossa malvikki jäi muun kasvuston alle, mutta lopulta löytyi pieni alku, joka päätyi meidän pihaamme. Uudessa paikassa se virkosi nopeasti rotevaan kasvuun.

Harmaamalvikki on yksi niistä perinneperennoista, joista kirjat mainitsevat, ettei sitä juuri enää kasvateta tai se on käynyt kovin harvinaiseksi. Onneksi monet sitkeät, helppohoitoiset ja pitkäikäiset maatiaiskasvit kuitenkin uhmaavat näitä totuuksia ja heräävät henkiin pikku puhalluksesta. Siitä vain kaikki kaivelemaan mummolan kukkamaita ja levittämään kädestä käteen vanhaa aarteistoa! Juuri nyt on hyvä aika taas jakaa perennoja, keräillä siementaimet talteen ja perustaa uusia istutuksia.

Hiipivää varjoa

Varjoinen puutarha on ihana tiettyyn rajaan asti. Pihapuiden ja suurten pensaiden luoma varjo kuitenkin lisääntyy hiipimällä, ja kun lopulta siimeksessä ei kasvillisuus enää menesty ja sisälläkin on hämärää, varjolle täytyy tehdä jotain. Juuri nyt on hyvä aika tarkastella puustoa. Yksittäisiä oksia voit hyvin sahailla pois ja voit myös kaivaa turhia, huonokuntoisia pensaita ylös juurineen. Kaadettavien puiden leimaaminenkin sujuu hyvin, mutta kaadot on parasta jättää kevättalveen.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Jos haluat kaunistaa varjoisaa pihaa, valitse sinne varmoja varjon kasveja: pensaista hortensioita, kuusamia, mahoniaa, marjatanalppiruusuja, tuijia ja perennoista esimerkiksi akankaalia, jaloangervoa, kuunliljoja, sarjaliljaa, tiarellaa ja rönsymansikkaa. Valkoiset ja pastellisävyiset kukat ja valkearaitaiset lehdet tuovat valoa varjoiseen pihaan.

Tee nyt elo-syyskuussa

1. Laajenna

Mansikat kasvattavat nyt innokkaasti rönsyjään. On hyvä aika istuttaa uusi rivi mansikkaa, siihen kelpaavat vain parin kesää kasvaneiden, terveiden emotaimien poikaset. Irrota ja siirrä juurtuneet rönsytaimet paakkuineen uuteen penkkiin.

2. Korjaa satoa

Elokuun lopulla sipulin naatit alkavat kaatua, ja sato on valmista korjattavaksi. Nosta myös valkosipulit, kun vasta pari alinta lehteä on kellastunut. Silloin sipuli saa hyvän, ehjän kuoren kynsien ympärille. Kuivata sipulit ensin auringossa ja sitten sisällä lämpimässä.

3. Siirrä lämpöön

Ruukkutomaatin kymmenet raakileet kypsyvät hitaasti, jos säät käyvät koleiksi ja sateisiksi. Siirrä ruukku sisälle ikkunan ääreen ja kastele riittävästi. Viimeiset tertut voit kypsyttää irrallaan, jos haluat jo luopua kasvista. Kokeile hyväkuntoisen minitomaatin talvetusta viileässä paikassa, kasvi on monivuotinen.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

4. Kylvä

Monet luonnonkukat ovat mitä parhaita karun paikan kaunistajia pihamaalla. Kerää talteen kukintansa lopettaneita kukkavarsia pientareilta ja kallioilta, säilytä kuivana paperipussissa ja ravistele siemenet syksyn aikana uudelle kasvupaikalle. Hieno tulokas pihalle on esimerkiksi luonnonvarainen oranssikeltano, joka viihtyy kuivilla paikoilla. Luonnonkukkien siemeniä voi myös ostaa verkkokaupasta, esim. www.suomenniittysiemen.fi

Idea

Kukkia kiireiselle. Kun hankit myrkkyliljan mukulat ja pistät ne multaan jo elokuussa, ne ehtivät kukkaan vielä tänä syksynä. Syysmyrkkylilja eli alastonimpi on yksinkertainen, tarhamyrkkyliljat ovat usein kerrannaisia ja hyvin runsaskukkaisia.

MAINOS
MAINOS LOPPUU