Sisustusideoita – harmoniassa luonnon kanssa

SisustusTalo

Maiseman ehdoilla suunnitellun puutalon tumma julkisivu on yhtä jylhän kallion ja metsärannan kanssa. Kosketus luontoon näkyy sisälläkin kodin värimaailmassa ja materiaalivalinnoissa.

Mäntymetsä ja sen takaa avautuva Saimaan selkä olivat suunnittelun suuntaviivoina, kun viime kesänä Mikkelin Asuntomessuille noussutta Kannustalon loft-tyylistä omakotitaloa alettiin piirtää. Nelihenkisen perheen koti nousi alueen ehkäpä komeimmalle tontille, ja moni messuvieras äänestikin talon suosikikseen. Harmaja Saimaa kuuluu Kannustalon Harmaja-mallistoon, joka on kasvanut messutalon pohjalta suunnitellun erikoismalliston myötä. Talomallisto on kestänyt aikaa, sillä ensimmäinen Harmaja-talo rakennettiin 13 vuotta sitten. Tunnusomaista Harmajalle tässä talossa ovat isot ikkunapinnat, lasitettu terassi, sisäänkäynnin koristeportti ja vaakarimoitukset.

Pulpettikattoinen talo on suunniteltu yhdessä asukkaiden kanssa. Perhe halusi esimerkiksi suurentaa olohuoneen ikkunoita niin paljon kuin rakenteet vain sallivat. Ikkunat kohoavat jopa kuuden metrin korkeuteen alakerran vinon sisäkaton ansiosta, ja 187-neliöisen puutalon sydän onkin alakerran moderni tupa avarine järvinäkymineen.

Tunnelma tulee ulkoa

Rantamaiseman lisäksi katse kiinnittyy kauniiseen Siparilan saarnipaneeliin, jonka on suunnitellut Ristomatti Ratia. Pystysuuntaan asennettu paneeli korostaa jo ennalta korkeaa tilaa. Paneelia on käytetty suurina pintoina olohuoneen lisäksi vanhempien makuuhuoneessa: näin näkymä pysyy yhtenäisenä ja eri huoneiden sisustukset linkittyvät toisiinsa.

Kodin pintamateriaalit ja kiintokalusteet on sisustussuunnittelija Kirsi Valanti valinnut yhdessä asukasperheen kanssa. Pintamateriaalit ovat iso osa kodin tunnelmaa, ja tämän kodin henki tulee ulkoa ja luonnosta. Ympäröivä luonto tulevat osaksi sisustusta, esimerkiksi lattiaan valittiin tummanharmaa isokokokoinen laatta, joka sointuu yhteen kallioiden kanssa.

Olohuoneen yhteydessä oleva keittiö on eleetön: se on piilotettu vaaleiden liukuovien taakse. Musta saareke jakaa keittiön ja ruokailutilan omiksi tiloikseen. Keittiön muuten mattamustaan värimaailmaan tuo lämpöä koivuviilukaapiston lisäksi ruokailutilan syvänpunainen seinä. Talon sisustuksen suunnitellut Susanna Vento on itse sävyttänyt maalisävyn Tikkurilan maaleista, koska täydellistä sävyä ei valmiista valikoimasta löytynyt.

Siparilan kaunis saarnipaneeli yhdistää olohuoneen ja vanhempien makuuhuoneen sisustukset. Kaikista talon makuuhuoneista pääsee suoraan terassille. Valaisin on Flosilta, hylly Newworksilta ja sänky Familonilta.

↑ Topi-keittiöiden keittiö on kätketty koivuviilutettujen kaapinovien taakse. 

Mustaksi petsattu koivusaareke erottaa keittiön ruokailutilasta. Tummanharmaa lattialaatta on Kannustalo Collectionin, ruokapöytä on Menun ja tuolit Muuton valikoimasta. Ikkunasta näkyy maisema etupihalle. 

Sisustuksen maanläheiset sävyt

Talo jakautuu kahteen asuinkerrokseen ja kellaritilaan. Yläkerrassa on yksi makuuhuone ja aula, joka on valjastettu työtilaksi. Alakerran olohuone, keittiö ja ruokailutila ovat yhtenäistä tilaa. Alakerrassa on myös kaksi makuuhuonetta, kylpy- ja kodinhoitotilat sekä erillisessä siivessä kuntosali.

Kodin sisustus on persoonallinen, mutta se ei vie liikaa huomiota näköalasta. Metsän ja järven sävyjä korostavat samettiset, vahvat värit ja vaalea puu. Kaikissa tiloissa on sama väriskaala, joten tunnelma pysyy huoneesta toiseen rauhallisena ja sisustus yhtenäisenä. Jopa kellarin ”man cave” on samaa sukua muiden tilojen kanssa, tosin astetta maskuliinisempana.

Kiireisen messukesän jälkeen perheellä on nyt aikaa nauttia uudesta kodista. Yhteiset hetket keskittyvät alakerran valoisaan tupaan, jossa tehdään ruokaa, syödään ja nautitaan yhdessäolosta – ja upeasta maisemasta.

 

 Ruokailutilan viininpunainen seinä on sävytetty juuri tätä kotia varten. Terassilla on sekä avonaista että lasitettua tilaa. Talon takaseinä on kokonaan ikkunaa, joka kohoaa jopa kuuden metrin korkeuteen. 

↑ Tonttiin kuuluu oma ranta.

 Erillisessä siivessä sijaitsevaan kuntosaliin pääsee ulkokautta.

   

Teksti: Elina Turunen, kuvat: Maru Lemmetty


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

asuntomessut järvi järvimaisema Kannustalo kodin sisustus koti Mikkelin asuntomessut Pientalo ja piha ranta sisustaa sisustus sisustusideat sisustusideoita

Lisää samasta aiheesta

Aiheeseen liittyviä tuotteita

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: