Omakotitaloja rakennetaan arvioiden mukaan tänä vuonna 5 000 ja ennuste ensi vuodelle on 5 200 omakotitaloa. Viime vuonna omakotitaloja aloitettiin noin 5800 kappaletta. Vielä kymmenen vuotta sitten vuodessa rakennettiin 16000 erillistä pientaloa.
– Haastava taloustilanne on näkynyt pientalorakentamisessa yleisenä epävarmuutena. Pankit ovat kiristäneet lainaehtojaan ja rahoitusta on vaikeampi saada. Toisaalta ihmiset eivät uskalla aloittaa rakentamista, vaikka rahoitus olisikin kunnossa, Jämerän hallituksen puheenjohtaja Eero Kalliokoski sanoo.
– Kuitenkin juuri nyt olisi edullinen aika rakentaa. Korot ovat alhaalla, laadukasta työvoimaa on saatavilla ja lisäksi tarjolla on laaja valikoima toimittajia ja vaihtoehtoja, Kalliokoski jatkaa.
MAINOSKalliokoski uskoo, että tulevaisuudessa pientalorakentamisessa on paljon mahdollisuuksia hyvän ja uudenlaisen suunnittelun avulla.
– Pientalorakentamisessa pitää kehittää perinteisen omakotiasumisen rinnalle uudenlaista, kasvukeskuksiin, pienille perheille ja pienille tonteille soveltuvaa rakentamista.
Esimerkkinä tällaisesta kehitystyötä Kalliokoski mainitsee Pientaloteollisuus ry:n ja Tampereen teknillisen yliopiston hankkeen, jossa kehitetään kaupunkiympäristöihin soveltuvia pientalokonsepteja. Hankkeessa pyritään toisin sanoen yhdistämään suomalaisten suosikkiasumismuoto, pientalo, ja jatkuvasti vahvistuva trendi kerrostaloasumisesta kaupungissa.
– Suomalaisen pientaloteollisuuden pitää tulevaisuudessa tarjota kuluttajille yksilöllisempiä ratkaisuja. Jatkossa erilaisten perheiden yksilöllisiin tarpeisiin ja toiveisiin suunnitellaan pientaloja, jotka ovat edelläkävijöitä niin rakennusteknisesti kuin arkkitehtuuriltaankin, Kalliokoski sanoo.
MAINOSJämerän hallituksen puheenjohtaja Eero Kalliokosken mielestä pientaloteollisuus voi olla kannattavaa tässäkin markkinatilanteessa.
– Laadukkaan suunnittelun lisäksi töiden hyvä organisointi on erittäin tärkeää. Kysymys on kokonaisuudesta, aina arkkitehtisuunnittelusta valmiiseen taloon. Tekniset virheet ja ongelmat johtuvat useimmiten siitä, että töitä tehdään väärässä järjestyksessä.
Hänen mukaansa myös laadukas asiakaspalvelu on avainasemassa. Asiakkaille kehitetään koko ajan yhä parempia ja energiatehokkaampia materiaaliratkaisuja, mutta myös itse rakennusprojektia helpottavia palveluja.
– Esimerkiksi ammattimaisesti toimivilla talotoimittajilla on käytössään sähköinen työkalu, jossa myös asiakkaat voivat internetin välityksellä seurata urakan kehittymistä, vaikka itse työmaalla ei pääsisikään aktiivisesti vierailemaan. Samalla työmaan etenemisestä syntyy raportti asiakkaan käyttöön, Kalliokoski kertoo.
MAINOSAeroc Jämerä Oy
Lähde: Deski.fi
MAINOS