Syksyn puutarhatrendi on isot ruukut – kasveilla tai ilman

Piha

Tämän syksyn trendi ovat isot ruukut, jotka ovat sisustuksellisesti näyttäviä ja tarjoavat myös runsaasti kasvutilaa isommillekin kasveille.

Parvekelaatikko, uurna, amppeli tai istutusastia. Ruukulla on monta nimeä koon, muodon ja käyttötarkoituksen mukaan. Ruukkua valitessa on tärkeää huomioida sen käyttötarkoitus, oli kyseessä sitten perinteinen saviruukku, katosta roikkuva amppeli tai kasvin hoitoa helpottava itsekasteleva ruukku. 

Ruukkuistutukset sopivat kaikkialle: olohuoneeseen, terassille, parvekkeelle tai vaikka portaisiin, mutta ruukut eivät aina välttämättä edes tarvitse kasvia kaverikseen. Isot ruukut ovat näyttävä lisä niin ulko- kuin sisätiloihinkin, mutta niihin saa istutettua myös esimerkiksi näyttäviä asetelmia syyskasveista.

Ulkokäyttöön on tärkeää valita nyt syksyn viileneviä öitä kestäviä kasveja, ja esimerkiksi kanervat sopivat mainiosti isoihin ruukkuihin. Runsaskukkainen kanerva on kaunis betoniruukuissa yksin tai yhdistettynä muihin syyskasveihin, sillä se kukkii syksyllä upeasti kirkkaissa lilan ja sinisen sävyissä. Kanerva kestää myös kylmää, ja selviytyy ulkona pitkälle talveen, jos kasvupaikan lämpötila pysyy plusasteiden puolella.

Syksyisiä kukka-asetelmia ulos istuttavan tulee huomioida kasvien kylmänkestävyyden lisäksi myös käytettävien ruukkujen säänkestävyys. Materiaalivalinnoissa kannattaakin suosia syksyllä hallankestävyyttä tai talvella pakkasenkestävyyttä. Näin taataan ruukkujen pitkäikäisyys. Kevytsementti on yksi esimerkki materiaalista, joka kestää ulkokäytössä talvenkin yli. Se on myös luonnollisen ja tyylikkään näköinen.

Nyt myös auringonkukansiementen kuorista valmistettuja, maatuvia taimiruukkuja

Plantagen on nyt tuonut markkinoille uuden, hajoavan taimiruukun, joka valmistetaan auringonkukansiementen kuorista. Ruukku on kestävä ja joustava, ja se istutetaan kasvin kanssa maahan. Raaka-aineet ruukkuihin tuottaa Golden Compound, jonka toiminnassa painopiste on muovin käytön ja sen ympäristövaikutusten vähentämisessä.

Uutuusruukkua ei siis tarvitse poistaa istutettaessa, sillä ajan kuluessa se hajoaa kokonaan maahan. Taimiruukun voi myös poistaa kasvin juurien ympäriltä istuttaessa, jolloin se lajitellaan bioastiaan. Taimiruukku on aluksi saatavilla syksyllä erinomaisesti ulos istutettavaksi soveltuvan kanervan kanssa. Yhdessä ruukussa on kolme kaunista kanervaa kolmessa eri värissä, ja se on myynnissä kaikissa Plantagen-myymälöissä.

Plantagen Suomi, plantagen.fi

Elämä kasvien kanssa alkaa Plantagenista! Plantagenilla on Suomessa 15 myymälää Helsingistä Vaasaan. Plantagenin liikeideana on tuoda inspiraatiota elämään sekä laaja valikoima tuotteita ja tarvikkeita kasvien kasvattamiseen, niin kotona, parvekkeella kuin puutarhassakin.

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

kukkaruukku ruukku ruukkuistutukset ruukkuistutus ruukkupuutarha ulkoruukku


Lisää samasta aiheesta


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: