Taimikasvatus alkaa ikkunanlaudalla – ajankohtaista juuri nyt

Piha
PP0115_Sonja_Ajankohtaista-juuri-nyt
Maaliskuussa on aika tehdä kylvöjä ikkunanlaudalle. Tomaattien, kesäkukkien ja yrttien esikasvatus on syytä aloittaa nyt.

Taimikasvatus alkaa ikkunanlaudalla – ajankohtaista juuri nyt

Maaliskuussa on aika tehdä kylvöjä ikkunanlaudalle. Tomaattien, kesäkukkien ja yrttien esikasvatus on syytä aloittaa nyt.

 

Myös puutarhan kalkitsemisen voi tehdä maaliskuussa, kalkin voi levittää sulaville hangille. Puutarhan havut ja muut ikivihreät on hyvä suojata kevätauringolta suojahupuilla tai -kankailla. Myös kodin viherkasvit aloittelevat uutta kasvukautta. Vaihda niiden multa ja istuta tarvittaessa isompaan ruukkuun. Poista kuolleet lehdet ja aloita kasveille lannoitus.

Leikkaa omenapuut

Nyt on myös hyvä hetki leikata omenapuut. Leikkaus on tehtävä ennen kuin silmut puhkeavat, siis maalis–huhtikuussa. Välineiksi tarvitset voimasakset ja terävän sahan. Haavansuoja-ainettakin voi käyttää laajemmille leikkauspinnoille, mutta yleensä puu pystyy muodostamaan itse suojan haavan pintaan.

Omenapuun leikkaamisella pyritään pitämään puu satoisana, hillittykasvuisena ja ilmavana. Puuta pitäisi leikata nuoresta pitäen maltillisesti. Leikatessa poistetaan kaikki latvuksen sisään suuntautuvat oksat, toisiaan vasten hinkkaavat ja oksista suoraan ylös kasvavat, pitkät piiskamaiset oksat. Latvaa voi lyhentää, jotta puu pysyy matalampana. Paksumpia oksia ei saa poistaa liikaa, ja puuta saisi harventaa kerrallaan enintään vain noin neljänneksen. Vanhan ja ylikasvaneen omenapuun leikkaus kannattaakin jakaa useammalle vuodelle.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Kevään vihermessukalenteri

26.–29.3.2015

Kevätpuutarha, Helsingin Messukeskus

www.messukeskus.com

10.–12.4.2015

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Piha & Puutarha, Turun Messukeskus

www.turunmessukeskus.fi

17.–19.4.2015

Supermessut, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

MAINOS
MAINOS LOPPUU

www.supermessut.fi

24.–26.4.2015

Pihapiiri, Lahden Messukeskus

www.lahdenmessut.fi

MAINOS
MAINOS LOPPUU

25.–26.4.2015

Piha- ja puutarhamessut, Porin Karhuhalli

www.satakunnanmessut.fi