Suomessa on kymmenittäin taimitarhoja, joilla on tavallisimpien koristekasvien ohella omat erikoisuutensa. Viherpeukalo harrastaa kotimaan matkailua taimistojen erikoisuuksia metsästäen.
Jos lähistön puutarhakeskuksesta ei löydy mieleisiä monivuotiskasvien taimia, kannattaa istua alas, tutkia net- tiä ja hakea pitkin poikin Suomea. Kotimai- nen taimitarjonta on paljon monipuolisem- paa kuin voisi kuvitella. Se vain tahtoo unoh- tua massoittain ulkomailta tuotujen äärellä. Moni harrastaja jopa retkeilee taimiteeman viitoittamilla reiteillä, poikkeaa lomamat- koillaan tai selvittää keskustelupalstoilta, mistä mitäkin löytyy.
Kotimaisuus onkin hyvä pitää mielessä taimimarkkinoilla. Tuontitaimien mukana puutarhoihimme saadaan uusia tauteja, tuholaisia ja rikkakasveja. Läheskään kaikki Keski-Euroopassa kasvatetut taimet eivät myöskään ole meillä yhtä talvenkestäviä kuin kotimaiset. Silti niitäkin tarvitaan tuo- maan uutta verta ja vaihtelua, ja vuosien mittaan joukosta seuloutuu aina myös hel- miä, jotka kestävät ja kukoistavat pohjolas- sakin.
Suomessa on kymmenittäin taimitarhoja, joilla on tavallisimpien koristekasvien ohella myös omat erikoisuutensa: joku tuottaa vanhoja hedelmälajikkeita, toinen sammal- mattoja, koristeheiniä tai kotimaisia havu- kasveja. Pohjoisen kasvikantoihin erikois- tuneet taimistot kasvattavat luotettavia ko- ristekasveja lyhyen kesän ja ankaran talven puutarhoihin. Jotkin taimistot kasvattavat satoja perennalajikkeita, toiset saattavat olla tunnettuja varvuistaan, alppiruusuistaan tai pioneistaan. Ohessa pieni otos, lisää yhteys- tietoja löytyy esimerkiksi Taimistoviljelijät ry:n sivuilta, www.taimistoviljelijat.fi
MAINOS
Lisää mielenkiintoisia taimistoja
Ahosen taimisto, Karstula.
www.ahosentaimisto.fi – mm.pensasruusuja, pensaita, puita.
Mustilan taimitarhat, Elimäki.
www.mustilantaimitarha.fi – mm.alppiruusut ja atsaleat.Arboretum.
Pinsiön taimisto, Tampere.
www.pinsiontaimisto.fi – mm.pensasruusuja,pensaita, näyttelypuisto.
Solhemin puutarha, Koski as.
www.solheminpuutarha.fi – luonnonkasveja,mm.varpuja, varpu- ja sammalmattoja, kosteikkokasveja.