Tällaista asumista arvostamme tänä vuonna: tilaa, omaa rauhaa & työpiste kotona

SisustusTalo

Kotona vietetään tänäkin vuonna erityisen paljon aikaa, joten siellä pitää viihtyä yhdessä ja myös erikseen. Tunnistatko oman kotisi näistä trendeistä?

1. Tilaa sisälle ja ulos

Kaipaamme entistä enemmän tilaa kotimme sisälle mutta myös sen ulkopuolelle, koska koronapandemia on pakottanut meidät viihtymään omissa nurkissamme.

– Ihmiset hakeutuvat taloihin, joissa on pihaa ja parveketta sekä mahdollisuus päästä helposti ulos. Urbanisoituminen ei ole kadonnut mihinkään, mutta etenkin perheasumiseen haetaan neliöitä ympärille ja ulkotiloja käyttöön, trendiasiantuntija Malla Tapio kertoo.  

Hän uskoo, että pientaloalueilla kyläyhteisöt nousevat entistä vahvemmin esiin. Tuntuu hyvältä ja turvalliselta vaihtaa naapureiden kanssa kuulumisia säännöllisesti – vaikka sitten aidan takaa.

– Näinä aikoina joudutaan noudattamaan sosiaalista etäisyyttä, mutta ihmiset haluavat tukeutua kyläyhteisöön, Tapio miettii.

 

↑Väliovet toimivat oivallisina tilanjakajina silloin, kun joku perheenjäsen haluaa omaa tilaa. Kun ovet pidetään auki, kotiin tulee tilan tuntua.  Huoneiden käyttötarkoituksia mietitään uusiksi. Voisiko esimerkiksi olohuoneen sohvan takana olla työpöytä? 

2. Kulut alas, energiatehokkuus ylös

Rahaa ja luontoa säästävät asiat kipuavat nyt asumisen trendien kärkeen. Vastuullisuus tarkoittaa omakotitaloissa ennen kaikkea energiatehokkaita ratkaisuita. Mitä enemmän neliöitä talossa on, sitä tarkemmin energiaratkaisut kannattaa miettiä.

– Koska kotona vietetään entistä enemmän aikaa, halutaan kiinnittää huomiota kulutukseen ja ympäristörasitukseen, Tapio mainitsee.

Jopa valtiovalta tukee kotitalouksien siirtymistä ympäristöystävälliseen lämmitykseen, kuten öljylämmityksestä maalämpöön. Muutenkin nyt saattaa olla otollinen aika käyttää rahaa kodin investointeihin, kun kalliita kesälomareissuja ei välttämättä vielä tohdi suunnitella.

– Energiasaneeraukset ovat nyt mahdollisia, koska esimerkiksi matkustamisesta jää enemmän rahaa käytettäväksi vaikka kodin muutostöihin, Tapio uskoo.

↑Pehmeät matot, verhot ja sohvat vähentävät kaikumista. Se rauhoittaa äänimaailmaa silloinkin, kun kodissa on paljon elämää.

3. Makuuhuoneeseen työtila tai kodinhoitohuoneeseen opiskelunurkka

Huoneiden käyttötarkoituksia mietitään ja puntaroidaan entistä tarkemmin. Onko makuuhuone pelkkä makuuhuone vai voisiko se olla lisäksi työhuone? Missä tehdään etätyötä? Missä voisi opiskella rauhassa?

– Kodinhoitohuone on monissa omakotitaloissa tyhjäkäynnillä oleva tila, jonka hyödyntämistä esimerkiksi työhuoneena mietitään varmasti monessa perheessä, Tapio sanoo.

Yksityisyyttäkin havitellaan, edes välillä. Avotilojen sijaan halutaan sulkea tiloja toisistaan: esimerkiksi aiemmin yhteydessä olleet keittiö ja olohuone erotetaan toisistaan jollain tavalla.

– Kodissa on nykyään monesti yhtä aikaa koko perhe, joten tarvitaan väliseiniä rauhoittamaan tilaa myös yksinololle. Kaapistot, sermit ja kevyet siirrettävät seinät mahdollistavat omaa rauhaa, Tapio vinkkaa.

Äänen kulkua voi katkaista akustisin tauluin ja ääntä pehmentävin elementein, kuten verhoin ja matoin.

– Minimalistisuus on ollut skandinaavisen sisustamisen trendi, mutta nyt halutaan pehmeitä pintoja vaimentamaan ääntä, ja ne tuovat samalla pehmeää ilmettä sisutukseen.

↑Työn tekemisen ja opiskelun paikkoihin kannattaa satsata, eikä ergonomiaakaan pidä unohtaa. 

↑Millainen työpiste inspiroisi sinua ja mistä sille löytyisi sopiva nurkka?

4. Kunnon työvalot tunnelmavalojen rinnalle

Jotta pimeälläkin voi tehdä kotona töitä, tarvitaan aiempaa enemmän kohdevaloja. Valon värilämpötilan pitäisi tukea työskentelyä, eli pehmeiden kellertävien valojen lisäksi kaivataan kirkasta, valkoista valoa (4 000–5 000 kelviniä).

– Valaisimessa on hyvä olla säädettävä valonväri, että päivällä saa sinisempää ja illalla lempeämpää punakeltaista valoa, Tapio neuvoo.

Yleisvalojen pitäisi riittää teholtaan työskentelyyn, mutta illalla halutaan enää kohdevalaisua. Päivänvalolamppu antaa energiaa työskentelyyn.

– Törmään sisustussuunnittelijana siihen, että asiakas harmittelee huoneen pimeyttä. Silloin ei auta maalata seiniä vaaleiksi, vaan pitää oikeasti miettiä valaisimien paikkoja ja kohdistusta. On niin paljon nyansseja, joita ei valoissa tule edes ajatelleeksi, Malla Tapio kertoo.  

Joskus riittää vain se, että valitsee uuden 4 000 kelvinin polttimon – ja huone kirkastuu kummasti.

↑Lukemista ja työskentelyä varten tarvitaan kirkasta valoa, kun taas yleisvaloksi sopii paremmin lämminsävyinen valonlähde.

5. Sinuiksi kotiteknologian kanssa

Nykyaikainen taloteknologia helpottaa arkea. Hyvä esimerkki ovat liiketunnistinvalot, jotka menevät päälle, kun kulkee yöllä vessaan.

– Nämä melko yksinkertaiset ratkaisut yleistyvät nyt kodeissa, niin kuin peruutustutka yleistyi joitain vuosia sitten autoissa, Tapio vertaa.

Lämpötilaa voi säädellä sen mukaan, kuinka monta ihmistä kotona on, tai järjestelmä ehkä huomaa lämmitystarpeen itse. Älykäs ilmastointi huomio ilmanlaadun ja lisää tehoa tarpeen mukaan. Sauna lämpiää kännykällä ja robotti-imuri siivoaa kodin. Yhä useampi perhe tilaa ruuat netistä.

– Lisäksi kotona voi olla jonkinlainen äänimaailma taustalla: saunassa linnut laulavat tai kuuluu veden virtausta, Tapio tunnelmoi.

Digitaalisuus helpottaa elämää, mutta se saattaa myös ahdistaa: jos on liikaa digitaalisten ratkaisuiden armoilla, voi tulla digitaalinen väsymys.

Moni haluaa digitaalisen elämän vastapainoksi netittömiä tiloja tai kesämökin, jossa lämmitetään sauna puilla ja kannetaan vesi kaivosta.

– Paluu yksinkertaisuuteen hetkittäin on edelleen useimman suomalaisen toive.

 

Kuvat: Pixabay.com, Pexcels.com

 

 

 

 

 

 

 

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Asuminen asumisen trendit energiatehokkuus etätyö kohdevalot kotiteknologia kotitoimisto Malla Tapio opiskelu kotona trendit tunnelmavalot työvalot


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: