ADVERTORIAALI
Asiantuntevissa käsissä vanha ja kulunut katto saa uuden elämän. Katon pinnoitus on kilpailukykyinen ja kustannustehokas vaihtoehto katon vaihtamiselle.
Vanhan katon pinnoittaminen on järkevä ja taloudellinen vaihtoehto täysi- mittaiselle kattoremontille. Pohjolan Pintamestarit Oy suorittaa pinnoitustyön jopa viidesosalla uuden katon hinnasta. Asiantuntevasti tehtynä pinnoitustyö antaa vanhalle katolle uuden elämän vuosikymmeniksi eteenpäin.
Kun autosta puhkeaa rengas, se pai- kataan tai vanteelle lyödään uudet kumit. Harva kuitenkaan päätyy vaihtamaan koko autoa rengasrikon vuoksi.
Sama maalaisjärki ja tarkoituksenmu- kaisuus ei aina toteudu oman kodin katto- asioissa. Suomessa on meneillään kattore- monttien buumi, jossa ikääntyneitä mutta pohjimmiltaan terveitä kattoja vaihdetaan uusiin, vaikka yhtä hyvään lopputulokseen päästäisiin paljon vähemmällä vaivalla ja huomattavasti kustannustehokkaammin – katon pinnoituksella.
– Pinnoittaminen on vaihtoehto katon vaihdolle. Pinnoittaminen maksaa kohtees- ta riippuen 20-30 prosenttia uuden katon hinnasta, kertoo Pohjolan Pintamestarien asiantuntija Janne Karjalahti.
MAINOSHänen mukaansa jopa 60 prosenttia vaih- toon menevistä katoista pystyttäisiin kor- jaamaan ja antamaan niille pinnoitustyöllä vuosikymmeniä lisää elinikää.
Jos tarkastellaan vaihdettua kattoa ja pinnoitettua kattoa 20 vuoden jälkeen, mei- dän pinta on paremmassa kunnossa, Janne Karjalahti lupaa.
Ennakointi kannattaa
Suomen sääolosuhteissa katto joutuu ko- valle koetukselle olipa pintamateriaali sitten peltiä, tiiltä, huopaa tai mineriittiä. Pakkas- päiviä voi vuodessa olla jopa 120 ja katon pintalämpötila vaihtelee 70 lämpöasteesta 30 pakkasasteeseen. Varsinainen ongelma kattojen terveydenhoidon näkökulmasta on kuitenkin muualla:
MAINOS– Katto on poissa silmistä ja poissa mie- lestä. Katto pitäisi tarkistaa vuosittain ja se tulisi puhdistaa roskista. Sammaloitumista sekä alkavaa ruostumista tulisi pitää silmäl- lä, muistuttaa Janne Karjalahti ennakoivan huolenpidon merkityksestä.
Usein korjaamiseen herätään vasta silloin, kun vahinko on tapahtunut ja katto on alka- nut vuotamaan.
– Katolle ei koidu haittaa jos ainakin yli kymmenenvuotiaat katot kuntotarkaste- taan, Janne Karjalahti Pohjolan Pintamesta- reista sanoo.
ALUSSA. Voimakas sammaloituminen on vaaran merkki, johon kiinteistönomistajan on reagoitava nopeasti. Vain sammaleesta puh- das katto on terve katto.
KUNTOTARKASTUS. Ennen pesua ja pinnoitusta työn- johtaja tarkastaa katon, kattorakenteiden sekä yläpohjan kunnon.
PESU. Onnistunut katonpesu edellyttää riittävän tehokasta kalustoa, jossa vedenpaine ja -määrä sekä pesuveden lämpö- tila voidaan säätää kunkin kohteen vaatimusten mukaiseksi.
ERON HUOMAA. Huolella puhdistettu ja pinnoitettu katto on sekä toiminnallisesti että esteettisesti kuin uusi. Eron huoltamattomaan kattoon havaitsee maallikkokin.
Lähimmän pintamestarin yhteystiedot löydät Pohjolan Pintamestareiden internet-sivuilta osoitteessa www.pintamestarit.fi
MAINOS