Lyhenevät päivät johtavat siihen, että moni liikkuu yhä enenevissä määrin pimeän aikaan. Oman näkyvyyden varmistamiseksi kannattaa niin autosta kuin kaksipyöräisestäkin varmistaa ajo-, pysäköinti-, suunta- ja jarruvalojen toimivuus. Valaisimet on syytä myös puhdistaa säännöllisesti.
”Kun näkyvyys on huono, esimerkiksi aamusumussa, on huomiovaloilla varustetun ajoneuvon kuljettajan myös muistettava vaihtaa päiväajovaloilta ajovaloille”, painottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.
Tuulilasin sisä- ja ulkopintojen puhtaus ehkäisee näkyvyysongelmia. Mitä puhtaampi tuulilasi on, sitä vähemmän se huurtuu ja sitä paremmin kuljettaja näkee. Pissapoikaan on hyvä lurauttaa lisää lasinpesunestettä, ettei se pääse jäätymään.
Myös lasin sisäpinta on pyyhkäistävä aika ajoin ja pyyhkimensulat tarkistettava ja vaihdettava rikkinäinen tai huonokuntoinen pyyhin uuteen.
MAINOSAuton esilämmityskausi on hyvä käynnistää, kun lämpötila tippuu pysyvämmin alle viiteen asteeseen. Kylmiä pakkasaamuja varten voi varautua vielä kaivamalla auton jääraaputtimen esille.
Myös heijastin tai heijastinliivi kannattaa ottaa auton matkustamoon käden ulottuville. Jos autosta joutuu jostain syystä poistumaan pimeällä tieosuudella, auttaa heijastin muita autoilijoita erottamaan pimeässä kulkijan.
Tarkista auton pysähtymismatka kätevällä laskurilla.
Vuodenajalle tyypillinen märkyys ja pakkasaamut haastavat kuljettajaa. ”Syksyllä tien pintaa voivat sateiden ohella liukastaa tielle kulkeutunut savi ja puiden karistamat lehdet. Eritoten mopoilijoiden ja motoristien kannattaa ottaa tämä huomioon”, Vuoristo muistuttaa.
MAINOSJos kosteaa ja pilvistä iltaa tai yötä seuraa kuulaan kirpeä aamu, ilma jäähtyy nopeasti ja tien pinnalle voi hyvin pikaisesti muodostua ohut jääkalvo. Mustan jään riski on suuri eritoten tien notkelmissa.
”Kun keli on huono, tiellä pysyminen varmistetaan parhaiten sovittamalla nopeus olosuhteiden mukaiseksi”, Vuoristo kertaa.
Kuinka paljon pidemmän matkan auto tarvitsee pysähtymiseen, kun tie on märkä? Tarkista pysähtymismatkat laskurista.
MAINOS
Lisätietoa: www.liikenneturva.fi
MAINOS