Teknologinen kehitys on laajentanut nopeasti kotitalouskäyttöön suunniteltujen led-lamppujen valikoimaa. Ledejä on saatavilla jo lähes kaikkiin kodin valaistukohteisiin ja käyttötarpeisiin, mutta tuotteiden laatu vaihtelee huomattavasti.
Eurooppalaisissa valaistusalan laboratorioissa on testattu noin 80 led-lampun energiatehokkuus ja laatuominaisuudet. Testien perusteella erittäin hyviä ympärisäteileviä ledejä sekä led-kohdelamppuja on markkinoilla. Lamppujen energiatehokkuudessa on kuitenkin huomattavia eroja, mikä vaikuttaa lampun käyttökustannuksiin.
Osta led-lamppu pakkausmerkinnän avulla.
Led-lamppua ostavan kuluttajan kannattaa lukea pakkausmerkinnät, jotta pystyy tekemään hyvän ostopäätöksen.
MAINOS
Testatuista ympärisäteilevistä E27-kantaisista led-lampuista noin puolet oli erittäin energiatehokkaita, energiatehokkuusluokkaa A+.
Testeihin valittiin energiatehokkaita ja käyttöiältään pitkäikäisiä tuotteita. Testeihin otettiin mukaan myös muutamia perustasoa edustavia, määrällisesti paljon myytyjä tuotteita, esimerkiksi IKEAn lamppuja. Laatuominaisuuksien lisäksi tutkittiin pakkausmerkintöjen paikkansapitävyyttä.
Testatuista ympärisäteilevistä E27-kantaisista lampuista noin puolet oli erittäin energiatehokkaita, energiatehokkuusluokkaa A+.
Valon tuotossa useilla tuotteilla mitattiin jopa 15 prosenttia paremmat tulokset kuin valmistajat olivat pakkauksissa ilmoittaneet. Toisaalta ledien valovirta alenee käytössä alkuperäisestä tasosta.
MAINOSKaikki testatut lamput tuottivat lämpimän valkoista valoa, ja erot pakkauksessa ilmoitettuihin lukemiin olivat vähäisiä.
Myös led-kohdelampuista löytyi muutamia energiatehokkuudeltaan erinomaisia lamppuja esimerkiksi Philipsiltä. Valon määrän osalta testatut lamput korvaavat 20–40-wattisia halogeenikohdelamppuja.
Käyttöikää koskevat testit valmistuvat myöhemmin syksyllä, jolloin testituloksiin saadaan tarkennusta. Testitulokset kokonaisuudessaan on julkaistu www.premiumlight.eu -verkkosivustolla. Siellä voi myös poimia vertailuun haluamansa tuotteet. Nopeaa vertailua varten tuotteille on annettu neliportainen luokitus heikosta erinomaiseen.
Lampputestien haasteena on tuotteiden nopea vaihtuminen. Testitulosten valmistuttua myymälöiden valikoima on saattanut jo vaihtua. Kaikkia testattuja lamppuja ei myöskään ole myynnissä Suomessa.
MAINOSMinkälainen lamppu kannattaa korvata ledillä >
Suositukset ledin valintaan >
Eurooppalainen PremiumLight-hanke tuottaa kaupan alan toimijoille ja kuluttajille tietoa led-lamppujen laadusta. Hankkeessa testattiin laboratorio-olosuhteissa noin 80 led-lampun energiatehokkuus ja laatuominaisuudet. Testit tehtiin Ruotsin Teknisessä tutkimusinstituutissa, Paul Sabatierin Yliopiston testilaboratoriossa Tolousessa sekä Wienin kaupungin testilaboratoriossa. Suomessa hanketta koordinoi Motiva Oy.
Testitulokset: www.premiumlight.eu -> Finland
Tietoa lampuista: www.lampputieto.fi
MAINOS