Totuttele taimet ulkoilmaan, istuta kärhö ruukkuun

Piha

Vaikka ilman ovat viime päivinä olleet melko kesäisen lämpimiä, totutellaan taimet vaiheittain ulos. Kitke vieraslajit heti pois niin pääset niistä nopeammin eroon. Muuovipullosta kasteluapua, katso vinkki!

Totuttele kasvit ulos vaikka ilmat ovat lämpimät

Nämä lämpimät ilmat houkuttavat viemään sisällä kasvaneita taimia jo ulos, mutta ollaan silti varovaisia niiden kanssa. Totutetaan taimet viemällä ne vedottomaan ja suoralta auringonpaisteelta suojattuun paikkaan ensin ihan vain muutamaksi, 5-10 minuutiksi kerrallaan. Siitä aikaa pidennetään joka päivä, niin ne tottuvat ulkoilmaan täydellisesti, sitten kun ne voi muutenkin turvallisesti istuttaa ja jättää ulos. Tuo aika on yleensä 10.–15.kesäkuuta, mutta tarkkaile ilmoja.

Vieraslajien hävittäminen ja ZP-passi

Viime viikolla oli puhetta vieraslajeista ja siihen liittyen vielä pari juttua. Yksi tärkeimmistä asioista olisi, että nuo vieraslajit kitkettäisiin heti pois. Näin keväällä pienet taimet on helppo kiskoa pois ja pitkin kesää kun sitä tekee, niin nämä ei-toivotut kasvit heikkenee niin paljon, että häviävät kokonaan pois jopa vuodessa. Eviralta löytyy hyvä ohjeistus yksityishenkilöille kasvien maahantuonnista ja siihen liittyvistä seikoista. Eviran ohjeistuksen löydät täältä

Samoin tulipolteen suhteen tulisi olla äärimmäisen varovainen. Suomi on lähes ainoita puhtaita maita sen suhteen ja lähimmillään sitä on tavattu Virossa. Pyydetään siis puuvartisille kasveille aina tuo ZP-passi, ettei käy vahinkoa. Tuo tulipolte on nimittäin oikeasti vaarallinen tauti. Lisää siitä voit lukea täältä

Kärhö onnistuu myös hyvin ruukussa

Paula tosiaan täydensi upeaa kärhölajitelmaansa tällä uudella TAIGA-kärhöllä ja niin aion tehdä itsekin. Saatan istuttaa tuon Taigan ruukkuun ja laittaa terassille kukoistamaan. On se vaan niin erikoisen kaunis, että sitä on mukava ihailla siinä koko kesä.

Kärhön istuttamisesta ruukkuun minulla olisi antaa pari niksiä:

  1. Valitse tarpeeksi iso ja syvä ruukku, leveys n. 35-40 cm ja syvyys n. 50-60 cm. Ruukun pohjassa on hyvä olla reiät ja salaojitus esim. lekasoralla tai ruukun paloilla ennen multaa.
  2. Lisää mullan sekaan hidasliukoisia lannoitekäpyjä.
  3. Istuta kärhö 5-10 cm syvempään kuin kasvatusruukun pinta. Viimeistele istutus koristekivillä tms.
  4. Kastele hyvin ja sijoita aurinkoiselle tai puolivarjoisalle paikalle.
  5. Ruukun olisi hyvä olla vaalea tai suojassa paahtavalta auringolta, sillä kärhön juuret eivät pidä liiasta paahteesta.

Kärhön talvetus joko viileässä paikassa tai jopa ulkona, mutta palataan siihen myöhemmin syksyllä. Nautitaan kesästä ja kukista nyt ensin.

Vinkki! Kasteluapua muovipullosta

Nyt kun istuttellaan taimia, niin sujauta samalla vanha muovipullo mullan sekaan. Tee pulloon ensin muutama reikä ja jätä korkki paikalleen. Kun tulee kastelun aika, korkki auki ja pullon suusta vesi sisään. Näin kasvin juuret kastuvat tasaisemmin eikä vettä mene hukkaan, vaan sinne juurille, missä tarve on suurin. 

Kuu kääntyi istutuksille suotuisaksi 25.5.

Tänään torstaina 25.toukokuuta kuun vaikutus kääntyy niin, että se on suosiollinen seuraavat pari viikkoa kaikelle istuttamiselle, missä kasvu tapahtuu maanpinnasta ylöspäin. Joten nyt on hyvä viikko ryhtyä hankkimaan taimia ja suunnittelemaan istutuksia sekä aloittaa istutukset sitten 25. päivästä eteenpäin. Sää ja kuu suosivat ja viikonlopun puutarhapäivätkin osuu ”tuurilla” oikeaan aikaan.

Avoimien ovien puutarhapäivät – tervetuloa tutustumaan! 

Tulevana viikonloppuna moni puutarha avaa ovensa ja esittelee toimintaansa sekä mahdollisesti myös myy tuotteitaan suoraan puutarhalta. Yleensä nämä puutarhat eivät myy suoraan kuluttajille, vaan tukkureille tai kukkakaupoille. Nyt on siis hyvä tilaisuus päästä tutustumaan kasvihuoneiden maailmaan ja tekemään samalla edullisia ja tuoreita ostoksia.

Meillä täällä Kodin Kukilla on myös ovet avoinna 26.–27.5.2017. Silloin on mahdollisuus päästä tutustumaan kasvihuoneisiin ja tehdä edullisia ostoksia. Munkkikahvitkin tarjotaan kaikille. Tervetuloa. Lisää meidän tapahtumasta näet täältä.

Ihanaa viikonloppua ja tervetuloa tutustumaan puutarhojen ihanaan maailmaan!

Puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

hyötyviljely kärhö kärhöt taimet taimi taimikasvatus vieraslaji vieraslajit


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: