Risujen poltto puutarhassa on meidän maalaisten keväistä perinnehuvia. Lumoutuneena katselen, kuinka tuli nielee omenapuun oksat ja tekee tyhjäksi miljoonien äkämäpunkkien aikeet leikatuissa herukanoksissa. Tyynenä, kuulaana iltana savu leijuu tienoon yllä ja tuoksuu keväältä. Hiillos tuikkii vielä pimeässä pellolla ja aamulla paikalla on vain keko tuhkaa.
En ole ihan varma, kumpi on pienempi paha: levittää pienhiukkasia haja-asutusalueen peltomaisemaan vai ottaa sähköä seinästä ja huudattaa silppuria kevätillassa. Molemmassa tapauksessa lopputuote on kuitenkin kullanarvoista: tuhka kelpaa lannoitteeksi ja hake katteeksi ja kuivikkeeksi.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että meidän puutarhassamme risurovioiden polttaminen on loppu. Hankittiin näet lopulta se silppuri. Ja pakko on myöntää, että se silppuaminen vasta koukuttavaa onkin!
MAINOS

Kukkamaan karnevaalit
Sipulikukkien riemuviikot vain yltyvät. Loppukuusta rotevat tulppaanit ja narsissit maalaavat maisemaa jo hillittömillä väreillä ja leveällä pensselillä. Kevääseen kannattaa panostaa, ja hyvä on myös napata muutamat kevään parhaat perennat sipulikukkien seuraksi: keltakukkainen kultatyräkki, Euphorbia polychroma, karmiininpunainen suikeroesikko, Primula Pruhoniciana-ryhmä ’Wanda’ sekä sininen kevätkaihonkukka, Omphalodes verna. Tästä on paha panna enää värikkäämmäksi!
MAINOS

Luontoa portaille
Luonnonvarainen kevätpiippo on oikea kevääntuoja. Se puskee jo lumen seasta valoon tummina tupsuina ja avautuu harsuiksi kukinnoiksi toukokuussa. Kevätpiippo kuuluu vihviläkasveihin ja se on myös hieno, leveälehtinen koristeruoho puutarhaan. Se kuuluu tämän kevään Luonto-Liiton kevätseurantalajeihin. Tarkempaa tietoa löytyy osoitteesta www.kevatseuranta.fi.
Kevätpiippo on yleinen koko maassa, ja sen voi helposti löytää polulta tai metsätieltä tai sieltä täältä kosteahkolta metsänpohjalta. Luvalliselta paikalta sitä voi helposti siirtää ja istuttaa piharuukkuun tai astiaan, jossa se säilyy kauniina koko kesän. Punaruskea koristekate kattaa kuvassa mullan pinnan, mutta yhtä hyvin voit käyttää vaikka pikkukiviä, männynkäpyjä tai tiilimurskaa. Puutarhaliikkeestä voit vaihtoehtoisesti hankkia komean hopeapiipon, Luzula nivea, joka on keskieurooppalainen luonnonlaji.
MAINOS

Aloita pienesti
Kevättöiden keskellä on helpottavaa huomata, että kotitarveviljelyn voi aloittaa myös pienesti. Ikkunanaluspenkki sopii hienosti vihannesten kasvatukseen.
Valitse lämpimältä seinustalta muutaman neliön ala. Kuori mahdollinen nurmikko pois ja kuohkeuta multa lapiolla. Sekoita vielä joukkoon kalkkia noin 0,3 kiloa neliömetrille, sekoita seoslannoitetta pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita vielä kompostia, turvetta ja hiekkaa, jotta saat multapenkille paksuutta 30–40 senttiä. Jos käytät uutta säkkimultaa, kalkitusta tai lannoitusta ei tarvita. Reunusta penkki lautakehikolla, tiilillä tai vaikka hylätyillä tietosana- ja muilla kirjapinkoilla, jos haluat niille arvoisensa loppusijoituksen.
Penkin seinänpuolelle voit laittaa betoniraudoitusverkkoa herneiden ja ruusupapujen tueksi. Porrasta sen eteen muut kasvit korkeutensa mukaan, kylvä persiljaa etureunaan. Hanki muutama keräkaalin taimi valmiina penkin komistukseksi. Kylvä kaunislehtistä punajuurta, heleää lehtisalaattia, nopeaa retiisiä. Osan kasveista voit kasvattaa ruukuissa, jotka nousevat muiden kasvien lomasta. Ryhdy toukotöihin heti, kun maa on kuivahtanut, ja ryhdy kesäkuussa levittämään ahkerasti ruohosilppua maanpinnan katteeksi.
MAINOS

Omenankukkajuhliin on aina aihetta
Omenapuiden kukinta kestää parin kolmen viikon ajan touko–kesäkuun vaihteessa, ja silloin on hyvä syy pistää pihajuhlat pystyyn iltahämyisessä puutarhassa. Viileää on vielä, mutta siitä selvitään kääriytymällä huopiin ja toppatakkeihin, pitämällä kynsitulia ja lämmittelemällä grillin ääressä.
Keväisessä hämypuutarhassa vaaleat värit ovat pääosassa. Vaaleansiniset lemmikit, pinkit tulppaanit, valkoiset pitkäpalot ja rönsytiarellat, harmaat lehtikasvit ja vaaleat kivet nousevat esiin ja hohtavat erikoisella tavalla.

Idea: Pikabasilikaa pistokkaista
Yrttien pistokkaita on helppo juurruttaa. Leikkaa ruukkubasilikan latvoja, pistä vesilasiin ja tarkkaile juurien kehitystä. Istuta samaan ruukkuun muutama pistokas ja nipistä niistä latvat poikki silloin tällöin, saat kasvin haaroittumaan.