Trimmeri- testasimme puutarhan viimeistelijän

MökkiPihaYleinen

Trimmeri on puutarhan ruohonleikkuri jolla lopputuloksen viimeistely sujuu helposti. Erityisesti jos sen käsittely on helppoa ja toiminnot monipuolisia. Kokeilimme miten Boschin uutuustrimmeri UniversalGrassCut 18 istuu pientaloasujan käteen.

Tavalliselle pientaloasujalle trimmeri on laite, jolla saadaan leikattua ruoho sellaisista paikoista, joihin ruohonleikkuri ei syystä tai toisesta taivu. Pienet kolot, epätasaiset maastot ja jyrkät rinteet ovat tyypillisiä tällaisia paikkoja. 

Aikaisemmin trimmerit olivat sähkökäyttöisiä mutta niiden käsittely oli hankalaa kun jatkojohdot sotkeentuivat milloin mihinkin tai se viimeinen kohta jäi leikkaamatta kun johto ei enää ylettänyt. Nyttemmin markkinoilla myytävät trimmerit ovat lähes poikkeuksetta akkukäyttöisiä ja akkujen tehon myötä niiden käyttöaika on pidentynyt niin että yhdellä latauksella trimmaa isommankin puutarhan. 

Bosch toi tälle kesälle jälleen uuden trimmerin mallinimeltään UniversalGrassCut 18, jonka ominaisuudet ja ulkoasu vaikuttivat ottaneen mallia jopa hieman enemmän ammattikäyttöön suunniteltuilta laitteilta. Otimme koneen testiin ja kokeilimme vastaako ulkoasu koneen todellisia ominaisuuksia. 

Laite on pakattu kompaktisti yllättävä pieneen pahvilaatikkon, mutta siinä ei siitä huolimatta ole kuin kolme irrallista osaa (suojus, pyörä ja lankakela) jotka ostajan pitää itse osata kiinnittää paikalleen ennen käyttöönottoa. Manuaalissa on hyvin selkeät kuvat ja ohjeet joten näiden asentaminen ei vaadi mitään ylimääräistä ponnistelua. 

Harmaat painikkeet auttavat trimmerin säätämisessä itselle sopivaksi.

Suoja on helppo sujauttaa paikalleen.

 

Trimmeri painaa akun kanssa vain 2,7 kg joten työskentely koko akun keston ajan tuntuu kevyeltä. Leikkausympyrän halkaisija on 26 centtiä, joten yhdellä vedolla saa melko leveän alan sileäksi. 

2,0 Ah:n akulla työskentelee normaaliolosuhteissa noin 30 minuuttia.

Leikkurin kädensijat ovat ammattilaisen trimmerin tai raivurin tapaan melko leveällä toisistaan ja oikean käden kyynärpäällä saa lisäksi hyvän tuen akusta. Korkeussäädöllä (120-140 cm) pystyy lisäksi asettamaan korkeuden itselleen juuri sopivaksi. Nämä asiat tekevät leikkurin käsittelystä miellyttävän eikä leikkaaminen rasita selkää. Säädöt tapahtuvat helposti harmaita painikkeita painamalla.

Hyvät säädöt mahdollistavat ergonomisen työasennon.

 

Leikkurin eteen asennetaan pyörä, jonka avulla pystyy sekä välttämään turhaan isompien kasvien vanhingoittamista siimalla, että hyödyntämään sitä kun haluaa rajata tarkasti leikattavan alueen, kuten kuvassa (alla) näkyy. 

Parhaimmillaan trimmeri on paikoissa joihin ei ruohonleikkurilla pääse. Näitä ovat mm aidan aluset sekä ahtaat kulmat johon isompi leikkuri ei mitenkään yletä. 

Ennen trimmausta. Aidan alle on lähes mahdoton päästä normaalilla ruohonleikkurilla.

Ja trimmauksen jälkeen. Paljon siistimpi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Automaattinen siimasyöttö (IntelliFeed)

Trimmerin teränä toimii 1,6 mm paksu siima, joka kiertää noin 7300 kierrrosta minuutissa eli aikamoista vauhtia. Jos siima osuu johonkin terävään ja katkeaa, syöttää laite automaattisesti lisää siimaa kunnes maksimaalinen leikkuuleveys on jälleen käytössä. Tämä ominaisuus on erittäin tervetullut kaikille niille jotka ovat pitäneet katkenneen siiman esille kaivamista hankalana. Kun siima on kulunut loppuun,vaihdetaan koko rulla kerralla. Tällä varmistetaan että kela ei lähde purkautumaan ja tekisi hommasta vaivalloista. 

Monipuolinen leikkuupään säätö

Boschin trimmerissä on erityisen helppo ja monipuolinen leikkuupään säätömahdollisuus. Kun jalalla painaa kevyesti harmaata poljinta, voi leikkuupäätä kääntää pystysuunnassa eri asentoihin, mutta lisäksi leikkuupään voi kääntää myös vertikaalisti vaikka ylösalaisin. Tämä on erityisen kätevää kun haluaa rajata esimerkiksi tarkkaan kiveyksen reunan. Leikatessa pitää tosin olla tarkkana ettei suoraan edessä seiso lapsia tai eläimiä jotka voisivat työntää sormia tai raajoja leikkuriin. Leikkurin edessä olevan pyörän voi myös helposti poistaa jos sitä ei koe tarpeelliseksi, kuten kuvassa. 

Yhteenveto

Boschin uusi siimaleikkuri on tuonut tuoteryhmään erittäin hyviä uusia ominaisuuksia, jotka varmasti ilahduttavat monia pientaloasujia. Hyvä työasento, monipuolinen säädettävyys sekä automaattinen siimansyöttö katkenneen tilalle ovat näistä päällimäisiä. Suosittelemme hinnaltaan 179€ hintaista (129 € jos kotoa löytyy sama akku entuudestaan) laitetta vaativammankin pientaloasujan käyttöön. 


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

akkukäyttöinen trimmeri bosch ruohon viimeistely ruohotrimmeri trimmeri viimeistelijä

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: