Tulppaani on erinomainen kyläkukka. Se on helppo pakata ja kuljettaa, eikä se vaadi monimutkaisia hoitotoimia. Värivalikoimaa riittää vaativimmallekin.
Tulppaaneita voi yhdistää hyvin esimerkiksi havujen ja muiden sipulikukkien kanssa. Monesta kasvilajista koostuvissa sekakimpuissa tulppaani näyttää erityisen hyvältä silloin kun kasvit asetellaan eri korkeuksille.
Kauttaaltaan tasamittaiseen kimppuun ei sen sijaan kannata tulppaanin lisäksi laittaa esimerkiksi ruusuja. Tulppaanit venyvät lämmössä aina jonkin verran pituutta, ja ne jättävät ruusut kirjaimellisesti varjoonsa. Näyttävän ja arvokkaan tulppaanikimpun saa esimerkiksi yhdistämällä kolmea tai neljää eri väriä samaan kimppuun.
Ota suurehko, vanha peltipurkki ja laita sen sisälle lasiastia maljakoksi. Kaada astia noin puolilleen kylmää vettä. Lisää tulppaanit, joiden varsia on lyhennetty pari senttiä veden imemisen parantamiseksi.
MAINOSLähde: Kauppapuutarhaliitto ry, kukkainfo.fi