Työtaso on keittiökalusteiden käytetyin, kuluvin osa. Mieti tasomateriaalia valitessasi tarkasti, millaisia ominaisuuksia odotat siltä ja miten kovaan käyttöön se joutuu juuri sinun keittiössäsi.
Teksti Kyösti Suolanen
Kuvat valmistajien ja maahantuojien
Moni jouluksi uuteen kotiin tähtäävä rakentaja poikkeaa keittiökauppaan syksyllä. Valmistajien ja maahantuojien mukaan remonttiruuhka osuu puolestaan kevääseen, kun remonttia suunnitellaan esimerkiksi loma-askareeksi.
Työtasojen materiaali, pinta-ala, korkeus, sijoittelu, käytännöllisyys ja ulkonäkö ovat keittiösuunnittelun kulmakiviä. Monessa keittiössä haaveillaan, että tasoja olisi enemmän ruoanlaittoon, leipomiseen, astioille, leipälaatikolle, kahvinkeittimelle ja muille pienkoneille. Kun siis saat tilaisuuden vaihtaa vanhan keittiön työtasot tai suunnitella kokonaan uuden keittiön, perehdy valikoimaan tarkasti, jotta lopputulos on sekä käytännöllinen että oman maun mukainen.
Esimerkiksi innokkaan leipojan arvostama kivitaso on kestävä ja helppohoitoinen. Kiillotettu graniitti pitää pintansa ilman suoja-ainettakin, mutta vaalea marmori on syytä suojata.
Kivitasoja valmistavan HoviKiven mukaan tänä vuonna valmistuu tai remontoidaan noin 50 000 suomalaista keittiötä. Yrityksestä kerrotaan, että yli 7 500 keittiöön valitaan graniittia joko ainoaksi tai rinnakkaiseksi tasomateriaaliksi. Eri materiaaleja yhdistellään nykyisin paljon, jolloin keittiöön saadaan mahdollisimman monipuoliset, toimivat tasot.
Laminaatti on säilyttänyt hyvin asemansa kiven, teräksen ja massiivipuun rinnalla. Hinta on kilpailukyinen, ja laajasta valikoimasta löytyy tasoja joka makuun – myös niitä, jotka jäljittelevät luonnonmateriaaleja.

Esimerkkejä erilaisista tasomateriaaleista. Kuvan mallit ovat Petran, mutta vastaavia on muillakin valmistajilla. Väri- ja pintavaihtoehtoja on paljon. Vasemmalta: Suorareunainen laminaattitao (kirsikka), pintoja 15, noin 72 euroa/metri; taivereunainen laminaattitaso (negro), pintoja 15, noin 76 euroa/metri; abs-reunainen laminaattitao (vaalea puu, reunassa vanerikuvio), pintoja 15, reunoja kuusi, noin 76 euroa/metri; puureunainen laminaattitaso (hiekka, reuna kirsikka), pintoja 15, reunoja 12, hinta noin 130 euroa/metri; puuvalmis massiivipuutaso (pyökki, valikoimissa myös tammi ja kirsikka), hinta noin 192 euroa/metri, öljyäminen noin 37 euroa/neliö, lakkaus noin 97 euroa/neliö. Hinta laskettu 60-senttiselle tasolle. Petra-keittöitä valmistaa Novart.
Viime vuosina on tullut markkinoille niin sanottuja massatasoja, jotka kasvattavat koko ajan suosiotaan. Ne ovat saumattomia, niitä voi muotoilla ja niiden värivalikoima on laaja. Muun muassa rymättyläläinen Tonester tuottaa polyesteripohjaisia Durat-tasoja, joihin käytetään kierrätysmuovia. Myös Innolasi, joka tekee Forssassa kierrätysmateriaalista julkisivuelementtejä, aikoo ryhtyä valmistamaan keittiötasoja. Nomartin maahantuomassa amerikkalaisessa Corianissa on kaksi kolmannesta luonnonmineraaleja ja yksi kolmannes akryylia.
Keittiön ja ehkä koko kodin käytetyimmältä pinnalta on lupa odottaa paljon, ja tasot kestävätkin yleensä vähintään yhtä kauan kuin keittiön kaapit. Sellaista himokokkaajaa tai -leipojaa ei olekaan, joka saa kulutettua tason pinnan puhki. Tosin esimerkiksi huolimaton veitsen käyttö saattaa naarmuttaa pintaa tai jättää pistojälkiä. Veitsen lisäksi kannattaa varoa iskuja, tulikuumia kattiloita, kahvia, punaviiniä, etikkaa ja kolajuomia, ja ruokatahrat on syytä pyyhkiä pois tuoreeltaan. Yleensä tasoja myyvien liikkeiden palveluun kuuluu myös käyttöopastus, ja asiakas saa mukaansa tarkat hoito-ohjeet.
Yhteystietoja
– Marttaliitto (09) 618 7411, www.marttaliitto.fi
– Työtehoseura (09) 2904 1200, www.tts.fi

Massiivipuiset tasot ovat kestosuosikkeja. Esimerkiksi tämä Isku Keittiöiden tiikkitaso pääsee oikeuksiinsa teräksen ja kaakeliseinän seurassa. Tiikki maksaa pintakäsittelystä riippuen 475-530 euroa / metri.
Suunnittele tarkasti
Tavallisesti keittiön tasot asennetaan 700-1300 millin korkeuteen. Askareet sujuvat ketterästi ja selkää ja käsiä rasittamatta, kun työkorkeus on oikea. Esimerkiksi leipominen on helpointa 700-860 millin korkeudella, ja käsin tiskaajalle sopiva työskentelykorkeus on 850-900 milliä. Työtasoja ei ole keittiössä koskaan liikaa, koska myös pienkoneet tarvitsevat tilaa, ja esimerkiksi lieden ja vesipisteen lähellä, missä yleensä laitetaan ruokaa, vapaata tasoa pitää olla reilusti. Keittiökalustemyyjät ovat onneksi perillä oikeista mittasuhteista ja auttavat ratkaisuissa kuultuaan käyttäjän tavat ja toiveet.
Pintamateriaalipäätöksen jälkeen kannattaa pohtia tarkasti myös värivaihtoehtoja muun muassa keittiön valoisuuden perusteella. Erilaisten materiaalimallien tarkastelemisesta kotona on hyötyä, mutta eri variaatioita voi tutkia myös tietokoneen ruudulla yhdessä keittiösuunnittelijan kanssa. Pienikin värisävyn muutos voi vaikuttaa keittiön ilmeeseen ratkaisevasti.