Vaihtoehto uudenvuoden tinalle – vala tinan sijaan sokeria tai mehiläisvahaa

Sisustus
Uutenavuotena on tapana kurkistaa tulevaan tinaa valamalla. Kuitenkin perinteisen, pääosin lyijystä koostuvan uudenvuoden tinan myynti kiellettiin maaliskuussa 2018. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kannustavat ihmisiä valamaan uutena vuonna esimerkiksi mehiläisvahasta valmistettuja vaihtoehtoja tai sokeria tinan sijaan. Kumpikaan ennustusmenetelmä ei kuitenkaan ole riskitön. Lyijy on vaarallista niin ihmiselle kuin ympäristöllekin, kun taas mehiläisvahan sulamispiste on noin 60 astetta - eli paljon alhaisempi kuin tinan. Mehiläisvahakiekot saattavat leimahtaa tuleen, jos niitä kuumennetaan kuten tinaa.
28.3.2023

Lyijy on vaarallinen aine, joka saattaa heikentää hedelmällisyyttä, voi vaurioittaa sikiötä ja aiheuttaa haittaa rintaruokinnassa olevalle lapselle. Tinojen valamisessa erityisen ongelmallista on, että tinaa kuumennettaessa lyijyhöyryjä hengitetään.

– Lyijyn merkittävimpiä riskejä ovat vaikutukset lasten keskushermostoon. Koska tinaa valetaan vain kerran vuodessa, terveysriskit eivät ole suuria. Koska altistumme lyijylle päivittäin myös muilla tavoin, joihin emme itse pysty yhtä hyvin vaikuttamaan, ei lapsia kannata lyijyhöyryille turhaan altistaa, tutkimusprofessori Hannu Kiviranta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo.

Perinteisen, lyijyä sisältävän uudenvuodentinan myynti kielletty

Lyijyn myynti uudenvuoden tinaksi kiellettiin keväällä 2018. Mikäli kotoasi löytyy vielä vanoja tinoja, tulisi lyijyä sisältävissä tinapakkauksissa olla varoitusetiketti, jossa on muun ohella vakavaa terveysvaaraa osoittava varoitusmerkki, huomiosana ”Vaara” sekä vaaralausekkeet ”Saattaa heikentää hedelmällisyyttä. Voi vaurioittaa sikiötä.” ja ”Saattaa aiheuttaa haittaa rintaruokinnassa oleville lapsille.”

Tukes on valvonut uudenvuoden tinojen sisältämää lyijyä. Lisätietoa löytyy Tukesin markkinavalvontarekisteristä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Ohjeita tinan turvalliseen käsittelyyn

  • Uudenvuoden tinoissa käytettävä lyijyn ja tinan seos sulaa noin 180 asteessa. Ole varovainen sulan tinan kanssa, se voi aiheuttaa vakavia palovammoja.
  • Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta.
  • Pidä lapset etäällä lyijyhöyryistä.
  • Pese kädet sen jälkeen, kun olet käsitellyt tinoja.
  • Älä jätä käyttämättömiä tinakenkiä tai valettuja tinoja lasten leikkeihin.
  • Hävitä tina vaarallisena jätteenä.

Vala tinan sijaan mehiläisvahaa tai sokeria

Mehiläisvahasta valmistettu vaihtoehto on ekologinen, mutta se vaatii valajalta varovaisuutta. Vaha sulaa jo 60 asteessa ja syttyy noin 200 asteessa. Lämpötilassa, jossa perinteinen uudenvuoden tina vasta alkaa sulaa, mehiläisvaha lähestyy jo leimahduspistettä. Jos vahaa kuumennetaan tinan tapaan kauhassa liedellä, se voi herkästi leimahtaa liekkeihin. Palon sammuttamisyritykset vedellä saattavat roiskuttaa palavan vahan ympäriinsä.

Tukesin tietoon on tullut tapaus, jossa tinakauhassa sulatettu mehiläisvahakiekko oli leimahtanut puolimetrisiin liekkeihin. Lieden viereen oli varattu vesiastia valamista varten, ja kun vaha oli yritetty sammuttaa upottamalla kauha veteen, vaha oli roiskunut liedelle ja lattialle. Palovammoilta kuitenkin vältyttiin, eikä palava vaha ehtinyt sytyttää ympäristöään.

Ohjeita mehiläisvahan ja sokerin valamiseen

  • Mehiläisvaha sulaa jo noin 60 asteessa ja leimahtaa noin 200 asteessa. Jos sulatat mehiläisvahaa kuten tinaa, huomioi, että leimahtaminen tapahtuu kuumalla liedellä nopeasti. 
  • Turvallisinta on sulattaa mehiläisvaha vesihauteessa: silloin lämpötila ei pääse nousemaan liian korkeaksi. 
  • Jos vaha syttyy, älä yritä sammuttaa sitä vedellä. Tukahduta palo sammutuspeitteellä tai vaikka kattilankannella.
  • Sokeri on kuumana erittäin polttavaa, joten lähelle kannattaa vesiämpärin lisäksi varata myös sammutusvälineistöä.

Pidä lapset ja lemmikit aina riittävän etäällä kuumista valuista!

Lisätietoja:

Tukes

www.tukes.fi

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta. Tavoitteenamme on vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi. Haluamme olla suojan tuoja – turvallisten toimintatapojen edistäjä ja mahdollistaja.

Lähde: Tukes, kuva: Pixabay