Nykyajan keittiön tehokkassti käytetyt tilat suunnitellaan ja sisustetaan nimenomaan ruoanlaittoa, leivontaa ja ruokailua varten. Myös television sisustusohjelmat vaikuttavat ihmisten valintoihin.
Keittiön rakentamista tai remontoimista suunnittelevat ovat laatutietoisia ja osaavat Keittiöjätin toimitusjohtajan Timo Leppäsen mukaan kysellä uutuuksia. – Keittiö on nyt enemmän sisustuselementti kuin 1980- ja 1990-luvuilla. Kun kotiin ostetaan uusi ruokapöytä tai sohva, keittiötäkin halutaan uudistaa, Leppänen sanoo.
Selaa kuvagalleriaa – tutustu uusiin keittiömalleihin >
Gaala-Keittiöiden myyntijohtaja Pasi Remonen on huomannut, että taloudellisesti tiukat ajat kuitenkin hillitsevät sisustusintoa. – Parempina aikoina panostetaan luksukseen ja näyttävyyteen. Nyt toimivuus on keittiön tärkein ominaisuus, Remonen kertoo. Rahaa säästetään ostamalla edullisemmista materiaalista valmistettuja kalusteita. – Massiivipuuovien myynti on romahtanut. Keittiökalusteet valmistetaan nyt useimmiten laminaatista tai MDF-levystä, Keittiöjätin toimialajohtaja Eero Maja kertoo. – Jäljitelmät ovat kehittyneet niin paljon, että aito tunnelma saadaan edullisemmillakin ratkaisuilla, Timo Leppänen lisää.
Aidoilla puu- ja kivipinnoilla on silti edelleen omat kannattajansa, ja puuta keittiöissään käyttävän Puustellin mallistosuunnittelija Sirkku Aine on osittain eri mieltä miesten kanssa. Hänestäkin kiiltävien ja kliinisten keittiöiden suosio kulki käsi kädessä hyvien taloudellisten aikojen kanssa, mutta nyt materiaalien alkuperä, tuotteiden valmistustapa ja ekologisuus ovat nousseet entistä tärkeämmiksi tekijöiksi ostopäätöksissä. – Puu tuo keittiöön lämpöä ja kotoisuutta, ja se vain paranee vanhetessaan, kunhan sitä hoidetaan oikein, Aine sanoo.
Moderni valkoinen keittiö. Kuva KVIK.
Keittiökalustevalmistajat myyvät vuodesta toiseen eniten valkoisia ja vaaleasävyisiä kalusteita. Viime vuosina kaappien ovet ovat muuttuneet korkeakiiltoisiksi, mutta mattavalkoinen tekee paluuta tänä syksynä. – Valkoisten kaappien vastapainoksi työtasot ovat useimmiten tummia. Tai sitten tehdään toisinpäin: tasot ovat valkoisia ja kaapit tummia, Pasi Remonen kertoo.
MAINOSValkoinen on palannut myös keittiökoneisiin. Rohkeimmat sisustajat ostavat kuitenkin punaisen tai limenvärisen jääkaapin. Koneet saavat nyt näkyä. Niitä ei enää useinkaan integroida kalusteisiin, mikä on hyvä ratkaisu energiansäästön kannalta. Kaapin sisään integroitu jääkaappi kuluttaa sähköä enemmän kuin vapaasti omilla jaloillaan seisova jääkaappi.
Domuksen tuotekehityspäällikkö Anne Mukkulan mukaan maailmalla mennään kuitenkin siihen suuntaan, että tekniikka kätketään. Mukkulan sekä A la Carte -, Parma- ja Petra-keittiöitä valmistavan Novartin tuotepäällikkö, sisustusarkkitehti Eeva Kokkosen mukaan keittiön sisustus lähenee tulevaisuudessa talon muuta sisustusta eli keittiöistä tulee olohuonemaisempia.
Yläkaappien ja työtason välinen seinä kaakeloidaan enää harvoin. Tilalle ovat tulleet muun muassa uudet välitilalaminaatit, jotka on helppo ja nopea asentaa itse. Tuloksena on pöytätason värinen, saumaton ja vedenkestävä seinä, joka on helppo pitää puhtaana. Mukkula näkee merkkejä 70-luvun tyylin palaamisesta keittiöihin, ainakin pöytätasoissa. – Marmorikuvioisten pöytätasojen menekissä on havaittavissa orastavaa nousua, Mukkula sanoo.
Puustellin vetolaatikot.
Helppokäyttöiset vetolaatikot ovat syrjäyttäneet lähes kokonaan perinteiset hyllykaapit. Keittiön laatikostot ovat aina vain leveämpiä: tarjolla on 60, 80 tai jopa 100 senttimetrin levyisiä. Mekanismit ovat kehittyneet, ja aiemmin luksusvarusteena myydyt täysin vaimennetut saranat ovat nykyisin vakiovarusteita. Laatikoiden täyttöä ja käyttöä helpottaa, että ne liukuvat täysin auki.
Eeva Kokkonen huomauttaa, että kaapeista ja muista keittiön elementeistä voi tehdä hyvän tai huonon keittiön. Unelmakeittiö syntyy vain huolellisen suunnittelun tuloksena. – Muotioikkuja ja trendejä tärkeämpää on miettiä, millaisen keittiön oikeasti haluaa omaan kotiinsa, Anne Mukkula sanoo.
Tutustu täällä kattavaan keittiömallistoesittelyyn >
MAINOS