Uusi jätevesijärjestelmä kaunista pihaa mylläämättä

Talo

Saila Kallioisen vapaa-ajan asunto Akaassa kaipasi uutta jätevedenkäsittelytapaa jätevesilainsäädännön muutoksen myötä. Erityisesti vesistöjä lähellä sijaitsevien kiinteistöjen jätevedenkäsittelyn vaatimukset ovat tarkentuneet.

—Aikanaan kun mökkiä rakennettiin, yleinen käytäntö jätevedenkäsittelyyn oli kaksi sakokaivoa ja maaimeyttämö. Lainsäädäntö muuttui, joten meidän oli ryhdyttävä toimiin ja päivitettävä mökin puhdistusjärjestelmä nykyvaatimusten mukaiseksi, Kallioinen kertoo.

Kallioinen otti perusteellisesti selvää erilaisista vaihtoehdoista ennen päätöksen tekemistä. Hän etsi tietoa verkosta ja kiersi messuilla tutustumassa vaihtoehtoihin.

ꟷLähdimme miettimään, mikä systeemi olisi meille paras. Olemme laittaneet kesämökin pihaa jo toistakymmentä vuotta, joten emme halunneet remontin vaativan massiivisia maansiirtotöitä. Kriteerimme oli, ettei pihaa tarvitsisi myllätä. Lopulta löysimme messuilta Huoltomaailman Jorma Jokiniityn, joka suositteli meille IISI KIVI saneerauspuhdistamoa.

IISI KIVI vakuutti Kallioisen siksi, että se voitiin asentaa pihan vanhojen sakokaivojen päälle ilman kaivuutöitä. KIVI tarvitsee toimiakseen kolme saostusosastoa, joten pihan toinen saostuskaivo jaettiin tehdasvalmisteisella PE-muovisella väliseinällä kahteen osastoon. IISI KIVI myös soveltui hyvin käyttötarkoitukseensa ja istui kesämökin maastoon.

—IISI KIVI maisemoi itsensä hyvin pihaan. Se ei säikähdä käyttökatkoksia, vaan toimii saumatta taas seuraavana keväänä, vaikka seisookin kesämökillä ydintalven käyttämättä.

Huoltomaailma hoiti koko asennusprojektin

Remontti toteutettiin avaimet käteen -periaatteella Huoltomaailma Oy:n toimesta. Jorma Jokiniitty teki asennuksen lisäksi jätevesisuunnitelman ja hankki toimenpideluvan kunnan ympäristö- ja rakennusvalvonnalta. Lisäksi hän toimi lainvaatimana rakennusprojektin KVV-työnjohtajana.

ꟷIISI KIVI on ainoa lajissaan oleva saneerauspuhdistamo. Se on teknisesti yksinkertainen. Siksi se on varmatoiminen ja elinkaarikustannukset jäävät käyttäjälle hyvin pieniksi, kun huollon tarve on vähäinen, Jokiniitty kertoo.

Kallioinen oli tyytyväinen asennukseen ja lopputulokseen.

ꟷTämä on käyttäjän näkökulmasta todella helppo järjestelmä. Tekniikka ei ole monimutkaista eikä puhdistamon toimintaan tarvitse kajota juuri ollenkaan. Paikallinen huoltomies käy meillä vuosittain tyhjentämässä sakokaivot ja siinä yhteydessä katsotaan, että KIVI on puhdas. Olen ollut siihen kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen.

Onko kotisi tai kesämökkisi jätevesijärjestelmä päivittämisen tarpeessa?

Tilaa täältä ilmainen kartoituskäynti, niin katsotaan millainen ratkaisu olisi tarpeisiisi paras. Jos kohteesi sijaitsee Pirkanmaalla, voit ottaa myös suoraan yhteyttä Huoltomaailmaan ja sopia käynnin!

Jorma Jokiniitty, 045 206 9906, jorma.jokiniitty@huoltomaailma.fi

Katso tästä, miten IISI KIVI toimii!

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Avalon Nordic Oy IISI IISI KIVI jätevesi jätevesien käsittely jätevesien puhdistus jätevesijärjestelmä jätevesijärjestelmän saneeraus jätevesijärjestelmät jätevesipuhdistamo jätevesipuhdistamot jätevesisaneeraus

Julkaisuun liitetty yritys

https://www.greenrock.fi/

Green Rock valmistaa jätevedenkäsittelylaitteita haja-asutusalueelle. Olemme suomalainen, kasvava ja kansainvälistyvä jätevesijärjestelmien asiantuntija.  Valikoimamme koostuu kehittämistämme ja valmistamistamme tuotteista, jotka ovat hyväksi havaittuja jo vuodesta 1998 alkaen.

Avalon Nordic Oy / Green Rock
PL 1000
65301 Vaasa

Puh. 040 841 9100
info(at)greenrock.fi
www.greenrock.fi

Lue lisää: Green Rock