Suomalainen hanavesi on maailman parhaimmistoa – älä kanna vettä kaupasta!

Keittiö

Suomalainen hanavesi on laadultaan yksi maailman parhaista. Silti me suomalaiset kannamme vettä kaupasta vuosittain yli 90 miljoonan litran edestä pakattuna muovipulloihin, joiden aiheuttama ympäristökuormitus on kasvava globaali uhka.

Tutkimusten mukaan suomalaisen hanavesi on erittäin laadukasta: vuonna 2015 tutkituista 108 000 näytteestä 99,99 % täytti talousveden laadulle asetetut vaatimukset.

– Suomessa vesilaitosten toimittama hanavesi on turvallista, ja sitä voi juoda hyvällä mielellä. Pulloveden kantaminen kaupasta ei ole sen puolesta tarpeen, Aalto-yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmän johtaja, vesihuoltotekniikan professori Riku Vahala sanoo.

SodaStream on ryhtynyt taisteluun ympäristön puolesta ja haluaa herättää ihmiset pohtimaan kasvavan muovijäteongelman pysäyttämistä. Muovipulloon pakattu kuplavesi on kaikkien aikojen turhake: pullovesi on yleensä pakattua pohjavettä eli samaa vettä kuin mitä pohjavesilaitokset pumppaavat vesijohtoverkostoon. Jos joku kaipaa veteensä kuplia, ne on helppo tehdä kotona hiilihapotuslaitteen avulla. 

Muovipullo maatuu 450 vuotta

Muovin tuotanto on kaksikymmentäkertaistunut 50 vuoden aikana. Kun vuonna 1964 tuotettiin 15 miljoonaa tonnia muovia, vuonna 2014 sama luku oli jopa 311 miljoonaa tonnia.

– Yhden muovipullon maatuminen ympäristöön kestää keskimäärin 450 vuotta. Kun muovia tuotetaan vuosittain satoja miljoonia tonneja, voi jokainen kuvitella, minkälaisen jäljen se jättää ympäristöön. Yhden SodaStreamin pullon on laskettu korvaavan arviolta 50 000 muovipulloa ja tölkkiä, SodaStream Nordicin markkinointijohtaja Michele Fitzwilliams kertoo.

Pian merissä ui enemmän muovia kuin kaloja

Merissä on arviolta 270 000 tonnia kelluvaa muovijätettä. Muovijäte tappaa vuosittain 100 000 merissä eläviä nisäkkäitä sekä myös miljoonia lintuja ja kaloja. Vuonna 1960 muovia löydettiin maailman merilintujen vatsoista vain 5 %:lta.  Tänään vastaava luku on 90 % ja ennusteiden mukaan vuonna 2050 vastaava luku olisi lähemmäs 99 %.

– Noin 40 % EU:n alueella tuotetuista muoveista tehdään pakkauskäyttöön. Tämä tarkoittaa, että pitkäkestoista materiaalia käytetään hyödyksi vain lyhyen aikaa, minkä jälkeen se jätetään saastuttamaan luontoa. Tuotesuunnittelussa ympäristönäkökulma tulisi ottaa paremmin huomioon tai elämme pian maailmassa, jossa merissä ui enemmän muovikappaleita kuin kaloja, Meribiologi Julie Juanita Larsen Plastic Change -järjestöstä toteaa.

SodaStream osallistuu Suomen Luonnon järjestämään Vuoden turhake -kilpailuun ehdottamalla vuoden 2017 Vuoden turhakkeeksi muovipulloon pakatun kuplaveden. Vuoden turhake julkistetaan 14.12.2017.

Lue lisää: www.sodastream.fi

SodaStream on 45 maassa toimiva hiilihappovesilaitteiden valmistaja, joka markkinoi hiilihapotuslaitteita, hiilidioksidia sekä virvoitusjuomien valmistamiseen tarkoitettuja virvoitusjuoma- ja makuvesitiivisteitä. SodaStream tarjoaa kuluttajille ympäristöystävällisen vaihtoehdon hiilihapollisten juomien valmistamiseen tavallisesta hanavedestä. SodaStream on alansa globaali markkinajohtaja. Hiilihapotuslaitteita on yli 500 000 suomalaisessa kotitaloudessa ja Suomessa SodaStreamilla on noin 1200 jälleenmyyjää. www.sodastream.fi.


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

hanavesi kuplavesi sodastream