Warma-Uunien uuden Plus-malliston entistä suuremmat lasiluukut tuovat palotapahtuman esille entistä paremmin

Lämmitys

Kotimaisissa Warma-Uunien varaavissa takoissa puut palavat poikkeuksellisen upeana kaasupalona. Palotapahtuman visuaalisuuden vuoksi halusimme tarjota malliston, jossa näkymä palotapahtumaan avautuu entistä esteettömämmin tuleen tuijottajalle. Sorvasimme suosittuihin Hilda, Santeri ja Fiona -mallistoihin uudet Plus-versiot korkeammilla luukuilla ja tuotteet ovatkin heti herättäneet kiinnostusta.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Komean palotapahtuman etuna tehokkuus ja ympäristöystävällisyys

Oikeastaan palotapahtuman näyttävyys on polttotekniikan hiomisen sivutuote. Perinteisessä varaavassa takassa puut palavat vapaasti arinalla saaden kaiken paloilman alhaalta. Tällä tekniikalla merkittävä osuus puista vapautuvasta kaasusta karkaa päästöineen hormista ulos ja arinan alta tulviva ilma jäähdyttää palotapahtumaa. – Me halusimme minimoida päästöt ja hyödyntää puista vapautuvan energian täydellisemmin, jolloin paloilmaa ryhdyttiinkin johtamaan arinan sijasta tulipesän taustaseinälle. Warma-Uunien toimitusjohtaja Vesa Salminen kertoo. – Osasimme toki odottaa komeata kaasupaloa, mutta silti optimaaliseksi kehitetyn ilmanjakojärjestelmän lopputuloksena syntynyt tulinäytös yllätti todella positiivisesti tuotekehitysosastomme, jatkaa Vesa.

Koko Warma-Uunien varaavien tulisijojen mallisto kävi loppuvuodesta 2020 läpi faceliftin, jossa kaikki tulipesien luukut muutettiin tulisijan pintaan upotetuiksi. Uudet luukut toivat mukanaan erittäin paljon hyvää teknisesti ja esteettisesti. Luukkujen upotus tulisijan pintaan kuitenkin lohkaisi hivenen lasipinta-alaa pienemmäksi. Vaikka uudet luukut eivät merkittävästi katselualaa vanhoihin luukkuihin verrattuna tulipesään suljekaan, haluttiin silti luoda mallisto, jossa maksimoidaan elämys elävän tulen äärellä. Uusilla korkeammilla luukuilla varustetuista tulisijoista luotiin oma Plus-mallisto.

Myös pelletti palaa pitkään ja näyttävästi

Nykyasumisessa, varsinkin taajama-alueilla puunsäilytystilat ovat maltillisia ja polttopuiden saatavuus kesken lämmityskauden on haasteellista. Kulunutta talvea ovat leimanneet viimevuosista poiketen pidemmät pakkasjaksot, jolloin tulisijalämmitys olisi mukava lisä, mutta klapisylillisen ostaminen huoltoasemalta ei ole se kustannustehokkain vaihtoehto. Pelletti sen sijaan on siistiä säilyttää ja sen jakeluverkko on hyvä. Lisäksi pelletti on puhdasta puuainesta, jolloin siinä on hyvä lämpöenergia / hinta -suhde.

Pelletinpolttoon tarkoitettuja virityksiä on markkinoilla monenlaisia. Ongelmana näissä on usein heikko teho ja mitättömältä näyttävä palaminen. Warma-Uuneissa myös pelletit palavat sekä tehokkaasti että näyttävästi. Jälleen avainasemassa on optimaalinen ilmanohjaus, jolloin palaminen on puhdasta kaasupaloa komealla liekillä. Tulisijassa poltetaan pelletit kertapanoksena, eli polttaminen on todella vaivatonta.

Osassa Warma-Uuneissa pelletinpoltto-optio on valmiiksi integroitu runkoon. Arinoiden tilalle on vain hankittava pelletin polttoon soveltuva laite, joka toimii täysin sähköttömästi ja klapikäyttöinen tulisija muuntautuu pellettitakaksi helposti. Näin kumpaakin polttoainetta voi käyttää korkealla hyötysuhteella, vaikka vuoropäivinä. Tai klapiliiterin kevättalvella tyhjennyttyä voi vaivatta vaihtaa pellettiin.

Warma-Uunit Oy, warmauunit.com

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

takat takka tulisija tulisijat varaava takka varaava tulisija varaavat takat Warma-Uunit


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: