Siirry pääsisältöön

Osallistu kilpailuun!

Voit voittaa Tempur-tyynyn

Valmiina, paikoillanne…kesä!

Sisustus
Heräsin tässä eräänä aamuna varsinaiseen viserryskonserttiin – tuntui, että kaikki lähitienoon linnut olivat päättäneet pitää äänenavausharjoituksensa juuri meidän makuuhuoneemme ikkunan takana. Aamu-unisena toivotin ensin tiput niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, mutta sitten iski oivallus: nehän laulavat noin siksi, että kohta on kesä!
Valmiina, paikoillanne…kesä!
Heräsin tässä eräänä aamuna varsinaiseen viserryskonserttiin – tuntui, että kaikki lähitienoon linnut olivat päättäneet pitää äänenavausharjoituksensa juuri meidän makuuhuoneemme ikkunan takana. Aamu-unisena toivotin ensin tiput niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, mutta sitten iski oivallus: nehän laulavat noin siksi, että kohta on kesä!
Kevätkin on ihanaa aikaa, edeltäähän se kesää. Kun aurinko alkaa tosissaan paistaa, minuun – ja veikkaan, että aika moneen muuhunkin – iskee kumma levottomuus ja halu panna ympäristöä uusiksi, lue: vaihtaa verhot, hankkia uusi sohva, maalata makuuhuone (tai talo), ehostaa pihaa, varustaa puutarhaa.. Kaikkea ei voi tehdä kerralla, joten kannattaa priorisoida. Tänä vuonna voisi olla pihan vuoro!
Tuumasta toimeen! Kokosimme lukijoidemme iloksi ja kevään kunniaksi tuhdin pihapaketin. Tee se itse -ohjeidemme mukaan rakennat lasten puuhamaan, oman minigolfradan tai lokoisan terassin – tai vaikka kaikki kolme!
Johanna LehtoKerromme myös, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun piha kaipaa päällystettä. Komea kiveys kutsuu kylään, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Aita suojaa, kätkee, korostaa; aita- ja porttikatsauksemme näyttää parhaat palat. Entäpä jos poimisit ruusut rakkaallesi omasta ruusutarhasta? Nauti pihastasi!
Kehotankin heittämään ryppyotsaisuuden nurkkaan ja toteuttamaan rohkeasti omat, joskus hulluiltakin tuntuvat ideat. Niin se vain on, että ne parhaat ideat ovat usein hyvinkin yksinkertaisia, eikä niiden toteuttamiseen tarvita paksua lompakkoa. Omaperäisyys ja uskallus kunniaan – itsekin pystyy tekemään vaikka mitä, kun vain uskaltaa yrittää!
Me täällä Suomelan toimituksessa mietimme joka numeroon vuodenaikaan sopivia ajankohtaisia eväitä parempaan asumiseen ja elämiseen. Haluamme osaltamme toimia inspiraation lähteenä ja toivomme, että juttumme poikivat ideoita ja ahaa-elämyksiä, sillä sisustaminen, remontoiminen ja rakentaminen on oikeasti hauskaa!
Kesä ilman grilliä ei ole oikea kesä, joten klikkaa osoitteeseen suomela.fi ja osallistu Suomelan Omakotitalotutkimukseen. Olemme luodanneet omakoti-, pari- ja maataloasukkaiden tuntoja jo vuodesta 2004, nyt jo kuudetta kertaa. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kolme Weberin kaasugrilliä. Valmistaudu kesään, kohta se on täällä!
Johanna Lehto
päätoimittaja