Thermia

Thermia on ruotsalainen lämpöpumppumerkki, jota Suomessa myy ja markkinoi Thermia Lämpöpumput. Thermian lämpöpumppujärjestelmät lämmitykseen, veden lämmitykseen ja viilennykseen kehitetään ja valmistetaan Ruotsissa.
Thermia on toiminut lämmityksen parissa jo 90 vuotta, joista 40 vuotta lämpöpumppujen saralla.
Edustamme yhtä Euroopan moderneimmista valmistajista tutkimuksessa ja kehityksessä. Perinteiden ja innovatiivisen ajattelun avulla pyrimme jatkuvasti kehittämään jokaista yksittäistä lämpöpumpputekniikan osa-aluetta siitä huolimatta, että jo tänä päivänä valmistamme yhtä markkinoiden parhaimmista ratkaisuista. Loppuasiakkaalle se merkitsee aina parasta taloudellista ratkaisua, turvallisuutta ja mukavuutta.
Thermia Lämpöpumput omistaa Stiebel Eltron Oy. Olemme yksi johtavia yrityksiä Euroopan lämpöpumppumarkkinoilla ja olemme vahvassa kasvuvaiheessa.
Thermia Lämpöpumpuilla on 73 miljoonan euron liikevaihto ja noin 200 työntekijää eri maissa. Thermian tuotanto ja kehitystyö tapahtuu Arvikassa Ruotsissa.
Asiantuntevia ja koulutettuja Thermia lämpöpumppujen jälleenmyyjiä on Suomessa noin 60.

http://www.thermia.fi