Vanhan pihan kunnostus

Tällaisia paikkoja Suomi on puolillaan. Korkeiden pihapuiden kehystämä, punamullalla sudittu pieni tupa pilkistää ryteikköisen pajukon keskeltä. Talolle johtaa kapea hiekkatie, jota reunustaa sammaloitunut kiviaita tai syreenipensas. Tuulessa keinuva vuohenputkimeri kätkee taakseen puutarhan ja pihamaan – pala kansan historiaa piilottelee pusikoiden alla.

Mummonmökit kuuluvat talonpoikaiskulttuuriin

Aikoinaan niissä asui omavaraista, vaatimatonta elämää viettävää väkeä. Pienen navettarakennuksen ja kanalan lisäksi pihapiiriin kuului ravinnontuotantoon valjastettu hyötymaa. Vihannestarhan sato säilöttiin talven varalle maakellariin. Omenista ja marjoista valmistettiin mehut ja hillot.

Raparperia (Rheum rhabarbarum) kasvatettiin vanhanajan hyötytarhassa usein huomattavasti nykyistä enemmän, sillä siitä saatiin vähällä hoidolla paljon satoa. Vanhassa kirjallisuudessa puhutaan jopa raparperisarkojen viljelystä.

Isännän nautintoaineiden valmistusta varten tontilla oli myös kessuviljelys (Nicotiana) sekä humalaköynnös (Humulus lupulus), jolla maustettiin itse pantu olut. Humalaa käytettiin myös unen antavana rohtona.

Varjoa tuovat pihapuut

Raivaa paju-, pihlaja- ja haapapusikot ja kitke isot rikkakasvustot.
Lisääntynyt valo saattaa herättää maan uumenissa otollisia
olosuhteita odottaneet puutarha- ja luonnonkasvien siemenet.

Talon ympäristön pihapuut – kotipihlajat, koivut ja syreenit – varjostivat pihaa niin, että asukkaat viihtyivät ulkona auringon paahtaessakin. Nopeakasvuiset lajit toivat suojaa jo muutaman vuoden kuluttua istutuksesta ja monia niistä siirrettiin pihaan suoraan luonnosta.

Pihapuut ovat suomalaisen perinnepuutarhan olennainen elementti, jota harvoin löytyy esimerkiksi keskieurooppalaisista talonpoikaispuutarhoista.
Usein puita istutettiin keskeiselle paikalle pihaa sekä reunustamaan talolle johtavaa tietä. Avoimella paikalla puut kasvoivat kaunislatvuksisiksi ja runsaiksi. Ne loivat yhteyden hoidetun pihamaan ja tonttia ympäröivän luonnon välille.

Koristekasvit istutettiin asuinrakennuksen lähelle

Esimerkiksi ikkunan alle tai ovenpieleen, josta ne näkyivät parhaiten ja levittivät mahdollista hyvää tuoksuaan myös sisätiloihin. Talon nurkilla kasvoi usein muun muassa lipstikkaa, jonka uskottiin karkottavan hiiriä ja rottia. Maustekäyttöön rehevä yrtti otettiin vasta myöhemmin.

Mummonmökin kasvivalikoima oli monipuolinen, mutta yksittäiset koristekasvit usein vaatimattomia. Moni kukkapenkin kasvatti, kuten kullero (Trollius europaeus), kevätesikko (Primula veris) tai pietaryrtti (Tanacetum vulgare), olivat luonnosta pihaan siirrettyjä. Ne olivat siis helppohoitoisia, kestäviä ja kauniisti kukkivia.

Säätyläisten prameammista puutarhoista saadut eksoottisemmat koristekasvit, esimerkiksi daaliat (Dahlia) ja ruskoliljat (Lilium bulbiferum), vaativat enemmän hoitoa. Niiden arvostetut taimet kulkivat talosta taloon.

1800-luvun lopulta 1950-luvulle saakka oli suomalaisten pihojen ja puutarhojen kasvivalikoiman monipuolistumisen aikaa. Vasta myöhemmin lajisto alkoi yksipuolistua. Esimerkiksi hyötyviljely väheni, kun vihannekset alettiin ostaa kaupasta.

Vanhan pihan kunnostus – aloita tästä

Lisääntynyt valo saattaa herättää maan uumenissa otollisia olosuhteita odottaneet puutarha- ja luonnonkasvien siemenet. Merkitse tunnistetut kasvit silloin, kun ne kukkivat. Kuvan palavarakkaus sinnittelee nokkosten, vuohenputkien ja maitohorsman seassa.

Vanhat pihapiirit ovat osa maisemaa ja sinällään arvokkaita ja vaalittavia kohteita. Rakennusten kunnostamisen lisäksi uudet asukkaat tekevät kulttuuriteon entistäessään myös pihamaan ja puutarhan vanhaa säästäen.

Vuosikausiksi heitteille jääneen puutarhan kunnostus vaati ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Pahinta tuhoa saa aikaan liian kovakätisellä ja innokkaalla siistimisellä sekä kapealla kauneuskäsityksellä.

Asiantuntijat suosittavat tarkkailemaan pihapiiriä ensimmäiset pari vuotta ihan rauhassa.

1. Pihan vallanneet paju-, pihlaja- ja haapapusikot raivataan ensin pois, jotta alkuperäiset kasvit saadaan näkyviin.
2. Varmasti tunnistetut rikkaruohot kiskotaan pois.
3. Kannattaa muistaa, että kaikkia puutarhasta löytyviä luonnonkasveja ei entisaikaan suinkaan katsottu pahalla. Osa kasveista oli siirretty sinne luonnosta. Esimerkiksi metsäruusu (Rosa majalis) ja pietaryrtti ovat yleensä tarkoituksella puutarhaan tuotuja.
4. Niittymäisiä alueita hoidetaan niittämällä ne kerran loppukesästä kukinnan jälkeen.
5. Ei-toivotut kasvit, kuten esimerkiksi voikukka ja vattu, kaivetaan niittykasvuston seasta juurineen.
6. Useimmat kasvit ovat parhaimmin tunnistettavissa kukinta-aikaan, jolloin niiden kasvupaikka kannattaa merkitä muistiin. Säilytettäviä kasveja voi kammata varovasti esiin heinikosta kesän aikana harvan haravan avulla. Kukinnan jälkeen kasvia voi olla mahdoton löytää uudelleen, sillä jotkut perennat ja itsekylväytyvät yksi- ja kaksivuotiset katoavat kukittuaan jäljettömiin ja ilmestyvät esiin vasta seuraavana kasvukautena.

Harkitusti tehdyn raivaustyön jäljiltä mummonmökin puutarhasta voi löytyä yllättävän paljon vanhanajan herkkuja, joiden taimia saa turhaan etsiä puutarhakaupoista. Ennen sotia istutetut kannat ovat kaikkein kestävimpiä. Monet niistä kestävät hoitamatta pitkiäkin aikoja ja nousevat uuteen loistoon hiukan huolenpitoa saatuaan.

Todellisia sankarikasveja ovat esimerkiksi

• erilaiset liljakasvit (Lilium) sekä
• itsekylväytyvät yksi- ja kaksivuotiset kasvit, kuten esimerkiksi kellokukat (Campanula) ja harjaneilikka (Dianthus barbatus).

Ystävällisten naapureiden kukkapenkeistä saattaa saada puutarhan henkeen sopivia täydennyskasveja, jotka hoidon puutteessa ovat omasta puutarhasta jo aikaa sitten kadonneet.
Perinteet ovat silloin kunniassa, sillä samalla tavalla mummonmökin alkuperäiskasvitkin aikoinaan hankittiin.

 

Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Kotipuutarha-lehden kanssa.

Teksti Heidi Haapalahti, Kuvat Teija Tuisku, Auli Hirvonen ja Puutarhaliiton kuva-arkisto.