Vauhtia amaryllisten kasvuun – joulumieltä lapsille

PihaSisustus

Jos haluat nopeuttaa amaryllisten kasvua, anna sipulille alussa hiukan lisälämpöä. Tuo joulumieltä lapsille toiveiden joulupuun avulla ja seuraa talven kulkua nettisivuilla.

Valkoinen vaha-amaryllis, hiukan lämpöä alkuun

Vaha-amaryllisten kasvu sujuu tänä vuonna melkoisen vauhdikkaasti, ja se johtuu valitsemistani lajikkeista, jotka kasvavat nopeammin kuin preparoidut sipulit.

Valkoiset lajikkeet lähtevät hiukan hitaammin liikkeelle, mutta kasvavat sitten ihan normaalisti. Kukaan ei ole vielä keksinyt, miksi näin on. Kasvua voi nopeuttaa laittamalla sipulit muutaman asteen lämpöisempään paikkaan, kunnes varsi on n. 10–15 cm pitkä. Sitten se kasvaa normaalissa huoneenlämmössä hyvin. Paras on, jos lämmön saa sille alakautta niin, että sipuli lämpenee: laita sipuli esimerkiksi patterin, lattialämmityksen tai takan päälle. Ei haittaa, vaikka on pimeääkin, sillä varren väri palautuu parissa päivässä, kun se pääsee valoon. Samalla konstilla voit nopeuttaa muidenkin amaryllisten kasvua.

Toiveiden joulukuusi

Kaverini Anita kirjoitti koskettavan kirjoituksen siitä, kuinka hän oli nähnyt ”toiveiden joulupuun” kaupassa. Hän huomasi ihmisten vain katsovan sitä ja kävelevän pois. Anitallakin oli kova kiire, mutta hän päätti pistää asiat oikeaan tärkeysjärjestyksen ja tuoda joulua myös niihin lapsiperheisiin, joilla ei itsellä siihen ole taloudellisesti varaa. Lasten toiveet on kirjoitettu lapuille, jotka on ripustettu joulukuuseen. Sieltä jokainen voi ottaa itselleen lapun, hankkia toivelahjan ja toimittaa kuusen vieressä olevaan laatikoon. Lahjatoiveet ja niiden toimittamisen hoitavat talkoilla Nuorkauppakamarit. Anitan kirjoituksen kokonaisuudessaan voit lukea täältä.

Haluan haastaa sinutkin mukaan tähän suomalaisten lasten jouluun. Sillä jos toiveena esimerkiksi 8-vuotiaalla pojalla on uudet sukat ja alushousut, se ei voi olla liikaa pyydetty. Hyvä joulumieli on nyt niin lähellä kuin lähin joulupuu ja pieni hetki ajastasi.

Oman paikkakuntasi joulupuut toiveineen voit katsoa täältä.

Näin se käy:

1. Ota kuusesta toivelappu mukaan. 
2. Osta toiveen mukainen lahja (uusi, ei käytetty) jostakin kaupasta ja paketoi se vaikka kotona.
3. Teippaa toivelappu lahjapaketin päälle.
4. Vie paketti keräyslaatikkoon.

Joulua odotellessa talviseurantaa

Talviseuranta-sivustolla voit seurata talven kulkua ja osallistua itsekin. Sivustolla havainnoidaan talven etenemistä tarkkailemalla lumen ja jään muutoksia sekä talvella esiintyviä eläinlajeja. Sivusto löytyy täältä.

Linna komistui kokonaan kotimaisin kukin

Linnan juhlat vietettiin tänä vuonna kokonaan kotimaisin sini-valkoisin kukkasin ja luonnon koristein. Jyrki ideoi, puutarhat kasvattivat ja lahjoittivat kukat erikseen. Urakka ei ollut mikään helppo, mutta hienosti homma hoitui. Koko hienon uutisen voit lukea täältä.

Suomi 100 -puutarhat

Juhlavuoden kunniaksi Kauppapuutarhaliitto kuvasi ja teki esitelmät 100 suomalaisesta puutarhasta. Oman lähipuutarhasi ja kaikkiin muihinkin pääset tutustumaan täältä ja meidät löydät suoraan täältä.

Kalenteripalautetta

Ensimmäiset puutarhurin kalenterit toimitettiin viime viikolla. Kiitos kommenteista ja soitoista. Näin sitä kommentoitiin:

”Kiitos aivan mahdottomasti uudesta kalenterista. Se on aivan mahtava.  Siivouskin jäi kesken, kun kävin postilaatikolla ;D Kalenteri on täynnä asiaa huonomuistiselle.” Eija, Suomussalmi

”Hei Puutarhuri Juha & kumppanit! Tulevan vuoden kalenteri tupsahti postilaatikkoon tänään. On todella onnistunut ja monipuolista tietoa antava! Eli maksettu hinta antoi arvoaan enemmän vastinetta 🙂 Tulisipa äkkiä uusi vuosi, jotta saisin ottaa komistuksen käyttöön!” Marja, Alaveteli

Täysin kotimaisia kalentereita on painettu lisää, tilaa itsellesi ja lahjaksi 1 kpl -> täältä ja 3 kpl -> täältä.

Suomi 100 ja kielo 50

Tiesitkö, että myös kansalliskukkamme Kielo täytti 50 vuotta? Se valittiin Ylen äänestyksessä vuonna 1967 Suomen kansalliskukaksi, eikä ihme, sen kauniit valkoiset kellomaiset kukat ja vieno tuoksu hurmaavat kenet vain. Alun perin kasvin nimi oli Lehmänkieli, mutta Elias Lönnrot muutti sen nimen 1860 ilmestyneessä kasviossa Kieloksi. Kielon kasvitieteellinen nimi on Covallaria majalis, jossa Convallaria tarkoittaa laaksoa ja majalis liljaa, joten suora käännös tarkoittaa ”laaksonliljaa”.

Ihastuttava musiikkivideo Suomesta

Perjantaina vietämme kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymäpäiväjuhlaa, ja minusta yksi kauneimmista ja koskettavimmista Finlandia-sävellyksen Suomi-videoista on tämä. Suosittelen ottamaan vajaan 10 minuutin rauhoittumishetken Finlandian parissa.

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

amaryllis joulukukat joulukukka joulupuu Juha Toikka kielo Kodinkukat Suomi 100 vaha-amaryllis

Lisää samasta aiheesta