Uusilla kiintokalusteilla laadukas, moderni ja toimiva lopputulos

KeittiöKylpyhuoneSisustus

– Tänne tehtiin täysi remontti. Lähdimme rakentamaan asuntoa kokonaan uusiksi ja modernisoimaan sen 2010-luvulle. Asunnossa tulee asumaan minun äitini, joka on jäänyt juuri eläkkeelle ja muuttaa 170 neliön omakotitalosta tähän 60,5 neliön kaksioon, Pasi Aho kertoo.

”Uskon, että tämä ratkaisu täytti kaikilta osin ne toiveet, mitä meillä oli silloin kun lähdimme suunnittelemaan remonttia”

Asunto ostettiin tammikuussa 2017, jonka jälkeen remontti kesti noin kaksi kuukautta. Uusien kalusteiden osalta pyydettiin useampia tarjouksia eri toimittajilta. Kalustetukku tuli lopulta valituksi nopeutensa, hyvän palvelunsa sekä Pasin aiempien positiivisten kokemusten perusteella. Hän oli käyttänyt Kalustetukkua myös oman asuntonsa keittiön remontissa vuonna 2006.

– Äiti toivoi, että kalusteissa olisi valkoista väriä. Halusimme tehdä laadukkaan oman kodin, mikä on toimiva sekä kestävä ja vielä järkevissä hinnoissa. Uskon, että tämä ratkaisu täytti kaikilta osin ne toiveet, mitä meillä oli silloin kun lähdimme suunnittelemaan remonttia, Pasi sanoo.

– Kalustetukulta hankkimamme kokonaisuus sisälsi suunnittelupalvelun lisäksi keittiön, eteisen sekä kylpyhuoneiden kalusteet ja niiden toimituksen kaikkine tavaroineen. Otimme myös sisäänkantopalvelun, eli he kantoivat kalusteet valmiiksi sisälle asuntoon.

”Taikuri yllättyi ehkä itsekin vähän siitä, kuinka hieno tästä tuli”

Pasi vastasi asennuksesta itse yhdessä tuttavansa kanssa. Kalustetukun toimituksessa tuli kerralla kaikki tarvittava. Mitään ei ollut liikaa, mutta mitään ei myöskään puuttunut. Asennus vei Pasin arvion mukaan yhteensä noin puolikkaan päivän.

– Taikuri yllättyi ehkä itsekin vähän siitä, kuinka hieno tästä tuli. Ei tätä uskoisi samaksi kämpäksi, joka silloin tammikuun 18. päivä ostettiin, Pasi naurahtaa.

– Lopputulos on laadukas, moderni ja toimiva, hän kuvailee.

”Tuntuu että heillä on homma kyllä hyvin hanskassa”

Koko kalusteiden hankintaprosessi ja Kalustetukun kanssa asiointi sujui Pasin mukaan saumattomasti sekä jouhevasti aina suunnittelusta toimitukseen asti. Aikataulut pitivät sovitusti. Kalustetukun hinta-laatusuhdetta Pasi kuvailee hyvin kilpailukykyiseksi.

– Henkilökunta on ammattitaitoista ja kommunikaatio heidän kanssaan erittäin luontevaa. Palvelu on ystävällistä ja hyvää, Pasi summaa.

– Jos ja kun minulle taas vastaava tarve tulee, niin kyllä minä käännyn Kalustetukun puoleen. Minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Tuntuu, että heillä on homma kyllä hyvin hanskassa, Pasi päättää.