Viikolla 38 vietetään ensimmäistä valtakunnallista huonekasviviikkoa

Sisustus

Huonekasvien harrastamisesta on tullut yhä tärkeämpi osa suomalaisten elämää. Kiinnostus on kasvanut erityisesti nuorten aikuisten parissa. Huonekasviseura ry ja Puutarhaliitto ry järjestävät ensimmäisen valtakunnallisen Huonekasviviikon 16. -22.9.2019. Järjestäjien arvioiden mukaan ainakin joka toisessa suomalaisessa kodissa on useita huonekasveja, ja kiinnostus kasvaa edelleen.  

↑ Viherkasvit ovat osa kotoilua, jolloin niiden avulla tehdään kotipesästä viihtyisää. Kuva: Emma Pikkupirtti-Usano

Vihertääkö sinun peukalosi?

Huonekasviharrastus innostaa monista syistä. Huonekasvit parantavat asuntojen sisäilmaa, ja lisäksi kasvit tekevät asumisesta viihtyisämpää kuin kokonaan elottomassa huoneympäristössä. Myös toimistoja ja työpaikkoja on ryhdytty viherryttämään esimerkiksi sisäilmaa puhdistavien viherseinien avulla. Kasvit tuovat omistajilleen myös sopivasti konkreettista tekemistä ja haastetta arkeen. Esimerkiksi monelle ikäihmiselle kasvien hoitaminen ja niiden kasvun seuraaminen tuovat sopivaa arkirutiinia ja elämäniloa.

Kotoillaan kasvien seurassa

Kasvien hankkiminen ja hoitaminen on osa laajempaa ilmiötä -kotoilua. Ihmiset haluat luoda ympärilleen viihtyisän ympäristön, jossa on myös mielekästä tekemistä, kuvailee Timo Taulavuori Puutarhaliitosta. Maailmalla erityisesti nuoret miehet ovat kasvattaneet kiinnostustaan viherkasveihin, minkä voi huomata sosiaalisesta mediasta. Osa harrastaa huonekasveja laaja-alaisesti ja osa kiinnostuu keräämään vain tietyn tyyppisiä kasveja kuten hyötykasveja, mehikasveja tai luomaan kotiin pienen viidakon.

Kesä jatkuu syksyllä sisätiloissa

Valtaosa meistä valitsee huonekasvinsa varmoista ja helppohoitoisista lajeista, mutta yhä useampi harrastaja kokeilee vaativia kasveja ja on valmis panostamaan harrastukseensa myös taloudellisesti. Tyypillisimmillään syksyllä varaudutaan pimeään vuodenaikaan hankkimalla valoja ja minikasvatushuoneita. Uusin led-valotekniikka mahdollistaa kasvien kasvun myös kokonaan ilman luonnonvaloa. Samalla tällainen valaistus kuluttaa vähän energiaa ja tuo valoa syksyyn. Innokkaimmat harrastajat luovat kasvien avulla pieniä vihermaailmoja sisätiloihin ja kesä voi jatkua syksylläkin sisätiloissa.

Uusia tuttavuuksia huonekasviviikolla

Viikolla on luvassa erilaisia tapahtumia: kasvitreffejä, kursseja, Kukka&Mukula -sadonkorjuutapahtumaa, avoimia ovia kasviharrastajien kotiviidakoihin sekä kumppanuusliikkeiden tarjouksia, kertoo Paula Heino-Linnahalme Huonekasviseurasta. Teemaviikon avulla halutaan tuoda harrastajia lähemmäksi toisiaan ja oppimaan uutta, hän jatkaa. Nyt kodit saavat vihertää, sillä huonekasvit ovat trendikkäämpiä kuin koskaan! Löytyipä kotoasi viidakko tai juuri ”se ainokainen vihreä aarre”, niin nyt on loistava tilaisuus lähteä liikkeelle ja tavata muita huonekasveihin hurahtaneita.

Lähde: ePressi.com, kuva: Emma Pikkupirtti-Usano


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

huonekasvi huonekasvit huonekasviviikko sisäviherkasvi sisäviherkasvit viherkasvi Viherkasvit

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: