
Viikko 49
Alkuviikosta aloitettiin yläpohjan eristeiden ensimmäisen kerroksen asentaminen .
Samoin jatkettiin ikkunoiden asentamista valmistelevia toimenpiteitä, käytiin läpi ikkuna-aukot uretaanipullon kera :). Tämän kanssa ei todellakaan tullut kiire, joten saatiin tehdä ihan omaan tahtiin ja huolellisesti.
Torstaina tuli Tapani Hänniseltä Kuumakuntien Seminaariohjelma. Pääsemme ääneen seminaarin loppupuolella Lammin kivitalot Oy:n edustajan jälkeen. Työmaapäällikön loistava idea käyttää levyhissiä levyjen asennuksessa toimi.
MAINOS
Viikko 51
Alkuviikosta jatkettiin yläpohjan eristeiden asentamista ja Ikkuna-aukkojen valmistelua.Torstaina Tero piti vapaapäivän töistä kun ikkuna-asentajat tulivat. Pojat kävivät tehokkaasti hommiin. Kun ikkunat oli saatu purettua Dynonin kyydistä mestoille (asennuspaikoille) niin ihmetystä herätti ikkunoiden asennusraudat. Asia varmistettiin tehtaalta ja sillä aikaa pidimme ruokatauon. Asennusrautojen kohtalo ratkesi sillä tavalla kuin ajattelimmekin mutta asiat on hyvä varmistaa vaikka varmistuksen ilosta.
Asentajat aloittivat reteesti asentamisen toisen kerroksen isoimmasta ikkunasta. Ja jostain syystä (emme olleet tarkastaneet ikkunaluetteloa huolellisesti) ko. ikkuna tuli muutaman sentin korkeampana kuin mihin kokoon olimme tehneet ko. aukon. No jälleen EPS-harkko näytti hyviä puoliaan eli ei mennyt kuin minuutti ja aukko oli isonnettu . sopivan kokoiseksi. Kävin heti nappaamassa kuvan myös ikkunasta ulkopuolelta. Kuten kuvasta näkyy ikkunat asennetaan aivan ulkoseinän ulkopinnan tasalla. Ja looginen jatko asentajilta oli asentaa ensimmäisen kerroksen isoin ikkuna toisena . Sen verran aikaa vievää hommaa oli, että asentajat jatkoivat perjantaina hommia tuosta… Mutta kuten ehkä edellistä kuvaa katsoessasi arvasit niin rekka jäi pihaan.
Vapaa viikonloppu, lähdimme Teron serkun tupareihin Seinäjoelle viikonlopuksi.
MAINOS
Viikko 52
Joulu kolkuttelee jo oville, tämä vuosi on taas vierähtänyt uskomattoman nopeasti! Maanantaina ikkuna-asentajat tulivat urtskuttamaan ikkunat. Alkuviikosta jatkettiin yläpohjan eristeiden laittamista.
Joulupäivinä pidettiin tietysti vapaata. Mutta lauantaina ja sunnuntaina jatkettiin eristeiden asentamista.
Seuraa Villa Unelman valmistumista! Tero Niemi ja Hanna Castrén-Niemi rakentavat Tuusulaan unelmiensa taloa, ”asumismukavaa passiivitaloa”. Tavoitteena on mm. aurinkoenergian ja taloautomaation laaja hyödyntäminen. Yksityiskohdat selkiytyvät sitä mukaa kun rakentaminen etenee. Talon on tarkoitus valmistua vuoden 2009 juhannukseen mennessä. Lue lisää rakentamisen vaiheista alla olevista linkeistä, jokaista rakennusvaihetta on myös mahdollisuus kommentoida kunkin jutun jälkeen.
MAINOS