Suurin osa ruoasta lentää biojätteisiin tai kompostiin kotona. Noin 40 prosenttia pois heitetyistä elintarvikkeista on vihanneksia, kotiruokaa ja maitotuotteita. Myös leipää pilaantuu aivan liikaa. Useimmiten ruoka heitetään pois, koska se ehtii homehtua tai kuivua.
Eines- ja valmisruokia suosivilla biojätepussi täyttyy muita hitaammin. Vain kuusi prosenttia pois heitetystä ruoasta on valmisruokaa.
Eniten ruokaa heittävät pois yksin asuvat naiset eli noin 30 kiloa vuodessa. Sinkkumiehet haaskaavat ruokaa peräti kolmanneksen vähemmän.
– Sukupuoliero johtunee ainakin osaksi siitä, että naiset ostavat miehiä enemmän vihanneksia ja hedelmiä, joita heitetään paljon pois. Kaupasta ostetaan jotain tiettyä raaka-ainetta tiettyyn ruokaan, ja loppu saattaa jäädä käyttämättä, Juha-Matti Katajajuuri MTT:stä arvioi.
MAINOSJokainen suomalainen haaskaa syömäkelpoista ruokaa kotonaan noin 23 kiloa vuodessa. Lisäksi vähittäis- ja tukkukaupoissa hävikkiä kertyy 12–14 kiloa asukasta kohti ja ravintoloissa vielä hivenen lisää. Ruokahävikkiä yritetään saada kuriin kolmentoista Euroopan maan yhteisellä Fusions-hankkeella. Suomessa hanketta vetää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.
Ruokaa turhaan roskiin – miljoonia kiloja >
Näin vähennät ruokahävikkiä >
Ruokahävikin pienentäminen vaatii havahtumista >
Elintaso lisää ruokahävikkiä >
Lähde:
Europa-verkkojulkaisu
Tutkimuspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT