Näistä syistä suomalaisten huonekasvit kuolevat

Piha Sisustus
Nyt eletään huonekasvibuumia ja koteihin ostetaan enemmän kasveja kuin pitkään aikaan. Biolanin teettämä huonekasvikysely* kertoo, että joka toisella suomalaisella on kotonaan ainakin muutamia huonekasveja ja lähes puolet haluaisi kotiinsa lisää kasveja. Kasvit säilyvät edustavina, kun muistetaan oikea kastelu, säännöllinen lannoitus ja mullanvaihto kerran vuodessa. Biolanin kyselyn tulokset kertovat, että joka toinen vaihtaa mullat harvemmin kuin kahden vuoden välein. Löytyy niitäkin, jotka eivät vaihda multaa koskaan. Lannoitus ei myöskään nouse huonekasvien hoidon top-listalle. Joka kolmas vastaaja kertoo, että ei lannoita huonekasvejaan koskaan.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
28.3.2023

Kun päivä pitenee ja aurinko alkaa paistaa, huonekasvit heräävät kevääseen. Ensimmäinen askel keväthuollossa on viedä kasvit suihkuun. Kun pölyt on huuhdottu lehdiltä, kasvit saavat paremmin valoa ja alkavat kasvaa.

Mullanvaihto ei ole turhaa

Mullanvaihdon aika helmi-maaliskuussa. Biolanin kyselyyn vastanneista vähän yli puolet kertoo vaihtavansa mullat vuoden tai kahden välein. Samalla liki joka toinen myöntää, että vaihtaa mullat harvemmin kuin kahden vuoden välein. Joukossa on kasviharrastajia, jotka eivät vaihda multaa koskaan.

‒ Mullanvaihto unohtuu aivan liian monilta. Se on kuitenkin ehdoton edellytys kasvien hyvinvoinnille. On tärkeää ymmärtää, että mullanvaihdolla on muutakin merkitystä kuin antaa kasvin juurille lisää kasvutilaa. Multa maatuu vähitellen ruukussa ja samalla se tiivistyy. Vanhassa mullassa kasvin juurilla on ilmattomat olosuhteet ja ne voivat kuolla. Toisaalta kasteluvedestä ja lannoitteista multaan kerääntyy vähitellen haitallisia määriä kalkkia ja suoloja. Näistä syistä multa tulisi vaihtaa kerran vuodessa, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Lannoitukset puute näivettää kasvit

Kotikukkien huonon menestymisen yleisin syy on lannoituksen laiminlyönti. Kyselyn perusteella joka kolmas suomalainen ei lannoita kasvejaan koskaan.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Huonekasvit kasvavat ruukuissa, jossa multatila on suhteellisen pieni. Kasvi käyttää mullan ravinteet nopeasti. Jos uusia ravinteita ei anneta, kasvi lopettaa ensin kasvunsa ja vähitellen alkaa näivettyä.

‒ Huonekasvin kasvuun tarvittavat ravinteet voi lisätä kasteluveteen, tai jos sen kokee työläänä, kannattaa kerran kuussa ruukun multaan laittaa ravinnepuikkoja. Pääasia on, että huonekasvien kasvukaudella, helmikuun alusta lokakuun loppuun, kasvit saavat säännöllisesti ravinteita, muistuttaa Biolanin Riikka Kerttula.

Älä tapa kastelemalla

Kyselyn mukaan naisista 75 prosenttia ja miehistä 84 prosenttia kastelee huonekasvinsa vähintään kerran viikossa. Miehistä joka kymmenes ilmoittaa kastelevansa kasvit lähes päivittäin.

Elääkseen kasvit tarvitsevat vettä. Mutta samoin kuin kuivuus, myös liika vesi voi aiheuttaa kasvien kuoleman. Märässä mullassa tulee helposti hapettomat olosuhteet ja juuret voivat mädäntyä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

‒ Jos olet innokas kastelija, istuta kasvit ruukkuun, josta ylimäärinen vesi pääsee valumaan aluslautaselle. Ruukun pohjalle kannattaa laittaa kerros kevytsoraa salaojaksi tai istuttaa kasvit nopeasti kuivuvaan kaktusmultaan. Sen sijaan laiskan kastelijan kannattaa istuttaa kasvit altakasteluruukkuun, jossa on vesivarastoa jopa viikoiksi. Uudet sammalpohjaiset kasvualustat helpottavat kastelua, koska ne varastoivat paljon vettä, mutta säilyvät silti ilmavana, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Yleensä kasvit, joilla on suuret ja ohuet lehdet, tarvitsevat enemmän vettä kuin pieni- ja paksulehtiset sekä vahapintaiset kasvit. Esimerkiksi kaktukset, rahapuu, aaloe ja paunikko voidaan kastella harvemmin kuin kodinonni, kultaimarre tai peikonlehti. Sisemmällä huoneessa tai pohjoisikkunalla kasvavat kasvit kuluttavat vähemmän vettä kuin aurinkoisella ikkunalla olevat kasvit.  

Nämä huonekasvit saavat kuivahtaa kastelujen välillä:

  • aaloe
  • anopinhammas ja anopinkieli
  • jukkapalmu
  • kaktukset
  • muorinkukka
  • orkidea
  • palmuvehka
  • paunikko
  • portulakka
  • posliinikukka
  • pullojukka
  • rahapuu
  • säilätuutti

Nämä huonekasvit pitävät tasaisesta kastelusta:

MAINOS
MAINOS LOPPUU
  • jalohortensia
  • juoru
  • kodinonni
  • kultaimarre
  • kultapalmu
  • kääpiöesikko
  • köynnösviikuna
  • peikonlehti
  • pesäraunioinen
  • piilea
  • pitsilehti
  • sädekaisla
  • vuoripalmu

* Biolanin teettämä kuluttajakysely huonekasvien hoidosta toteutettiin sähköisesti lokakuussa 2017 ja siihen vastasi 1000 suomalaista. Vastaajista 51 prosenttia oli naisia ja 49 prosenttia miehiä.

Lisätietoja:

Biolan

www.biolan.fi

Mullanvaihto vaihe vaiheelta >


Biolan on ollut mukana kestävän kehityksen luomisessa koko yli 40-vuotisen historiansa ajan ja on toteuttanut koko liikeideansa kestävän kehityksen ja kierrätysraaka-aineiden hyödyntämisen ehdoilla. Biolan on suomalainen perheyritys ja sen nimi tulee sanoista biologinen lannoitus. Biolan pyrkii vähentämään ihmisen aiheuttamaa ympäristökuormitusta kierrätysraaka-aineita hyödyntävien puutarha- ja vihersisustamisen tuotteiden, kuivakäymälöiden, ympäristöystävällisten jätevesijärjestelmien sekä muiden ekoasumisen tuotteiden avulla.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Lähde: Cision News