Robottiruohonleikkuri on turvallinen ihmisille, muttei aina pieneläimille

Mökki Piha
Robottiruohonleikkureista ei löytynyt Tukesin testeissä turvallisuuspuutteita, mutta se huomattiin, että leikkuri ei välttämättä osaa väistää pihalla olevia pieneläimiä, eli siilien ja oravanpoikasten suojelu jää ihmiselle.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
28.3.2023

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testautti neljä omakotitalon pihanhoitoon soveltuvaa robottiruohonleikkuria SGS Fimkossa. Robottiruohonleikkureissa ei havaittu teknisiä turvallisuuspuutteita.

Tukes kutenkin muistuttaa, että ruohonleikkuri saattaa itsekseen ajellessaan aiheuttaa varaa pienille eläimille, kuten siileille ja oravanpoikasille. Siksi on turvallisempaa, ettei ruohonleikkuria jätettäisi yksinään ajelemaan varsinkaan ilta- ja yöaikaan, jolloin etenkin siilit liikuskelevat pihapiirissä. 

Ajoittamalla robottiruohonleikkurin ruohonleikkuun päiväaikaan vältetään suurin osa siilikohtaamisista, sillä siilit ovat yöeläimiä ja harvoin liikkeellä päiväsaikaan. 

Ihmisille turvallisia

Robottiruohonleikkureista testattiin sähköturvallisuutta, laitteiden veden- ja pölynsuojausta sekä mekaanista rakennetta, leikkuuterän mekaanista suojausta ja turvasensoreiden toimintaa, eikä niistä löytynyt testeissä turvallisuutta vaarantavia puutteita. 

MAINOS
MAINOS LOPPUU

– Robottiruohonleikkureiden turvallisuus on suunniteltu siten, että leikkuri ei vahingoita pihalla oleskelevia ihmisiä. Leikkuri on myös suunniteltu kiertämään pihan ihmiset ja esteet käyttämällä hyväkseen ympäristöstä saamaansa anturitietoa, sanoo Tukesin ylitarkastaja Kimmo Hakala.

– Leikkureiden turvallisuussuunnittelussa ei kuitenkaan ole erityisesti vaatimuksia pihapiirin eläinten turvallisuudelle, joten kun leikkuri tapaa siilin, oravanpoikasen tai jonkin muun eläimen, anturitieto ei välttämättä tunnista kohdetta eikä pahimmassa tapauksessa osaa väistää sitä, Hakala kertoo.

On siis olemassa vaara, että eläin jää robottiruohonleikkurin alle. Laitevalmistajat ovat tosin alkaneet pohtia tuotteidensa tätä puolta viime aikoina ja kehittää tuotteitaan villieläinystävällisemmiksi.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

↑Niitty pihassa antaa suojaa pienille eläimille ja hyödyllisille pölyttäjille.

Jätä osa pihasta niityksi 

Robottiruohonleikkureiden johdinlangalla rajatun ajoalueen ulkopuolelle kannattaa jättää puutarhassa alueita, jotka tarjoavat suojaa esimerkiksi siileille ja joissa sallitaan luonnonvaraisten kasvien kasvu.

Osan pihasta voisi siis jättää leikkaamatta ja antaa sen kasvaa villiniittynä. Tällöin siilien lisäksi myös perhoset, kimalaiset ja muut pölyttäjät viihtyvät pihalla ja luonnon monimuotoisuus kukoistaa. 

Ota huomioon pihan kaltevuus

Robottiruohonleikkureissa on leikkurin kaltevuutta tarkkaileva anturi. Kun rinteen kaltevuus kasvaa liikaa, leikkuri keikahtaa painovoiman vaikutuksesta kumoon, jolloin anturin signaalin perusteella laite sammuttaa leikkurin. 

MAINOS
MAINOS LOPPUU

– Tämä kannattaa huomioida sopivaa leikkurityyppiä valittaessa. Jos oma piha on kovin kalteva, voi olla, että robottileikkuri ei pysty keskeytyksittä hoitamaan pihaa halutulla tavalla. Tällöin vaikkapa käsityöntöinen mekaaninen kelaleikkuri on huomattavasti varmempi ja myös turvallisempi rinteen hoidossa, Hakala sanoo.

– Nykyisellään polttomoottorikäyttöisiä työnnettäviä ruohonleikkureita on runsaasti, mutta näiden käyttö jyrkissä rinteissä on riskialttiimpaa kuin kelaleikkureiden. Kaatuessaan polttomoottorileikkurin terä on hetken vapaasti pyörimässä, vaikka turvakaaresta irrottaminen leikkurin pysäyttääkin, Hakala varoittaa.

Lähde: tukes.fi

Kuvat: Pixabay.fi

MAINOS
MAINOS LOPPUU