Ekorakentaminen osa 26: Savilaastilla rouhea pinta sisäseiniin

SisustusTalo

Ekorakentaminen-sarjassa seurataan astetta ekologisemman talon rakentamisen vaiheita ja valintoja. Hengittävät rakenteet, uusiutuvan energian hyödyntäminen ja painovoimainen ilmanvaihto ovat rakenteilla olevan ekomman talon kulmakiviä. 26. osassa saadaan rouhea pinta sisäseiniin savilaastilla.

Savipinnat ovat rouheita ja niillä saa hyvää vastapainoa sileille levyseinille. Mutta ennen kaikkea savi on lisäaineeton, hengittävä ja terveellinen materiaali, joka tasaa huoneilman kosteutta, on paloturvallinen ja sillä on myös hyvät akustiset ominaisuudet.

Saviseinien työstämisestä ei juurikaan ole ohjeita saatavilla. Näiden seinien työstöön vinkkejä antoi Dyynaamiset rakenteet ry:n Juho Laaksonen. Hän auttoi oikeiden materiaalien hankinnassa ja teki malliseinän. Silti aika montaa asiaa joutui pohtimaan ja hämmästelemään laastia levittäessä. Mutta onneksi savi on kostutuksen jälkeen uudelleen työstettävissä. Savi kovettuu kuivumalla ilman kemiallisia aineita, joten se mahdollistaa seinien pinnan viimeistelyn vaikka vuosienkin päästä. Toisaalta myös seiniin tulevat kolhut tai taulunreiät on helppo paikata kostuttamalla vaurioitunut kohta ja tasoittamalla se uudelleen. Ekologista on, että savi voidaan tarvittaessa käyttää uudestaan tai palauttaa takaisin luontoon.

Kun juonesta sai kiinni, riuska mies teki pohjat yhteen huoneeseen päivässä. Pintasaven työstö oli vieläkin nopeampaa.

 

 Pintasavi on hienojakoisempaa ja sitä riittää ohuempi, 2-3 mm kerros.

 

 Puukuitulevyn päälle levitetään ohut kerros pohjasavea. Sen päälle tulee juuttiverkko, joka vahvistaa seinän.

 Juuttiverkon päälle tasataan ohut kerros savea. Pohjasavi saa kuivua 2-3 päivää ennen pintasaven levitystä.

Savirappauksen työstö:

  1. Puukuitulevyn päälle levitetään ohut kerros pohjasavea.
  2. Pohjasaven päälle painetaan juuttikankainen verkko, joka lujittaa seinärakennetta.
  3. Verkon päälle tasataan ohut kerros pohjasavea niin, että verkko peittyy.
  4. Seinän annetaan kuivua. Meillä kuivumiseen meni 2-3 päivää.
  5. Päällimmäiseksi rapataan ohut kerros (2-3 mm) halutun väristä hienojakoista pintasavea.

Savirappauksia voidaan tehdä myös tavalliseen kipsilevypintaan. Jos olemassa oleva seinärakenne on hengittämätön, savirappaus ei tee siitä hengittävää tai ekologista, mutta savi parantaa tilan kosteustasapainoa, akustiikkaa ja ilmanlaatua.

Saveen ei ole lisätty väriaineita, vaan savea löytyy luonnostaan useissa eri sävyissä. Värivalintaa pohdin täällä. Parven seinään, makuuhuoneeseen ja lapsen huoneeseen laitettiin The Natural Building Companyn valkoinen pintasavi. Työhuoneeseeni valitsin pintalaastin, jossa on 50 % valkoista ja 50 % beigeä.

Keittiön ja olohuoneen seinät työstetään Villecon savituotteilla ja ammattitaidolla. Keittiön välitilaan tulee savi ja se pitää päällystää, etteivät vesiroiskeet haittaa. Yksi keittiön seinistä on kipsilevyä, joka vaatii pohjustuksen. On parasta, että ammattilainen tekee nämä erikoistyöt.

 Työhuoneen valmista saviseinää. Väri on 50 % beige ja 50 % valkoinen.

Teksti ja kuvat: Ekompi-blogin Riikka

Tutustu Ekompi-rakennusblogiin täällä >


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

pinta pintakäsittely pintasavi pohjasavi savi savilaasti saviseinä sisustaa sisustus sisäseinä sisäseinät sävy sävykartta sävyt

Lisää samasta aiheesta