Kevät on loistavaa aikaa kiivetä katolle huoltotöiden merkeissä

Talo
Katon keväthuolto on hyvä tehdä heti lumien lähdön jälkeen.
Koti taitaa olla sinunkin kallein omaisuutesi? Kaikki kodit ja rakennukset ovat tietyssä määrin yksilöitä, joilla on omat ominaispiirteensä ja tyyppivikansa. Kodin kunnosta tulisi kuitenkin välittää ja sen kuntoa pitäisi seurata säännöllisesti ympäri vuoden, jokaisena vuodenaikana. Keväällä kiinnitetään erityisesti huomiota vesien sulamiseen ja katon huoltotöihin.
13.4.2023

Joskus osaaminen ja riittävä aika tulevat vastaan, jolloin kodin kunnossapitoa saatetaan lyödä laimin. Yksi yleisemmistä syistä saattaa olla myös raha. Jos ylimääräistä rahaa kodin kunnostamiseen löytyy, käytetään se helposti ennemmin keittiön tapettien uusimiseen kuin esimerkiksi salaojien kunnostamisen.

Jokaiselle vuodenajalla on tyypilliset huoltotehtävät

Kodin kunnon seuraaminen ja huoltotöiden tekeminen muodostuu loppujen lopuksi aika pienistä asioista. Pihalla tai kodissa sisällä kulkiessa kannattaa välillä katsetta nostaa varpaankärjistä ylöspäin, jolloin muun muassa julkisivun ja pintojen kunnosta saa jo jonkinlaisen käsityksen. Sadevesien ohjauksen seuraaminen ja tarvittaessa parantaminen tai lattiakaivon puhdistaminen ei ole lopulta kovin vaikeaa ja niiden tekeminen ei ole yleensä rahasta kiinni.

Tärkeintä kodin kunnossapidon ja arvon säilymisen kannalta on, että sen kuntoa seurataan säännöllisesti eri vuoden aikoina, eri säätilojen vallitessa ja mahdollisiin puutteisiin puututaan ajoissa. Ennen kuin pienestä ja jopa alkuun merkityksettömästä asiasta on tullut huomattava asumista tai terveyttä haittaava tekijä, on tärkeää tarttua toimeen. Tiedossa on, että ajoissa tehdyt korjaukset ja huoltotyöt säästävät loppujen lopuksi rahaa ja kallista aikaa.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Ryhdy hommiin heti lumien kadottua

Talven sääolosuhteet ovat voineet aiheuttaa ongelmia kodissa ja sen ympäristössä. Lumet ovat tehneet tuhoja katolla tai sulamisvedet ovat löytäneet tiensä rakenteisiin. Kodin keväthuolto kannattaa aloittaa heti, kun sään puolesta voi puuhastella ulkona. Yleensä pilkistelevä ja piristävä aurinko myös kannustaa kaivautumaan talvionkalosta ulos ja ryhtymään huoltohommiin!

Katto kannattaa aina tarkastaa ja huoltaa tarvittaessa kevään tultua turvallisuus huomioon ottaen, eli turvavaljaita käyttäen. Katolta kannattaa ensin poistaa roskat ja muu irtomateriaali. Läpiviennit tulee myös tarkastaa ja tiivistää tarvittaessa. Kaikki mahdollisesti hutera on myös huono merkki, eli kannattaa varmistaa, että kaikki katon osat aina tikkaista ränneihin ovat tukevasti paikallaan. Raskas ja liikkuva lumi on voinut esimerkiksi vaikuttaa tähän talvella.

Sulamisvedet vaikuttavat sadevesi- ja salaojajärjestelmiisi

Kevät on myös hyvä aika sadevesi- ja salaojajärjestelmien tarkastamiseen ja huoltamiseen. Sadevesikourujen ja muiden sadevesijärjestelmän osien toiminta on hyvä varmistaa sekä puhdistaa roskista keväisin ja syksyisin, niin että ne pysyvät toimintakunnossa. Mikäli salaojakaivo on täynnä ei järjestelmä toimi, jolloin sulavedet joutuvat talon rakenteisiin.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Jos rakennuksen alla on ryömintätila tilan tuulettuvuus kannattaa tarkistaa ja selvittää, onko ryömintätilaan päässyt sade- tai sulamisvesiä. Näkyvät pinnat ja läpiviennit voi tarkastaa aistinvaraisesti. Lämmitysjärjestelmät kannattaa energiansäästön ja laadukkaiden sisäolosuhteiden vuoksi säätää kevät-/kesäasetuksiin laitevalmistajan ohjeiden mukaisesti.

Jos kodin kunto huolettaa tai edellisestä tarkastuksesta on jo pidempi aika, Kodin määräaikaistarkastus auttaa kodin kunnon selvittämisessä.

Teksti ja kuvat: Raksystems

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Raksystems Groupin tehtävänä on auttaa kiinteistönomistajia pitämään rakennukset kunnossa. Tämä edistää kiinteistön käyttäjien sekä asukkaiden ja omistajien hyvinvointia. Myös ympäristö kiittää, kun edistämme aktiivisesti kestäviä valintoja ja arvoja. Vähennämme palveluillamme kiinteistöjen ympäristövaikutuksia ja kannustamme asiakkaitamme parempiin valintoihin.

Yrityksemme on perustettu vuonna 1989 ja työllistämme yli 730 asiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.raksystems.fi.