Paistettu ankanrinta ja appelsiinikastike – helppo resepti

Paistettu ankanrinta on helppo valmistaa ateriaksi puolessa tunnissa. Appelsiinikastike sopii erinomaisesti ankanrintafileelle.
28.3.2023
Paistettu ankanrinta valmistuu pannulla nopeasti. Tarjoile lisukkeena pekoni-papupaistosta ja sitrus-perunavuokaa.
Ankka tarjoillaan useimmiten vaalean punaisena eli medium miinuksena, mutta jollet pidä näin punaisesta ankasta, paista linnunliha täysin kypsäksi.
Paistettu ankanrinta
- Varaa yksi ankanrinta (tuore tai pakaste) ruokailijaa kohden
- Ota ankan rintafileet huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista.
- Tee veitsellä rasvapintaan ristikkoviillot noin sentin välein.
- Laita rintafileet rasvapuoli alaspäin kylmälle pannulle. Anna pannun kuumeta hitaasti aivan kuumaksi.
- Paista ankan rintafilettä kuumalla pannulla noin 5 minuuttia, kunnes rasvapuoli on ruskistunut ja rapea. Vähennä tarvittaessa lämpöä, jotta rasva ei pala ja käryä.
- Käännä fileet. Paista toiselta puolelta kauniin ruskeaksi (1–2 minuuttia).
- Kääri ankan rintafileet folioon ja nosta 200-asteiseen uuniin kypsymään noin 5 minuutiksi rasvapuoli ylöspäin. Filee saa jäädä keskeltä hieman punertavaksi (sisälämpötila noin 55 astetta).
- Ota fileet uunista ja anna vetäytyä noin 10–15 minuuttia.
- Leikkaa paistettu ankanrinta siivuiksi ja tarjoile.
Vinkki! Laita ankanrintafileet kylmälle pannulle ja anna pannun lämmetä vähitellen, jotta rintafileen rasva sulaa hitaasti eikä pala.
MAINOS
MAINOS LOPPUUAppelsiinikastike paistetulle ankanrinnalle
- 2 dl appelsiinimehua (itse puristettua)
- 2 dl kuohukermaa
- 1–2 rkl soijakastiketta
- 1 rkl hunajaa
- 0,5–1 dl ankan paistolientä
- 2 rkl suurustetta (esim. Maizenaa)
- ripaus suolaa maun mukaan
- rouhittua mustapippuria
Sekoita kaikki aineet kattilassa suurustetta lukuun ottamatta.
Kuumenna ja anna appelsiinikastikkeen kiehua kattilassa muutama minuutti.
Sekoita joukkoon suuruste ja kiehauta appelsiinikastike uudestaan.
Pekonipapuja lisukkeeksi
- Kuumenna kattilallinen vettä kiehuvaksi.
- Keitä papuja kiehuvassa vedessä 2–3 minuuttia.
- Kaada keitinvesi pois ja jäähdytä pavut kylmässä vedessä.
- Tee pavuista sopivan kokoinen nippu. Kiedo pekonisiivu tiukasti nipun ympärille.
- Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes pekoni on ruskistunut kauniiksi ja rapeaksi.
Sitrus-perunavuoka
- perunoita (kiinteitä)
- voita
- 4 dl kermaa
- 3 valkosipulin kynttä
- 2 sitruunan raastettu kuori
- suolaa, mustapippuria
- 1 pss emmentalraastetta
- Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi.
- Kuori valkosipulin kynnet. Raasta sitruunoiden kuoret.
- Voitele uuninkestävä vuoka. Lado vuoan pohjalle perunasiivuja. Purista päälle valkosipulia, lisää raastettu sitruunan kuori ja juustoraastetta, mausta suolalla ja mustapippurilla.
- Toista, kunnes vuokra on täynnä.
- Kaada joukkoon kerma.
- Paista perunavuokaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.
MAINOS
MAINOS LOPPUUKokeile myös näitä lintureseptejämme!
Teksti: toimitus, kuva: Maru Lemmetty
MAINOS
MAINOS LOPPUU