Pienen puutarhan remontti – näin siirtolapuutarha uudistui

Piha
Pienen pihan remontti: vanhat omenapuut
Vanha ja villiintynyt pihapiiri kannattaa päivittää nykypäivään aivan kuin tehdään talolle ja sisustukselle. Villiintynyt siirtolapuutarha muutettiin piharemontissa harmoniseksi keitaaksi. Eva Wuite kertoo, miten pienen puutarhan remontti eteni.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
28.3.2023

Mökki pihapiireineen Talin siirtolapuutarhassa oli vuosien saatossa päässyt huonoon kuntoon. Piha rehotti vuohenputkea. Orapihlaja ja vadelma, palstaa reunustavat aitakasvit, tarvitsivat pensassaksia, puut sekä koristekasvit kaipasivat kipeästi hoitoa.

Pienen pihan remontti tuli ajankohtaiseksi, kun siirtolapuutarhamökin remontti valmistui. Avuksi muutoksen suunnitteluun omistajat pyysivät Garden Livingin maisemasuunnittelija Eva Wuitea. Hän painottaa, että pienen puutarhan suunnittelu ja vanhan uudistaminen vaatii huomiomaan paikan tunnelman ja perinteet.

– Siirtolapuutarhat ovat pieniä, ja pienen pihan suunnittelussa on omat vaikeutensa. Monesti pieneen tilaan on mahdutettava kaiken lisäksi paljon toimintoja, mutta pihaa ei voi suunnitella kuitenkaan täyteen, Wuite kertoo.

Siirtolapuutarhapalstan 380 neliötä ei anna tilaa kaikkeen, mutta mökin ja pienen piharakennuksen oheen omistajat toivoivat järjestystä, lekottelutilaa, avaruutta, grillipaikan ja ennen kaikkea suojaisaa pihapiiriä.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Oivaltava pienen puutarhan remontti huomio maisemat, eli mitä on tontin ulkopuolella, ja osata käyttää sitä suunnittelun apuna.

Jotta pienestä tilasta ei synny ahdas, kasvillisuus keskitettiin täällä pihan reunoille. Kasvein saadaan rajattua piha, luotua suojaa ja jätettyä keskiosaan tilaa käytävälle ja nurmelle.      

pienen puutarhan remontti - kiveykset uudistettiin

Vanhaan miljööseen sopivat pehmeät ja kaarevat muodot. Vanha portti säilytettiin piharemontissa.

Kovat rakenteet tiivisti 

Pienen puutarhan remontti ja tilan maksimointi perustuvat siihen, että kovat materiaalit ja rakenteet keskitetään mökin läheisyyteen, jotta muu tila jää puutarhan käyttöön. Ruokailu- ja grillipaikasta haluttiin tarpeeksi kookas ja viihtyisä neljän hengen tarpeisiin. Kulkuväylät uudistettiin ja pihalle laitettiin pihavalot. Piharakennuksen taakse luotiin vielä oma pieni alue kompostointia varten.

– Valitsin käytävien ja mökin patioalueen kiveykseen antiikkikiveä, jossa on erisävyisiä kiviä, jolloin kiveyksestä tulee vanhaan miljööseen luonnollinen ja vivahteikas, Wuite kuvailee.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Kiveyksessä oli mukana myös lämmintä, kellertävää sävyä mustan, harmaan ja ruskean lisäksi, jolloin kiveyksestä saatiin valoisa, eloisa ja lämminhenkinen.

Pelkällä harmaalla kivellä ladottuna voi vaikutelma olla tasainen ja jopa ankea.

Mökin oleilualue on kompakti kivetetty patio, jossa on varattu paikka ruokailuryhmälle ja grillille. Näkösuojaksi Eva Wuite suunnitteli valkoisen säleikön. Sen äärelle istutettu mantsuriankärhö takaa, että patiolla saa olla katseilta suojassa. Säleikkö lisää myös huonemaisuutta ja rajaa tilaa.

Puuaitoja ei käytetä siirtolapuutarhoissa, vaan raja-aidat ovat pensasaitoja, joiden korkeudelle ja leveydelle on omat sääntönsä. Siirtolapuutarhoihin sopisi leikattavaksi pensasaidaksi klassinen marjakuusi, kiiltotuhkapensas ja aronia.

MAINOS
MAINOS LOPPUU
pienen puutarhan remontti: remontoitu mökki

Mökin edustan patio toimii kesäisenä oleilu- ja ruokailualueena.

Pienen puutarhan remontti ja viljelytarve

Siirtolapuutarhapalstoilla on yleisperiaatteita ja sääntöjä, joissa ohjeistetaan muun muassa viljeltävästä alasta, kiveysten määrästä ja rakenteiden korkeuksista. Pienen puutarhan remontti ei sinänsä vaadi viljelyalueiden miettimistä, mutta siirtolapuutarhassa se on aina ollut merkityksellinen asia.

Usein kaksi kolmasosaa siirtolapuutarhatontin alueesta tulee olla viljelykäytössä, jotta tunnelma ei muutu, vaan vanha siirtolapuutarhojen periaate viljelystä jatkuu. Siirtolapuutarhan tarkoitus on alun perin ollut kannustaa kaupunkien asukkaita viljelyyn, ja maailmansotien välisenä aikana siirtolapuutarhat tarjosivatkin ruokapulan aikana tärkeän mahdollisuuden ruoan viljelyyn.

Pienen puutarhan remontti: herukat

Karviaiset ja herukat kuuluvat siirtolapuutarhaelämään.

Vaikka tässä puutarhassa perinteiselle kasvimaalle ei nähty tarvetta, viljely sopii siirtolapuutarhapalstoille esimerkiksi istutusalueiden yhteyteen tai viljelylaatikoihin.

Viljelylaatikoilla saa kasvatukseen helppohoitoisuutta ja ryhtiä. Yhtä hyvin viljelyyn sopivat istutusalueet, joihin voi istuttaa esimerkiksi rungollisia herukoita, pensasmustikoita tai vaikka marjatuomipihlajaa, Wuite neuvoo.

MAINOS
MAINOS LOPPUU
Valkoiset pionit kukittavat keskikesää.

Valkoiset pionit kukittavat keskikesää.

Väriä kukilla – ja vanha omenapuu

Pienen puutarhan remontti vaati istutusalueiden kasvillisuuden päivittämistä. Uudistuksessa säästettiin vanhat pensasaitana toimivat kasvit, kuten orapihlaja ja vadelmarivistö, jotka olivat päässeet rehottamaan ja tekemään reilusti juurivesaa. Leikkauksen ja karsimisen myötä pensaat saatiin kunnostettua.

Muu istutus keskitettiin myötäilemään pensasaitoja. Istutuksiin valittiin keltaisen mökin väritykseen sopivia valkoisin ja oranssein kukin kukkivia perennoja, kuten siperiankurjenmiekkaa, idänunikoita, pioneja, päivänliljaa ja tuoksumataraa. Kevätkukiksi valittiin oransseja ja valkoisia tulppaaneja. Loppukesän ja syksyn kukintaa tarjoavat pallohortensia ja syyshortensiat.

– Olen iloinen, että sipulikasvien ja perennojen määrä lisääntyi. Ne tuovat kauneutta ja tunnelmaa siirtolapuutarhaan. Kukkivat kasvit antavat myös vanhaan puutarhaan sopivan retrotunnelman. Kaiken lisäksi värit ovat palaamassa pihoille. Värit tuovat positiivista energiaa, jota me nyt kaipaamme.

Perinteisissä siirtolapuutarhoissa ei ole havukasveja, joten tässä puutarhassa unohdettiin havut.

Pehmeät linjat istuvat vanhaan pihaan. Istutusalueiden ja kulkureittien orgaaniset, kaarevat muodot sopivat yleensä vanhojen talojen, kuten myös siirtolapuutarhan miljööseen. Luonnonmuodot ovat täällä pääosassa.

Vanhat terveet omenapuut säästettiin, vaikka muuten pienen puutarhan remontti kävi kasvillisuuden läpi perusteellisesti. Sadon kannalta vanha omenapuu ei ehkä ole aina paras mahdollinen, mutta vanhan puun säilyttämiselle voi olla muita syitä.

– Kauniisti ikääntynyt puunrunko voi olla kuin elävä veistos. Vanhaan miljööseen kuuluu myös kerroksellisuus.

pienen puutarhan remontti: lopputulos

Vaaleankeltaisen mökin pihaa halkoo kivetys, jonka vaihtelevasävyinen kiveys sopii vanhaan miljööseen. Kiveyksen ja istutusalueiden linjat ovat pehmeät ja lempeän kaarevat.

 

Eva Wuiten vinkit – näin pienen puutarhan remontti onnistuu

  • Mieti, mitä säilytettävää ja korostettavaa puutarhassa on. Hyödynnä olemassa olevaa.
  • Pohdi haaveet, toiveet ja tarpeet puutarhalle. Pientä tilaa ei voi suunnitella täyteen, vaan varaa myös tyhjää tilaa. Vaikka pienessä tilassa halutaan toteuttaa samoja tarpeita, toimintoja ja elementtejä kuin suuressakin puutarhassa, ei tilantuntu saa hävitä. Huomioi mittasuhteet. Rakenteissa ei kannata valita esimerkiksi liian isoja laattoja, mutta ei toisaalta minikokoistakaan.
  • Tee suunnitelmat aina miljöö ja kokonaisuus huomioiden.
  • Pyydä tarvittaessa avuksi suunnitteluun ja perustamiseen pihasuunnitteluun ja viherrakentamiseen vihkiytynyt ammattilainen. Ammattitaitoinen talonrakentaja ei ole piharakentamisen ammattilainen.
  • Perusta puutarha aina huolellisesti. Tarkasti ja kunnollisesti tehdyt pohjatyöt säästävät pitkällä aikavälillä rahaa ja kestävät aikaa ja käyttöä. Pihan perustamiseen ja maan pinnan alle menee keskimäärin kolmannes budjetista.
  • Rajaa ja luo suojaa kasveilla. Käytä tarvittaessa apuna säleikköjä. Luo istutuksista kerroksellisia.

 

Teksti: Suomelan toimitus

Kuvat: Hanna Marttinen

Lue myös: Evan kanssa pihalla – Pihan perustukset – Suomela – Jotta asuminen olisi mukavampaa