Grilliruokaa aasialaiseen tapaan

Chili, korianteri, inkivääri ja kookos tuovat grilliruokaan lämpimiä makuja Aasiasta. Kokeile grillata helppotekoisia rapu- ja kanavartaita, teriyakilohta sekä nuudelisalaattia.
28.3.2023
Suloisen tuliset rapuvartaat
- 200 g tiikeriravunpyrstöjä
- 1 limetti
- 1,5 dl makeaa chilikastiketta
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 3 valkosipulinkynttä
- 1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
- 1 punainen chili
- tuoretta minttua, korianteria
- Purista limetistä mehu, kuori valkosipulinkynnet ja inkivääri. Sekoita kulhossa limetin mehu, makea chilikastike ja oliiviöljy. Purista joukkoon valkosipuli ja raasta mukaan inkivääriä. Sekoita.
- Laita ravunpyrstöt vartaaseen ja laakealle astialle. Kaada mausteseos vartaiden päälle.
- Silppua chili, minttu sekä korianteri ja ripottele rapuvartaiden päälle. Kääntele vartaita, jotta ne maustuvat joka puolelta.
- Grillaa muutama minuutti molemmin puolin.
Makeansuolaiset kanavartaat
Leikkaa rintafileet sopivan kokoisiksi siivuiksi, niin että ne taittuvat (kostutettuihin) grillitikkuihin.
Marinadi
- 2 dl rypsiöljyä
- 0,3 dl paahdettua seesaminsiemenöljyä
- 0,3 dl soijaa (tai maun mukaan)
- currya
- 5–7 kpl puristettuja valkosipulinkynsiä
- 2 ruukkua korianteria silputtuna
- 1 dl sitruunamehua
- 0,5 dl makeaa chilikastiketta (tai maun mukaan)
- Sekoita marinadin ainekset keskenään.
- Marinoi kanavartaita noin tunti.
- Grillaa kypsäksi noin 7–10 minuuttia.
- Viimeistele paahdetuilla seesaminsiemenillä.
Teriyaki-seesaminsiemenlohi
- lohta (syöjien mukaan)
- 1 sitruuna
- suolaa
- teriyaki-kastiketta (lohen määrän mukaan)
- seesaminsiemeniä
- Purista sitruunamehu lohen päälle.
- Ripottele päälle suola ja sivele teriyaki-kastike koko lohelle. Seesaminsiemenet lisätään teriyaki-kastikkeen jälkeen.
- Anna marinoitua noin tunti.
- Grillaa lohi folioastian päällä siten, että se jää sisältä meheväksi, muttei raa’aksi. Folio estää lohta tarttumasta grillin ritilöihin.
Vinkki – Käytä normaalia vähemmän suolaa, koska teriyaki-kastikkeessa on suolaa.
Nuudelisalaatti
- 100–150 g riisinuudeleita
- 2 porkkanaa
- 2–3 kevätsipulia
- 100 g mungpavun ituja
- 1 kesäkurpitsa
- 50 g cashewpähkinöitä
- tuoretta minttua, korianteria
Salaatinkastike
- 1 dl limettimehua
- 0,5 dl seesaminsiemenöljyä
- 1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
- 1 rkl sokeria
- tuoretta minttua, korianteria
- 2 punaista chiliä
- suolaa, pippuria
- Valmista ensin kastike. Purista limeteistä mehu, kuori ja raasta inkivääri sekä leikkaa chilit renkaiksi.
- Sekoita limettimehun joukkoon öljy ja mausteet. Anna maustua.
- Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja anna jäähtyä kylmässä vedessä.
- Kuori ja raasta porkkanat sekä kesäkurpitsa suikaleiksi.
- Silppua kevätsipuli.
- Huuhdo mungopavun idut kylmällä vedellä.
- Sekoita nuudelit ja kasvikset isossa kulhossa.
- Silppua joukkoon tuoretta minttua ja korianteria.
- Lisää kastike. Nostele ainekset sekaisin.
- Lisää lopuksi päälle cashewpähkinöitä. Voit halutessasi hieman paahtaa pähkinöitä kuumalla, kuivalla pannulla.
Reseptit: toimitus, kuvat: Maru Lemmetty
MAINOS
MAINOS LOPPUU