Puutarhurin vihervinkki: valon määrä lisääntyy, samalla myös kastelun ja ravinteiden tarve

Piha
Kevätauringon myötä lisääntyvä valon määrä lisää myös kasvien veden- ja ravinteidentarvetta. Huolehdi siis riittävästä vedensannista ja lannoituksesta. Nyt on myös aika kylvää - lue puutarhurin vinkit!
MAINOS
MAINOS LOPPUU
28.3.2023

Asia, joka on ihan luonnollista, mutta joskus meinaa yllättää, on kastelu. Koko talvi on totuttu kastelemaan niukasti ja varottu liikakastelua.  Nyt reippaasti lisääntyvän valon määrän myötä myös kasvien veden- sekä ravinteidentarve kasvaa kuin huomaamatta. Itse teen lannoitteiden kanssa niin, että laitan koko kasvukaudelle ravinteita antavat lannoitekävyt mullan joukkoon kevään aikana. Ja annan nyt kasteluveden joukossa hiukan kastelulannoitetta, jotta kasvit saavat sitä nopeasti käyttöönsä. Itse kasvukaudella annan vain vettä, kun lannoitekävyt hoitaa lannoituksen. Jos näyttää sille, että joku tarvitsee lisää puhtia kesän mittaan, niin se hoituu kätevästi samalla kastelulannoitteella. 

Vinkkinä vielä, että kaikki kastelulannoitteet eivät ole samaa koostumukseltaan eikä raaka-aineiltaan, vaikka ovatkin väriltään sitä kuuluisaa ”vaaleanpunaista”. Lähes kaikki lannoitevalmistajat värjäävät yleiskastelulannoitteet vaaleanpunaisiksi, sillä moni puhuu vain ”siitä vaaleanpunaisesta”, ei niinkään valmisteesta. Kannattaa siis ensin hiukan vilkaista  tuoteselostetta ja tarkistaa, että siinä on ravinteet kohdillaan.

Täältä löydät minun valitsemat lannoitteet, niin yleis- kuin erikoislannoitteetkin.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Nyt olisi hyvä aika kylvää

Nyt olisi hyvä aika kaivaa myls siemenet esiin ja kylvää mm. tomaatit, munakoisot, paprikat, rosmariinit, purjot, laventelit ym. esikasvatettavat yrtit.

Kasvullisin terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Pixabay, Juha Toikka / KodinKukat Oy

Lue myös nämä vihervinkit!

Puutarhurin vihervinkki: siementen ja kasvien hankkiminen ulkomailta
Puutarhurin vihervinkki: kevätsuojaus suojaa kevätahavalta
Puutarhurin vihervinkki: mullanvaihto – näillä vinkeillä onnistut