Rosolli valmistetaan niin, että keitetyt punajuuret, porkkanat ja perunat pilkotaan pieniksi kuutioiksi.
Joidenkin perinteiden mukaan rosolliin ei laiteta lainkaan perunaa.
Rosollin kastike tehdään kermavaahdosta, joka maustetaan viinietikalla ja värjätään punajuuriliemellä. Kastikkeen voi myös tehdä kermaviilistä.
Rosolli kuuluu useimpaan joulupöytään.
Rosollin voi tehdä valmiiksi pari päivää ennen jouluaattoa, koska se säilyy jääkaapissa hyvin. Kastike kannattaa valmistaa vasta ennen tarjoilua, jotta kerma ei ota ylimääräisiä makuja jääkaapista.
MAINOSPerunat, porkkanat ja punajuuret kannattaa keittää varmasti kypsiksi, eli mieluummin ihan vähän yli kuin alle. Jos juurekset jäävät edes aavistuksen raaoiksi, niistä voi tulla jääkaapissa ikävän kovia kuutioita.
Rosolli valmistetaan kypsentämällä ja pilkkomalla juurekset ja muut ainekset, kuten suolakurkut ja sipulit.
Rosollin syömisessä ei kannata nuukailla, sillä se on erityisen terveellinen jouluruoka. Erityisesti punajuuri sisältää monia vitamiineja ja hivenaineita, jotka ovat terveydelle erittäin edullisia.
Rosolli on myös kevyt joulupöydän herkku, sillä ilman kastiketta ja silliä se sisältää vain reilut 40 kilokaloria 100 grammaa kohden – ja kaikki täyttä ravintoa.
Rosolli valmistetaan terveellisestä raaka-aineista, joten se on myös joulupöydän terveellisin ja kevyin ruoka.
Jos rosollia jää joululta yli, siitä voi jatkojalostaa maukasta ruokaa välipäiville – porkkana, peruna ja sipuli sopivat hyvin punajuuriruokiin, eikä pieni määrä sipulia tai maustekurkkua haittaa.
MAINOSPunajuurigratiini tai punajuuripaistos syntyvät uunissa tai airfryerissä. Mukaan voi lisätä perunaa tai makaronia ruokaisuutta tuomaan – sekä tietysti juustoa. Sinihomejuusto tai vuohenjuusto ja punajuuri ovat ehdoton yhdistelmä piirakoissa ja paistoksissa.
Joulun jälkeen maistuu myös lämmin punajuurikeitto, jonka voi höystää nokareella smetanaa ja tarjoilla vaikka lämpimien kinkku- tai kalavoileipien kanssa.
Rosollia sujahtaa mukavasti myös munakkaaseen, lihapullataikinaan tai vaikka lämpimiin voileipiin. Siitä syntyy herkullinen pyttipannukin.
Jos rosollia jää yli, siitä voi tehdä esimerkiksi herkullisia lämpimiä leipiä.
Rosollin voi tehdä monen reseptin mukaan ja soveltaa suvun perinteistä rosolliohjetta omaan makuun sopivaksi. Tässä on yksi perinteinen rosolliresepti.
MAINOSKastike
Valmistus
Lähteet: fi.wikipedia.org, Martat, k-ruoka.fi, yhteishyvä.fi ja valio.fi/kuvat: iStock ja Pixabay.com
MAINOS