Treenit siirtyvät nyt kotiin – rakenna itsesi näköinen kotisali

SisustusTalo

Monen kuntosaliharjoittelu siirtyy nyt kotiin, koska yleisiä saleja suljetaan tai niiden toimintaa joudutaan rajoittamaan. Voit rakentaa kotiisi sellaisen jumppahuoneen tai kotisalin, jossa viihdyt ja voit tehdä haluamiasi harjoituksia.

Jos on tottunut treenaamaan kuntosalilla muiden kanssa, kotisali voi tuntua valjulta vaihtoehdolta. Mutta on kotisalissa monta hyvääkin puolta, kuten se, ettei ole sidoksissa muiden aikatauluihin tai musiikkivalintoihin. Tällä hetkellä kotisali on myös turvallisin paikka treenata ilman pelkoa koronatartunnasta.

Ennen kuin ryhtyy sisustamaan itselleen jumppatilaa ja hankkimaan välineitä, on syytä istahtaa miettimään. Suunnittelu on kaikkein tärkein vaihe jumppahuoneen tekemisessä.

– Kannattaa selvittää itselleen, mihin käyttöön jumppahuone tulee eli mitä siellä pitäisi olla, että oma treeni onnistuu. Ei kannata ostaa turhia välineitä pölyttymään huoneen nurkkaan, neuvoo liikunnanohjaaja-personal trainer Ira Ikkala.

Laitteita on tarjolla vaikka millaisia, mutta ei niitä välttämättä tarvita, ainakaan kaikkia.

– Mieti, onko oma tyylisi ladata treeniohjelma läppärille, seuraatko jotain tiettyjä treeniohjelmaa, toistatko muutamaa kahvakuulaliikettä tai onko lajisi mahdollisesti jooga. Vain sinä tiedät, mitä tarvitset tehdäksesi kivan onnistuneen treenin, Ikkala ehdottaa miettimään.

↑Tärkeintä välinettä ei voi hankki kaupasta tai netistä – motivaatiota pitää olla omasta takaa.

Olohuoneen nurkka, autotalli tai vaikka parveke

Jumpata voi olohuoneen matollakin oman kehon painolla, eikä siihen tarvitse välttämättä kuntosalia tai jumppahuonetta. Oma fyysisen harjoittelun pyhättö voi kuitenkin lisätä treenimotivaatiota kotona ja helpottaa harjoitukseen ryhtymistä, jos ei ensi töikseen tarvitse työntää huonekaluja pois tieltä.

Kodissa voi olla erilaisia sopivia paikkoja jumppatilalle: autotalli, varasto, olohuoneen nurkka tai vaikka lasitettu parveke. Tarjolla voi olla ylimäärinen huonekin, jos lapset ovat muuttaneet kotoa eikä kaikkia makuuhuoneita enää tarvita.

Mikä tahansa tila siis periaatteessa käy, kunhan ilmanvaihto toimii ja valoa riittää. Ikkala tietää, että tarjolla on kaikenlaisia hienouksia, mutta niitä ei mitenkään välttämättä tarvita.

– Olen nähnyt hienoja ilmanvaihtoa tehostavia laitteita treenihuoneen nurkassa, mutta ihan yhtä hyvin voi avata ikkunan, jos haluaa tehostaa ilmanvaihtoa. Peilikin on ekstraa, mutta siitä näkee halutessaan omaa tekniikkaansa ja tuohan se avaruutta sekä treenisalin fiilistä kotiin.

Isoa ja kallista kaiutinsysteemiäkään ei tarvitse hankkia, koska nykyään kännykkä, Spotify ja pieni kannettava kaiutin tuottavat riittävän saundin kodin treenisaliin.

↑Tanko on monen salitreenaajan perusväline, ja sellaisen voi tuoda kotiinkin tilan riittäessä.

↑Alkuun pääsee myös kevyemmillä perusvälineillä, kuten painoilla, vastuskuminauhoilla ja erilaisilla palloilla. Yhä useampi harjoittelee kotona bosupallolla (kuvassa vasemmalla takana).

Turvallisesti kotisalilla

Turvallisuuteenkin kannattaa kiinnittää huomiota. Harjoitteet vaikuttavat siihen, miten paljon neliöitä tarvitaan. Autotalliin sopivat melko turvallisesti isotkin välineet, kuten säädettävä penkkipunnerruspenkki, levytanko, kyykkytelineet ja kyykkyhäkki.

Jos haluaa ripustaa kattoon nyrkkeilysäkin, leuanvetotangon tai kiinnikkeet trx-nauhoille, kattorakenteiden pitää kestää ja kiinnityksen on oltava tukeva.

Sisätiloissa kannattaa tarkastella tilan rajoja erityisen kriittisesti, ennen kuin ryhtyy heilauttelemaan kahvakuulaa tai nostelemaan levytankoja.

– Kaikki liikuteltavat välineet, kuten painot, tangot ja kahvakuulat voivat saada pahaa jälkeä aikaiseksi osuessaan ikkunaan tai televisioon. Niiden ympärillä pitäisi olla riittävästi tilaa, mikä pitää treenitilassa huomioida, Ikkala neuvoo.

– Valaisimet eivät liioin saisi roikkua liian alhaalla, että niihin ei osu esimerkiksi jollain liikuteltavalla treenivälineellä tai hyppynarulla.

Lattiamateriaaliksi sopii helposti puhdistettava muovi tai laminaatti, mutta mikä tahansa lattia jumppatilaksi suunnitellussa huoneessa onkin, kelpaa. Halutessaan lattialle voi ostaa neliöinä aluspalamattoja, joista voi yhdistää itselleen sopivan tilan.

↑Kuntoiluun tarkoitettu alusta vaimentaa iskua ja ehkäisee lattian kolhiintumista.

↑Monesti treenivälineeksi riittää pelkkä jumppamatto, joka ei liu’u.

Välineet oman treenin mukaan

Kaikkein keveimmin hankinnoin jumppahuone syntyy jumppamatolla ja erilaisilla vastuskuminauhoilla, joita saa ostettua marketeista tai tilattua netistä.

– Ensimmäinen ja tärkein, ehkä jopa ainoa välttämätön väline, on laadukas ja liukumaton jumppamatto. Se pehmentää ja sen päälle myöskään painot eivät pääse jättämään jälkiä lattiaan, Ikkala neuvoo.

Jumppakuminauhan voi kiinnittää esimerkiksi portaan kaiteeseen tai huonekaluun, joka pysyy varmasti paikallaan. Moni on hankkinut kotiinsa puolapuut, jotka ovat oivallinen jumppapaikka lapsille ja aikuisille. Treenihuoneessa puolapuut tuotava valtavasti mahdollisuuksia esimerkiksi jumppakuminauhatreeniin.

– Puolapuihin kuminauhan voi kiinnittää eri korkeudelle ja näin muuttaa sitä kohtaa kehossa, johon treeni kohdistuu. Puolapuu-kuminauhatreenissä voi jopa tehdä vatsalihaksiakin seisten, Ikkala kertoo.

↑Kaikki laitteet on kiinnitettävä tarkoin ja huolellisesti kantaviin rakenteisiin, etteivät ne rojahda kotitreenaajan päälle.

Kotisalille voi hankkia vastuskuminauhan lisäksi muitakin perusvälineitä: käsipainoja ainakin yhdet kevyemmät ja yhdet selkeästi raskaammat tai muunneltavia koottavia levykäsipainoja, yksi tai kaksi eripainoista kahvakuulaa, jumppapallo ja hyppynaru.

Lämmittelylaitteeksi sopii esimerkiksi kuntopyörä tai vaikka juoksumatto, jos tilaa riittää. Jos on tottunut stepperiin tai soutulaitteeseen, sellaisenkin voi ostaa kotiin, jos tilaa on.

– Yhtä hyvin voi tehdä lämmittelylenkin ulkona kävellen tai juosten ja tulla sitten kotisalille jatkamaan treeniä, Ikkala ehdottaa. 

↑Jutun asiantuntija Ira Ikkala on FISAF personal trainer ja liikunnanohjaaja. Hän kertoo, että lopettavat kuntosalit myyvät tällä hetkellä laitteitaan ja erityisesti spinningpyörät menevät kuin kuumille kiville. 

 

Kuvat: Pixabay.com, Freepic.com ja Ira Ikkalan arkisto

 

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

jumppahuone jumppamatto jumppasali kotigym kotigymi kotijumppa kotiliikunta kotipunttis kotipunttisali kuntosali punttis punttisali kotona


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: