Vantaa asuntomessut esittelee modernia kaupunkirakentamista

Talo
Vantaa asuntomessut avautuvat Kivistössä. Asukkaita noin yhdeksän hehtaarin kokoiselle messualueelle tulee noin 700.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
24.2.2020

– Tiivis rakentaminen on osa kestävän kehityksen mukaista kaupunkirakenteen tiivistymistä. Tarvitsemme tämän tyyppistä rakentamista tulevaisuudessa yhä enemmän, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sanoo.

Asuntomessuilla on näytteillä 41 kohdetta

Näistä 28 on pientaloja, kolme paritaloa joissa on neljä näyttelykohdetta, 9 kerrostaloasuntoa ja ryhmärakentamishanke. Kohteiden joukossa on niin vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja kuin omistusasuntojakin. Oheiskohteena esitellään loft-asuntoja.

– Tänä vuonna messusisältö on tavanomaista monipuolisempaa. Alueella on hyvin suuria ja hyvin pieniä taloja, kuten Euroopan suurin asuinkäyttöön rakennettu puukerrostalo PuuMera, sekä malli Suomen pienimmästä kerrostaloasunnosta. Ensimmäistä kertaa Asuntomessujen historiassa kävijöillä on myös mahdollisuus tutustua parvekepuutarhanäyttelyyn, jossa on esillä kaikkiaan kahdeksan erityylisesti sisustettua parveketta, Heiskanen jatkaa.

Parvekepuutarhanäyttelyssä on mahdollisuus tutustua muun muassa parvekkeeseen jolla kasvatetaan lähiruokaa, senioreille suunniteltuun parvekkeeseen sekä helppohoitoiseen, ruuhkavuosiaan elävän pariskunnan parvekkeeseen.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Halutessaan messuvieraat voivat tutustua Asuntomessuihin teemareittien avulla. Valittavana on kolme eri reittiä: Viherpeukun reitti johdattelee tutustumaan parvekepuutarhanäyttelyyn, viherhuoneisiin ja Kvartsijuonenpuistoon. Arjen pienet ylellisyydet –reitillä messuvieras näkee poimintoja messukotien asukkaiden persoonallisista, pienistä ja suurista oman kodin ylellisyyksistä. Äijä-reitti puolestaan esittelee Asuntomessut aivan toisenlaisesta näkökulmasta: reitillä on muun muassa DC-3 lentokone, kuskiton bussi ja oluenmaistelupiste.

asuntomessut vantaa kivistö

Messuvieraat voivat tutustua Asuntomessuihin teemareittien avulla.

Vantaa asuntomessut on kylänomainen alue keskellä pääkaupunkiseutua

Messualueen monipuolisuus näkyy paitsi erilaisissa asumismuodoissa, myös talojen ulkonäössä. Ympyränmuotoiselta alueelta löytyy sekä perinteistä että modernia rakentamista. Messualueen persoonallisuutta korostavat värikkäät talot. Väreistä muun muassa oranssi, punainen ja violetti ovat taloissa edustettuna.

– Messualueen keskipistettä, Tiikerinsilmää, voi kutsua asukkaiden yhteiseksi olohuoneeksi. Tiikerinsilmästä maisemat ovat kerrassaan upeat. Jo yhdellä silmäyksellä näkyy lomittain eri kokoisten talojen julkisivuja ja vihreitä puutarhoja. Taustalla on metsää, Kvartsijuonenpuistoa ja viljelypalstoja. Tiikerinsilmässä on mahdollisuus olla tapahtumien keskipisteessä, mutta samalla kivenheiton päässä voi rentoutua ja rauhoittua luonnossa, aluevalvoja Tiina Rantala kertoo.

Tavoitteena kohtuuhintaisuus

Messualue on osa Kivistön asuinaluetta, johon tulee asuntoja yli 20 000 ihmiselle. Työpaikkoja Kivistöön on tulossa suunnilleen saman verran.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

– Vantaa on useiden keskustaajamien ympärille rakentunut verkostokaupunki, jossa suurin osa ihmisistä asuu kilometrin säteellä juna-asemasta. Asemien ympärille keskittynyt asuminen mahdollistaa palveluiden hyvän saavutettavuuden, kaikki tarvittava on 15 minuutin päässä. Kehärata mahdollistaa uusien kaupunkikeskusten rakentamisen, ja Kivistö on yksi tulevaisuuden keskuksista, toteaa Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen.

Hän jatkaa, että kohtuuhintaisuus on kaupungin tavoite Kivistössä. Se on mahdollista saavuttaa pitämällä niin tonttien kuin asuntojenkin koko kohtuullisena. Elämisen edullisuutta lisää toimiva joukkoliikenne.

– Asuntomessut Vantaalla lisää sykettä Vantaan kesään. Mittava tapahtuma tuo kaupunkiimme matkailijoita niin läheltä kuin kaukaa. Onhan Vantaalle helppo tulla eri puolilta Suomea, naapurimaista ja kauempaakin, Nenonen sanoo.


Asuntomessut Vantaalla 10.7.-9.8.2015 joka päivä kello 10-18. Messujen viimeisen viikon keskiviikkona ja torstaina 5.-6.8. messut ovat avoinna myös illalla aina kello kahdeksaan saakka. Messut aukeavat joka päivä normaalisti kello kymmenen.

MAINOS
MAINOS LOPPUU