Pientalon herkkusuut – karitsanpotka

Keittiö

Pääsiäinen on makujen juhlaa! Karitsanpotka pääsee oikeuksiinsa valkosipulikylvyssä.

voita ja oliiviöljyä
7 valkosipulinkynttä
200 g siansiivuja
4 porkkanaa
2 sipulia
6 kpl karitsanpotkia
tuoretta timjamia
3 rkl siirappia
n. 2 litraa nestettä, josta ⅔ kana- ja kasvislientä ja ⅓ tummaa olutta
suolaa, mustapippuria

Kastikkeeseen

loraus jaloviinaa tai punaviiniä
vehnäjauhoja

  1. Varaa paistamista varten iso kattila tai pannu, jonka voi laittaa myös uuniin. Kuumenna voita, oliiviöljyä ja paria murskattua valkosipulinkynttä kattilassa liedellä. Lisää loput valkosipulinkynnet, kuutioidut siansiivut ja isoiksi lohkotut porkkanat ja sipulit. Kuullota n. 15 min ja lisää lopuksi timjami ja siirappi. Ruskista samaan aikaan toisella pannulla karitsanpotkia, mausta suolalla ja mustapippurilla.
  2. Asettele potkat pystyyn isoon kattilaan vihannesten joukkoon niin, että luut ovat ylöspäin. Lisää nestettä niin paljon, että potkat peittyvät.
  3. Hauduta 150-asteisessa uunissa vähintään 3–4 tuntia.
  4. Siivilöi osa paistinliemestä pienempään kattilaan ja lisää nokare voita sekä loraus jaloviinaa tai punaviiniä. Suurusta kastike lopuksi vehnäjauhoilla.

 

Vinkki!

Karitsan kaveriksi sopii bataatti-peruna-kukkakaalipaistos, joka haudutetaan kermassa ja kasvisliemessä ja maustetaan sinihomejuustolla.

 

Kuva: Maru Lemmetty


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

karitsa Pientalon herkkusuut pääruoka pääsiäinen resepti

Ei liitettyjä avainsanoja.


Lisää samasta aiheesta